Kaupunkiaktivismi vahvistaa asutuksellista demokratiaa

Kaupunkiaktivismin tutkijat Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle julkaisivat viime vuoden puolella erittäin mielenkiintoisen ja perusteellisen koosteen tutkimuksistaan otsikolla 4. sektori. Laajan empiirisen aineiston ohella he käsitteellistävät uutta ilmiötä ja asettivat sen laajaan yhteiskunnalliseen kontekstiin. Heille kaupunkiaktivismi on kansalaisten itse organisoimaa ja omaehtoista toimintaa, joka tapahtuu yleensä perinteisen järjestötoiminnan ulkopuolella. Oleellista on, että kysymys on ensisijaisesti […]

Lue lisää "Kaupunkiaktivismi vahvistaa asutuksellista demokratiaa"

Pilvenpiirtäjistäkin kannattaa haaveilla

Toimittaja Jaana Savolainen kirjoitti viime torstain aviisissa (HS 28.1.) asumisesta otsikolla Harva haaveilee kalliista pikkuyksiöstä pilvenpiirtäjästä. Erityisesti hän otti tarkasteluun Pasilan kaavoituksessa olevan tornialueen. Teksti oli aivan oikein merkitty mielipiteeksi, sen verran paljon siinä esitettiin väitteitä ilman perusteluja. Sattuneesta syystä tunnen asiaa jonkin verran, joten kommentoin muutamia väitteitä. Aivan ensimmäiseksi totean, että jotkut saattavat hyvinkin […]

Lue lisää "Pilvenpiirtäjistäkin kannattaa haaveilla"

Suomessa itsenäistytään nuorena ja tarvitaan yhden hengen asuntoja Euroopan keskiarvoa pidempään

Kuluneella viikolla käytiin mielenkiinoista asuntopoliittista keskustelua, jonka aloitti Oulun kaupungin vuokrataloyhtiö Sivakan toimitusjohtaja Raimo Hätälä Kauppalehdessä (KL 2.8). Hätälän mukaan ”asuntoja rakennetaan tuotannon, urakoitsijan taloudellisen tuloksen, pääomamarkkinoiden ja asuntosijoittajien ehdoin” ja ostajan aseman on heikko. Hän ylistikin vanhoja ARA-asuntoja, jotka ovat osoittautuneet muuntautumiskelpoisiksi. Keskiviikon Hesarissa (HS 5.8) Suomen opiskelija-asuntojen aina analyyttinen toiminnanjohtaja Lauri Lehtoruusu toivoi […]

Lue lisää "Suomessa itsenäistytään nuorena ja tarvitaan yhden hengen asuntoja Euroopan keskiarvoa pidempään"