Kauppakeskus ei kuole, vaan luo nahkansa

Helsingin Sanomat uutisoi viikko sitten yhdysvaltalaisten kauppakeskusten kuolemasta. Tarkempi lukeminen paljasti, että yksi kuolee, toisella menee hyvin. Markkina siis näyttäisi toimivan ja kuolevan kauppakeskuksen omistaja joutuu miettimään kiinteistölleen uutta käyttöä. Valtavan parkkikentän muuttaminen asumiseen ja pienimuotoisempaan palveluun on yksi hyvä vaihtoehto. Kaupunki elää ja muuttaa muotoaan, se kuuluu myös kaupunkiin, ja joissain tapauksissa omistaja kuittaa tappiot.

Meillä käynnistyi vilkas keskustelu aiheesta ja osa epäili, että meillä tapahtuu sama ilmiö ja että erityisesti kaikki pääkaupunkiseudulle rakennettavat uudet keskukset eivät menestyä esimerkiksi siksi, että verkkokauppa muuttaa kaupan logiikkaa. Se on todellisuudessa kuitenkin vain yksi tekijä. Ja jos kauppa olikin 10 tai 20 vuotta melko dominoiva osa kauppakeskuksia, se ei ole sitä enää. Emmekä me varmasti tiedä minkälaisia ne ovat 20 vuoden kuluttua. Melko varmaa on kuitenkin se, että kaikki eivät menesty ja jos ne eivät menesty, yksityinen omistaja kuittaa tappiot ja keksii jotakin muuta.

Väitteet kauppakeskusten kuolemasta vaikuttavat vahvasti liioitelluilta, vaikka kivijalkaentusiastit sitä toivoisivatkin. Ensinnäkin, kauppakeskuksissa kauppa ei tosiaankaan ole enää välttämättä pääasia. Teepaitakaupan häviämistä verkkoon ei luultavasti ole jääty managerien ideariihissä päivittelemään, vaan ainakin terävimmät ovat aikaa sitten havainneet, että kulutuksen painopiste siirtyy yhä enemmän palveluihin. Moderneissa kauppakeskuksissa on elokuvateattereita, kuntosaleja, ravintoloita, kahviloita, hohtokeilausta ja tuleepa ensi vuonna valmistuvaan Triplaan esimerkiksi surffausta. Näitä ei saa verkosta tilattua.

Yksityisten palveluiden ohella myös julkinen palvelu on löytänyt tiensä kauppakeskuksiin. Nykyisin niissä on kirjastoja, terveyskeskuksia, KELA ja monia muita palveluita. Julkishallinto on huomannut, että aina ei tarvita omaa kiinteistöä, jonka käyttöaste jää alhaiseksi ja ehkä tässä on nähtävissä myös aikaisempaa suurempaa ymmärrystä siitä, mikä on helppoa kansalaiselle: ollaan siellä missä ihmiset muutenkin ovat.

On myös jotenkin hassu ajatus, että ihmiset sulkeutuisivat koteihinsa ja tilaisivat sinne tarvitsemiaan asioita. Yksinasujien ja yksinhuoltajatalouksien määrä kasvaa, ja jo pelkästään kahvin nauttiminen toisen aikuisen seurassa kannustaa lähtemään ihmisten ilmoille. Ja monille ihmisten ilma tarkoittaa räntäsateessa, pimeässä ja pakkasessa miellyttää sisäkaupunkia.

Menemättä sen syvemmälle tilastoihin palveluiden käytön kasvu näkyy kiinnostavasti niiden erilaistumisessa. Ajatellaanpa elokuvateattereita. Parikymmentä vuotta sitten väitettiin, että video on-demand tai viimeistään kotiteatterit tuhoavat ne. Näin ei ole käynyt, vaan sittemmin on nähty ensin multipleksit, sittemmin lounge- ja scapesalit. Viimeisinpänä Maximin ja Rivieran kaltaiset premium-teatterit, jotka ovat anniskelualueita. Ihmisten eivät siis ole jääneetkään kotiin lipittämään kaljaa ja tuijottamaan Netflixiä.

Entäpä kuntosalit? Kolmekymmentä vuotta sitten mentiin Tampereella kunnan salille Ratinaan. Sitten tuli yksityisiä saleja, joihin tuli saunoja, palveluita, ryhmäliikuntaa, personal trainereita ja lopuksi erilaisia jäsenyysmalleja platinakortteja myöten. Yhtenä ääripäänä edulliset 24/7 salit, joissa ei ole henkilökuntaa, ohjausta tai mitään muutakaan, mutta ovat aina käytössä. Kuntosaliliiketoiminta on siis kasvanut, monipuolistunut ja differoitunut erilaisiin asiakassegmentteihin.

Yksi hyvä esimerkki uusista ajanvietepalveluista ovat erilaiset escape roomit, joita Helsingissä lienee toistakymmentä. Hauskaa ja jännittävää yhdessäoloa työtiimillä tai perheen kesken.

Meillä erityinen syy kauppakeskusten rakentamiselle on se, että juuri missään ei ole muuten riittävää tiheyttä tai asiakasvirtoja, jotta kansainvälisiä laatubrändejä kyettäisiin houkuttelemaan. Kun virrat kootaan yhteen paikkaan, kauppakeskukseen, päästään neuvottelupöytään. Ottaen huomioon Trafin julkaisema tuore tilasto siitä, että esimerkiksi Helsingissä vain reilulla 30 prosentilla 18-vuotiaista on ajokortti, rohkenen ennustaa, että tulevat menestyjät ovat erinomaisten joukkoliikenneyhteyksien solmukohdissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s