Urban Helsinki-niminen kaupunkiaktivistien ryhmä työstää varjoyleiskaavaa Helsingille. Tämä liittyy Helsingin kaupungilla käynnissä olevan uuden yleiskaavan valmisteluun. Valmistelun pohjaksi luodussa kaupungin visiopaperissa (Kaavavisio 2050) lähtökohtana on tiivistäminen, joukkoliikenteen kehittäminen ja sisääntuloväylien muuttaminen bulevardikaduiksi. Urban Helsinki haluaa tehdä vielä tästäkin tiiviimpää rakennetta ja tavoittelee 400 000 uuden asukkaan mahduttamista Kehä I:n sisään.
Riippumatta UH:n työn lopputuloksesta on hienoa ja innostavaa, että tällaisia vaihtoehtoisia näkemyksiä syntyy vapaa kansalaistoiminnan pohjalta ja vieläpä näin vaativasta aihepiiristä. Ihmetystä herättääkin lähinnä se, että puolueet, jotka esiintyvät kansanvallan airueina, eivät pysty työstämään vastaavia esityksiä.
Itse pidän kovasti ryhmä ajattelusta ja suunnittelun lähtökohdista, jotka on esitetty Pro Helsinki 2.0 –dokumentissa (www.urbanhelsinki.fi). Olisi erinomaisen kiinnostavaa, jos Suomeen syntyisi yksi todella tiivis suurkaupunki, jossa uudenlaiset kaupunkielämän muodot voisivat kehittyä. Samalla esimerkiksi Vantaalle ja Espoolla tarjoutuisi mahdollisuus kehittää kokonaan toisenlaista, mutta omalla tavallaan tunnistettavaa ja kiinnostavaa kaupunkiympäristöä.
Kehumisen sijaan nostan kuitenkin esiin muutaman kriittisen huomion Pro Helsinki-dokumentista. Paperi hellii kaikkien urbanistien tavoin ajatusta monipuolisista kivijalkakaupoista. Kaipaisin hieman enemmän pohdintaa miten tähän pariisilaisten suosimaan malliin päästäisiin. Näyttää nimittäin siltä, että pelkät toiveet kaavassa eivät muuta tosiasiallista käyttäytymistämme. Juuri tiivis kaupunki kuitenkin luo asiakaspohjaa yhä erikoistuneimmille palveluille, myymälöille ja ravintoloille. Kivijalkakauppa ei synny vain kaavoittajan kynästä, se vaatii maksavia asiakkaita.
Funktionaalinen eli toimintojen erotteluun perustuva suunnittelu saa UH:lta kritiikkiä: nyt halutaan aivan oikein päästä sekoittuneisiin ympäristöihin. Funktionaalisesta kaupunkisuunnittelusta voidaan luopua ennen kaikkea siksi, että työn luonne on postfordistisissa yhteiskunnissa muuttunut valmistuksesta asiatuntija- ja palvelutyöhön. On ymmärrettävää, että raskaan teollisuuden valmistusta ei haluttu asumisen keskelle. Funktionaalinen suunnittelu ei siis ollut pelkästään kaupunkisuunnittelijoiden, kaupan keskusliikkeiden ja yksityisautoilun edistäjien salaliitto.
Erottelusta sekoittamiseen on siis oikea lähtökohta, joka mahdollistaa sujuvan arjen ja kestävien kaupunkiympäristöjen toteuttamisen. Työ, asuminen, palvelut, myös julkiset palvelut, voivat kaikki sijaita lähellä toisiaan ja saavutettavuutta voidaan tukea toimivalla joukkoliikenteellä. Ryhmä ehdottaa toimintojen sekoittamista myös rakennustasolla, mikä kuulostaakin mainiolta ajatukselta. Käytännön kiinteistöliiketoiminnassa mukana olevat tuntevat kuitenkin monet rakennuskohtaisen sekoittamisen haasteet kuten esimerkiksi sijoittajien vähäisen kiinnostuksen näihin kohteisiin.
UH väittää turkulaisten asumispreferenssejä selvittäneeseen tutkimukseen viitaten, että noin kolmasosa kansalaisista haluaa asua tiiviissä käveltävässä kaupunkiympäristössä. Tähän jatkaisin, että ihmisten asumispreferenssit ovat yhä monimuotoisempia ja esimerkiksi YIT:n toteuttamassa tutkimuksessa tunnistettiin neljä asumisen pääheimoa, jotka jakaantuivat edelleen yhteensä yhdeksään eri alaheimoon. Eri heimoihin kuuluvista karkeasti ottaen kaupunkimaisessa rakenteessa haluaisi asua yli 40 % vastaajista.
Kaiken kaikkiaan erinomainen aloite Urban Helsinki-ryhmältä, toivottavasti muitakin varjokaavoja syntyy. Esimerkiksi Keskustanuoret voisivat koota ryhmän, joka esittäisi tiukan pientaloihin ja kaupunkiviljelyyn perustuvan vaihtoehdon.