Perinteisen kesämökkeilyn joutsenlaulu alkoi jo 1980-luvulla

Suomessa on lähes 500 000 kesämökkiä, joskin rakentamisvauhti on viime vuosina hiipunut, kertoi Helsingin Sanomat tänään. Maalatessani saunamme ikkunanpokia ja otsalautoja Tampereen Teiskossa oli sopiva hetki pohdiskella, mitä kaikille noille mökeille ja mökkeilylle ylipäätään tapahtuu. Minunikäiseni, kohta viisikymppiset, ja meidän vanhempanne pitävät nykyisenkaltaista mökkikulttuuria ehkä parikymmentä vuotta vielä hengissä, mutta sen jälkeen alkaa todellinen pudotuspeli. […]

Lue lisää "Perinteisen kesämökkeilyn joutsenlaulu alkoi jo 1980-luvulla"

Urban Helsinki –ryhmän varjokaavaehdotus kestää valoa

Urban Helsinki-niminen kaupunkiaktivistien ryhmä työstää varjoyleiskaavaa Helsingille. Tämä liittyy Helsingin kaupungilla käynnissä olevan uuden yleiskaavan valmisteluun. Valmistelun pohjaksi luodussa kaupungin visiopaperissa (Kaavavisio 2050) lähtökohtana on tiivistäminen, joukkoliikenteen kehittäminen ja sisääntuloväylien muuttaminen bulevardikaduiksi. Urban Helsinki haluaa tehdä vielä tästäkin tiiviimpää rakennetta ja tavoittelee 400 000 uuden asukkaan mahduttamista Kehä I:n sisään. Riippumatta UH:n työn lopputuloksesta on […]

Lue lisää "Urban Helsinki –ryhmän varjokaavaehdotus kestää valoa"

Väestö pakkautuu pääkaupunkiseudulle – miltä näyttävät kiinteistömarkkinat vuonna 2030?

Ei ole uusia asia, että muuttoliike ja väestön kasvu ovat viimeiset 15 vuotta keskittyneet suurille kaupunkiseuduille kasvunopeuden vaihdellessa tapauskohtaisesti. Erityisesti suurten kaupunkien kehyskunnat ovat kasvaneet, mutta nyt on nähtävissä merkkejä siitä, että suunta muuttuu kohti selkeästi kaupunkimaisia ympäristöjä. Mikäli seuraamme Ruotsin kehitystä, vuoteen 2030 mennessä 500 000 – 600 000 ihmistä muuttaa edelleen kasvaville kaupunkiseuduille. En usko, […]

Lue lisää "Väestö pakkautuu pääkaupunkiseudulle – miltä näyttävät kiinteistömarkkinat vuonna 2030?"

Smart Retro – oppia Tukholmasta

YIT, Lahden kaupunki, oslolainen Infill, Stockholmshem, Granlund, Citycon sekä muutamat muut toimijat ovat käynnistäneet Demos Helsingin koordinoimana yhdessä Smart Retro –nimisen hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää toimintamalleja uudistettavien alueiden palveluiden kehittämiseen. Suomessakin on suuri määrä lähiöitä, mutta myös keskustamaisia alueita, jotka ovat korjauksen ja uudistamisen tarpeessa. Korjaus- ja täydennysrakentamista tarvitaan, mutta ongelma on tyypillisesti erilaiset […]

Lue lisää "Smart Retro – oppia Tukholmasta"

Ympäristötaide luo kestävää kaupunkiympäristöä

Kaupunkiympäristöjen laatuun on viime vuosina alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Useat kaupungit ovat laatineet arkkitehtuuripoliittisia ohjelmia, viheralueita on kehitetty ja kävelykatuja avattu. Myös ympäristötaide on nousemassa vahvasti esiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama on käynnistetty kaksivuotinen prosentti taiteelle –hanke, jonka toteuttavat yhdessä Suomen Taiteilijaseura, Teollisuustaiteen liitto Ornamo, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus, Ympäristötaiteen säätiö sekä Taiteen edistämiskeskus. Taike ohjaa […]

Lue lisää "Ympäristötaide luo kestävää kaupunkiympäristöä"

Saksasssa uskalletaan kokeilla

Urbanismisäätiön kuuden päivän erittäin tiivis ja hienosti suunniteltu tutustumismatka saksalaiseen kaupunkikehitykseen oli monella tavoin silmiä avaava. Hampurissa HavenCityn kehittäminen lienee tällä hetkellä Euroopan suurin hanke, jossa brownfield muutetaan kaupunkikeskustaksi. Erityisen kiinnostava oli malli, jossa kaupungin omistama yhtiö toimi developparina. Tontinluovutuksen kriteerit ja maksuehdot olivat tiukat, mutta toisaalta maan hinta pidettiin kohtuullisena, jotta rakennuttajilla olisi mahdollisuus […]

Lue lisää "Saksasssa uskalletaan kokeilla"

Townsend antaa selkeät ohjeet smart cityn kehittämiseen

Luovien kaupunkien jälkeen hallitsevaksi kaupunkien kehittämisen muodiksi ovat nousseet älykkäät kaupungit, englanniksi smart cities. Mukana rintamassa ovat ICT-yritykset, yhteiskuntakyberneetikot, sosiaalisen median entusiastit ja energiatehokkuuden saarnaajat, kukin ryhmä vähän eri lähtökohdista. Jonkin verran epäselväksi on jäänyt mitä älykkäällä kaupungilla oikeastaan tarkoitetaan. New Yorkin yliopiston senioritutkija Anthony Townsend käsittelee viime vuonna julkaistussa Smart City: Big data, civic […]

Lue lisää "Townsend antaa selkeät ohjeet smart cityn kehittämiseen"

Kaupunkeja joissa kävin: Belfast hyödynsi historiansa ja rakensi Titanic-museosta wow-efektin

Belfastin tunnettuus ikäisteni suomalaisten keskuudessa perustuu kahteen asiaan: legendaarisen Boney M. yhtyeen Belfast–nimiseen discohumppaan vuodelta 1978 sekä ikuisuuden kestäneeseen katolisten ja protestanttien vihanpitoon, joka päättyi vuoden 1998 Good Friday-sopimukseen. Sen keskeinen kätilö oli edesmennyt valtioneuvos Harri Holkeri, joka veti ehkä elämänsä rennoimman TV-haastattelun palattuaan suoraan neuvotteluista yhden voitonmaljan nauttineena. Rauhansopimuksen jälkeen kaupunki on kehittynyt myönteisesti […]

Lue lisää "Kaupunkeja joissa kävin: Belfast hyödynsi historiansa ja rakensi Titanic-museosta wow-efektin"

Kaikki suomalaiset eivät halua asua omakotitalossa järven rannalla

Helsingin Sanomat käsitteli lauantaina 29.3. pääkaupunkiseudun muuttoliikettä Timo Aron tilastoaineiston pohjalta. Haastatellut taloustutkijat uskoivat muuton kehyskuntiin elpyvän talouskehityksen kohentuessa. Mitään ihmisten toiveisiin tai arvostuksiin liittyvää perustetta kukaan ei esittänyt. ”Tyypillinen” esimerkkiperhe kyllä haaveili muutosta maaseudulle, jossa voisi pyörittää kotileipomoa ilman sähköä, mutta tämä voi olla varsinkin talvisaikaan haastavaa. Juttu kuvaa yleisemminkin suomalaisen asumiskeskustelun tasoa, jossa […]

Lue lisää "Kaikki suomalaiset eivät halua asua omakotitalossa järven rannalla"

Sote-uudistus vapauttaa energiaa kaupunkien kehittämiseen

Kataisen hallituksen ja opposition rakentama sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusratkaisu on monin tavoin hyvä, esimerkiksi terveysriskejä tasataan jatkossa kuntatason sijaan laajan sote-alueen tasolla. Kun jatkotyöstössä vielä löydetään keinot valinnanvapauden toteuttamiseen, on tehty todella merkittävä uudistus. Kuntien näkökulmasta tehtäväkentästä poistuu järjestämisvastuun mielessä noin puolet. Puolet murheista, kuten eräs kuntavaikuttaja minulle totesi. Vaikka tuotantoa jääkin kuntiin, kiinnostava kysymys […]

Lue lisää "Sote-uudistus vapauttaa energiaa kaupunkien kehittämiseen"