Helsingin Sanomat käsitteli lauantaina 29.3. pääkaupunkiseudun muuttoliikettä Timo Aron tilastoaineiston pohjalta. Haastatellut taloustutkijat uskoivat muuton kehyskuntiin elpyvän talouskehityksen kohentuessa. Mitään ihmisten toiveisiin tai arvostuksiin liittyvää perustetta kukaan ei esittänyt. ”Tyypillinen” esimerkkiperhe kyllä haaveili muutosta maaseudulle, jossa voisi pyörittää kotileipomoa ilman sähköä, mutta tämä voi olla varsinkin talvisaikaan haastavaa.

Juttu kuvaa yleisemminkin suomalaisen asumiskeskustelun tasoa, jossa ajatellaan edelleen, että ihmiset haluaisivat asua erityisesti omakotitaloissa luonnon rauhassa. YIT tutki jokin aika sitten ihmisten asumispreferenssejä ja löysi neljä asumisen heimoa ja useita alaheimoja, joilla oli kaikilla hyvin erilaiset tarpeet. Joku halusi asua edullisesti lähiössä hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä, toinen suuressa talossa luonnon keskellä, kolmas urbaanissa sykkeessä. Asumisen heimoja on tutkinut Suomessa myös mm. professori Marketta Kyttä. Yksinkertaistuksien sijaan näyttäisi pikemmin siltä, että aivan kuten kaikessa muussakin kulutuksessa, tarpeet eriytyvät ja monimuotoistuvat entisestään. Tätä ei Hesarin juttu tavoittanut.

Kuten ministeri Vapaavuori jutussa totesi, nyt tehty sote-ratkaisu tasaa kuntien taloudellista taakkaa. Järjestämisvastuun siirtyessä laajalle erva-alueelle rationalisoidaan palveluverkostoa takuuvarmasti. Pienten kuntien kyky politikoida eli pitää kiinni omista yksiköistään heikentyy ratkaisevasti massiivisessa kuntayhtymässä. Tämä ja tarve rationalisoida muitakin palveluverkkoja tarkoittaa sitä, että kehyskunnissakin joudutaan kaavoituksessa pohtimaan yhdyskuntarakenteisen tiivistämistä ja joukkoliikenteen kehittämistä. Vain riittävän suuri keskittymä ihmisiä takaa edes peruspalvelut.

Toisaalta aivan viimeaikainen kehitys osoittaa, että lapsiperheet ovat palaamassa Helsinkiin. Useamman sukupolven kaupunkilaiset asuvat mieluummin vaikka vähän ahtaastikin, kunhan tarjolla on laadukasta kaupunkiympäristöä. Helsingissä 18-vuotiaat suorittavat vähemmän ajokortteja ja nuoret aikuiset tottuvat käyttämään erilaisia jakamistalouden palveluita kuten City Car Clubia.

Työn luonteen muutos valmistamisesta asiantuntijuuteen ja palveluihin tukee sekoittuneen (työ, asuminen ,palvelut) kaupunkirakenteen kehittämistä ja samalla arjen sujuvoittamista, ilmastotavoitteista puhumattakaan. Tilojen käytössä opitaan vähitellen yhdistämään yksityisiä ja julkisia tarpeita kuten Espoon esimerkit kirjastojen viemisestä kauppakeskuksiin osoittavat.

”Kartanoasujia” on tietty osa ihmisistä ja he haluavat tilaa asua sekä harrastaa omassa rauhassa lähellä luontoa. Laajemmassa mitassa en usko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen tapaiseen ryntäykseen kehyskuntiin, edellä mainituista syistä. Kehyskunnista menestyvät jatkossa ne, jotka osaavat tunnistaa tarpeiden erilaistumisen ja kohdistaa ratkaisut valituille kohderyhmille sekä turvata riittävän palvelutarjonnan ja liikkumisen sujuvuuden. Mikäli Helsingin kaavailut sisääntuloteiden muuttamisesta bulevardikaduiksi toteutuvat – pidän sitä erinomaisena ajatuksena – voi olla turhauttavaa istua ruuhkassa, vaikka alla olisikin ympäristöystävällinen sähköauto. Toisin sanoen toimiva joukkoliikenne on keskeinen menestystekijä..

Helsingillä, Espoolla ja Vantaalla onkin nyt erinomainen tilaisuus vastata uudenlaisiin tarpeisiin panostamalla erilaisiin ja kiinnostaviin kaupunkiympäristöihin sekä erityisesti huolehtimalla tehokkaasta kaavoituksesta ja tonttituotannosta.