Kauppakeskus ja kivijalka eivät ole toistensa vastakohtia

Kauppakeskukset ovat puhututtaneet niin mediassa kuin sosiaalisessa mediassa kuluneen vuoden aikana huomattavan paljon, viimeksi Tapaninpäivän Helsingin Sanomien Kalasatamaa ja Jätkäsaarta käsittelevässä jutussa. Keskustelussa on epäilty, että verkkokauppa tekee lopun kauppakeskuksista ja viitattu yhdysvaltalaisiin yhdyskuntarakenteen ulkopuolella sijaitseviin autoiluun perustuviin keskuksiin, on väitetty niiden vievän mahdollisuuden kivijalkakaupoilta ja on väitetty niiden sopivan huonosti kaupunkitilaan. Markkinataloudessa lienee selvää, […]

Lue lisää "Kauppakeskus ja kivijalka eivät ole toistensa vastakohtia"

New York on mielentila, joka syntyy ihmisistä

Käväisin työmatkalla New Yorkissa ja tutustuin myös muutamiin Manhattanien viime vuosien merkittävimpiin kehittämishankkeisiin. Manhattanin vanhimmassa osassa, Seaportissa, on entisöity hienosti vanhaa makasiinialuetta, kehitetty palveluita ja asumista sekä miellyttävää kävely-ympäristöä. Pääsipä erään rakennuksen katolla luistelamaankin ja ihailemaan näkymiä joen yli Brooklynin suuntaan. Seaportin jääkenttä. Kokonaan omaa luokkaansa on tuhoutuneiden WTC-tornien hoodeille rakennettu upea Brookfield-kauppakeskus, Calatravan suunnittelema […]

Lue lisää "New York on mielentila, joka syntyy ihmisistä"