King’s Cross uudistuu yhden näkemyksellisen kiinteistökehittäjän voimalla

Kävimme tutustumassa Regenero Oy:n asiantuntijaryhmällä muutamiin Lontoon kaupunkikehityshankkeisiin kuten Canada Water ja King’s Cross. Jälkimmäinen oli toteutuksen osalta loppusuoralla, joten kokonaisuudesta sai hyvän jo käsityksen. King’s Crossin asema on yksi Lontoon vilkkaimmista, mutta historiallisesti alueella on sijainnut erilaisia varastoja ja teollisuutta. Alueen kehittäminen käynnistyi vuonna 2001, kun kiinteistökehittäjä Argent kumppaneineen (Hermes Invest Management ja Australian […]

Lue lisää "King’s Cross uudistuu yhden näkemyksellisen kiinteistökehittäjän voimalla"

Setämiehissä muodin kivijalkakaupan tulevaisuus?

Elävät kaupunkikeskustat ry julkaisi perjantaina (25.5.) tietoja vuotuisesta keskustojen elinvoimaselvityksestään. Elinvoimaa arvioidaan tyhjien liiketilojen määrällä väestöön suhteutettuna ja lauantaisin avoinna olevien palveluiden määrällä. Uutisoinnissa on noussut esiin varsinkin Jyväskylä, jossa keskustan tilanne on selvästi huonontunut. Eri foorumeilla ”syylliseksi” on esitetty uutta Seppä-kauppakeskusta, joka ei sijaitse kaupungin keskustassa. On selvää, että uudet ja suuret kaupan yksiköt […]

Lue lisää "Setämiehissä muodin kivijalkakaupan tulevaisuus?"

Roihuvuoren kirsikkapuisto tuo kaupunkiin estetiikkaa

Olin tänään vaimoni kanssa tutustumassa Roihuvuoren kirsikkapuistoon ja japanilaiseen puutarhaan. Kaunis sää oli houkutellut runsaasti väkeä piknikille tai muuten vain viettämään aikaa ilman järkevän tuntuista syytä. Kirsikkapuistossa oli tilaa koirillekin, sen sijaan japanilaiseen puutarhaan oli Lucy-koiraltamme pääsy kielletty. Vaikka kirsikkapuiden komein loisto oli jo ohitse, vaikuttavuudesta sai kohtuullisen hyvän käsityksen.   Nyt kun meilläkin on […]

Lue lisää "Roihuvuoren kirsikkapuisto tuo kaupunkiin estetiikkaa"

Kenestä valvomaan kaupunkisuunnittelun päiväunia?

Toimittaja Kimmo Oksanen (HS 14.5.) kaipasi ajan hengen mukaisesti vahvaa johtajuutta kysymällä kuka lupaisi ottaa vastuun ja vannoisi etteivät ”meille näytetyt suunnitelmat sulavamuotoisten tornitalojen kaupunginosista vain arkkitehtien ja kaupunkisuunnittelijoiden piirustamiksi päiväuniksi” ja ettei todellisuus sittenkin olisi vain ”päivitetty versio harmaasta Merihaasta”. Kuka siis antaisi yksinkertaisen vastauksen monimutkaiseen kysymykseen, niitähän me kaipaamme. Yleisesti ottaen kysymykseen voisi […]

Lue lisää "Kenestä valvomaan kaupunkisuunnittelun päiväunia?"

Länsimetro on Espoon kaupunkikehityksen ja investointien veturi

Helsingin Sanomat on viime viikkoina ylläpitänyt keskustelua Länsimetron todellisista kustannuksista. On epäilty, että metron kustannuksia on piilotettu esimerkiksi katutöihin. Kaupunginvaltuuston takauspäätöskin mainittiin kustannuksena. On selvää, että metron rakentaminen vaikuttaa monin tavoin esimerkiksi asemien ympäristön yhdyskuntarakenteeseen, mutta oma kysymyksensä on, paljonko kaupunkiympäristön parantamisen kustannuksista voidaan kohdistaa suoraan metroon. Länsimetro on ollut merkittävä investointi yhdyskuntarakenteen ja joukkoliikenteen […]

Lue lisää "Länsimetro on Espoon kaupunkikehityksen ja investointien veturi"

Fiksu kaupunki osaa ehdottaa

Maailma näyttää helposti kaoottiselta, mutta kuohuvan pinnan alla on sangen selkeitä trendejä. Ensimmäinen niistä on kaupungistuminen. Toinen trendi on palveluistuminen. Suomessa palveluiden osuus bruttokansantuotteesta ylitti 50 % jo 1980-luvulla. Kehittyneissä maissa palveluiden osuus on nyt selkeästi yli 70 %, niin myös Suomessa, jossa tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 jako oli seuraava: alkutuotanto 2,7 %, jalostus 27,1 […]

Lue lisää "Fiksu kaupunki osaa ehdottaa"

Wienin Aspern Seestadtissa kivijalan liiketilaa johdetaan yhtenä kokonaisuutena

Käväisin puhujamatkalla Wienissä Urban Futere -konferenssissa. Oma puheenvuoroni liittyi brownfieldien kehittämiseen, ja kävin läpi edustamani yhtiön hankkeista Triplan ja Bratislavan keskustassa käynnistyvän Zwirnin, vanhan tehdasalueen muuttamisen mixed use -naapurustoksi. Ohjelmaa oli runsaasti ja teemat liikkuivat monipuolisesti kaupunkien kehittämisen ympärillä: kestävät kaupunkiympäristöt, kohtuuhintainen asuminen, uudet liikkumispalvelut, vuorovaikutus ja osallistuminen ja niin edespäin. Osoittaakseni, että opin jotakin, […]

Lue lisää "Wienin Aspern Seestadtissa kivijalan liiketilaa johdetaan yhtenä kokonaisuutena"

Kauppakeskus ei kuole, vaan luo nahkansa

Helsingin Sanomat uutisoi viikko sitten yhdysvaltalaisten kauppakeskusten kuolemasta. Tarkempi lukeminen paljasti, että yksi kuolee, toisella menee hyvin. Markkina siis näyttäisi toimivan ja kuolevan kauppakeskuksen omistaja joutuu miettimään kiinteistölleen uutta käyttöä. Valtavan parkkikentän muuttaminen asumiseen ja pienimuotoisempaan palveluun on yksi hyvä vaihtoehto. Kaupunki elää ja muuttaa muotoaan, se kuuluu myös kaupunkiin, ja joissain tapauksissa omistaja kuittaa […]

Lue lisää "Kauppakeskus ei kuole, vaan luo nahkansa"

Bulevardien poisto saattaa tulla Helsingille kalliiksi

Helsingin hallinto-oikeus kumosi päätöksellään 5.2. merkittäviä osia kaupungin uudesta yleiskaavasta, ehkä keskeisimpänä osan bulevardeista ja Vartiosaaren. Kaupunkibulevardeista olivat valittaneet valtion liikenneviranomaiset. Vastapainoksi Malmin lentokentälle saa rakentaa. Pidän todennäköisenä, että kaupunki jatkaa prosessia korkeimpaan hallinto-oikeuteen, epäilemättä myös Malmin lentokentän puolustajat valittavat. En ryhdy esittämään ennustuksia jatkokäsittelyn lopputuloksesta. Olen pitänyt kaupunkibulevardeja erittäin mielenkiintoisena ajatuksena, toivottavasti ensimmäisiä, niitä […]

Lue lisää "Bulevardien poisto saattaa tulla Helsingille kalliiksi"

Taantuvien alueiden asunnoille romutuspalkkio?

Viime viikkoina on käyty vilkasta keskustelua työvoiman liikkuvuudesta. Talouskasvun myötä rakenteellisen työttömyyden ongelma on tullut entistä näkyvämmäksi: avoimet työpaikat ja työttömät ovat eri paikoissa. Professori Vesa Puttonen kirjoitti jokin aika sitten HS:n vieraskynässä todeten, että työn perässä pitäisi muuttaa. Keskeinen ongelma muuttamisessa on se, että taantuvilla alueilla asuntojen hinnat laskevat ja kasvavilla nousevat. Presidentti Sauli […]

Lue lisää "Taantuvien alueiden asunnoille romutuspalkkio?"