Urbanismisäätiön kuuden päivän erittäin tiivis ja hienosti suunniteltu tutustumismatka saksalaiseen kaupunkikehitykseen oli monella tavoin silmiä avaava. Hampurissa HavenCityn kehittäminen lienee tällä hetkellä Euroopan suurin hanke, jossa brownfield muutetaan kaupunkikeskustaksi. Erityisen kiinnostava oli malli, jossa kaupungin omistama yhtiö toimi developparina. Tontinluovutuksen kriteerit ja maksuehdot olivat tiukat, mutta toisaalta maan hinta pidettiin kohtuullisena, jotta rakennuttajilla olisi mahdollisuus kilpailla laadulla.

Naapurissa Wilhelmsburgissa oli puolestaan hieman taantunutta aluetta uudistettu IBA:n, saksalaisen laaja-alaisen asuntomessukonseptin, avulla. Huomio kiinnittyi varsinkin erilaisiin uusiutuvien ja paikallisten energialähteiden hyödyntämiskokeiluihin. Eräässä kerrostalossa tuotettiin lämpöä talon seinässä olevien levää sisältävien fotosynteesielementtien avulla, toisaalla sodan aikainen bunkkerirakennus oli muutettu energiabunkkeriksi, joka tuotti sähköä ja lämpöä auringon sekä biokaasulla toimivan CHP:n avulla paikallisverkkoon. Kolmannessa paikassa tutkittiin mahdollisuutta hyödyntää 3000-4000 metrin syvyydessä maaperässä olevaa 130 asteista vettä sekä lämmön että sähkön tuotantoon (höyryturbiini ja generaattori). Energiewende otetaan siellä tosissaan.

Lämmöntuotantoa fotosynteesin avulla.

Hannoverin kaupunkiseudulla mielenkiinto kohdistui hallintomalleihin. Parinkymmenen kunnan seutu oli oma-aloitteisesti rakentanut eurooppalaisen kaupungin mallin, jossa seutukunnalle oli annettu laajemmalle alueelle sopivia tehtäviä ja peruskunnat huolehtivat lähellä olevista asioista. Hannoverin malli on ollut esikuvana Tampereen seudun vaihtoehtoisessa mallissa. Toivottavasti eurooppalaisen kaupungin mallia työstetään eteenpäin sote-uudistuksen saamista käänteistä huolimatta.

Kolmas tutustumiskohteemme oli Ruhrin alue, joka on perinteistä kaivosteollisuuden ja muunkin teollisuuden aluetta. Viime vuosina kaivoksia on suljettu, Nokia eräät muut yritykset ovat poistuneet Bochumista ja jokisatamatkin ovat paineen alla. Väki vähenee, koulutustaso on alhainen, eivätkä kaupungitkaan ole erityisen houkuttelevia. Meillä julkinen keskustelu on luonut kuvan menestyvästä Saksasta, mutta Duisburgin lähiöiden murjut tai Gelchenkirchenin keskustan katutason tyhjät liiketilat kertovat toisenlaista tarinaa.

Duisburgilaista lähiömaisemaa…

Oleellista Ruhrin alueella on kuitenkin se, että ongelmat on aikaa sitten tiedostettu, samoin kun on ymmärretty, että valmistuksen työpaikat eivät enää sellaisenaan palaa – realismia jota toivoisi myös suomalaiseen keskusteluun. Vanhoja kaivoksia on muutettu museoiksi ja niiden varaan rakennettu mm. laajoja pyöräilyreittejä matkailijoiden houkuttelemiseksi. Useissa kaupungeissa on jatkettu vuoden 2010 kulttuuripääkaupunkihankkeen innoittamana luovan talouden kehittämistä, osin ehkä enemmän sosiaalisen tavoittein mutta, myös kaupunkiympäristöjä kehittäen.

Tietoyhteiskuntakehityksessä Saksa ei ole mikään mallimaa, mutta ehkä Facebookissa päivittelyn sijaan siellä keskitytäänkin rakentamaan koneita ja kokoamaan Bemmejä ja Mersuja? Rahaakin säästyy, kun kortti ei kelpaa maksuvälineeksi juuri missään. Ankeista ilmoista huolimatta Seppo Rädyn käsitykseen Saksasta ei ole syytä yhtyä.