Elävä kaupunki on helppo tunnistaa, mutta vaikea määritellä

Kaupungin, kaupunkitilan ja katutilan elävyydestä keskustellaan paljon, ja yleisesti ottaen elävyyttä arvostetaan ja pidetään hyvänä. Vaikka käsite on intuitiivisesti selkeä, ei kuitenkaan ole läheskään aina selvää, mitä sillä tarkoitetaan, eikä elävöittämisen keinoistakaan olla yhtä mieltä. Tampereella keskustellaan jatkuvasti keskustan elävyydestä. Osa on sitä mieltä, että ratikkatyömaa tappaa yrityksiä, toisten mielestä kauppakeskukset tekevät saman ja kolmansien […]

Lue lisää "Elävä kaupunki on helppo tunnistaa, mutta vaikea määritellä"

Meneekö keski-eurooppalaisen kaupunkikulttuurin pakkasraja Kööpenhaminassa?

Lueskelin taas inspiraation lähteeksi Jan Gehlin Cities for People –kirjaa ja jäin pohtimaan sen keskeistä sanomaa suhteessa meikäläiseen talveen. Gehlin keskeinen viestihän on, että kaupungeissa täytyy olla paikkoja – aukioita, toreja, katuja, rantoja jne. – joissa ihmiset voivat viihtyä, viettää aikaa ja kokoontua. Kaupungit ovat ihmisiä, eivät esimerkiksi henkilöautoja varten. Tavanomainen vastaväite tällaisen ajatteluun en […]

Lue lisää "Meneekö keski-eurooppalaisen kaupunkikulttuurin pakkasraja Kööpenhaminassa?"

Taistelu kaupunkitilasta haastaa autojen ylivallan

Arvostettu tanskalainen kaupunkisuunnittelun professori ja urbanisti Jan Gehl on todennut, että kaupungissa tärkeämpää kuin rakennukset on se, mitä jää niiden väliin. Kirjassaan Cities for People hän toteaa, että 1960-luvun alun modernismin nousu sekä ammattimaisten kaupunki- ja liikennesunnittelijoiden ilmaantuminen johtivat siihen, että huomio keskitettiin kaupungin sijasta yksittäisiin rakennuksiin ja autoilun olosuhteisiin. Hänen mukaansa huomio pitäisi kuitenkin […]

Lue lisää "Taistelu kaupunkitilasta haastaa autojen ylivallan"