Julistetaan Turun ja Tampereen kaupunkiseudutkin metropoleiksi

SDP:n Antti Lindtman ehdotti, että pääkaupunkiseudun ohella myös Tampereen ja Turun kaupunkiseuduilla voitaisiin soveltaa metropolihallintoa. Ehdotus on mielenkiintoinen ja kannatettava, lisäksi pitkästä aikaa se on tuore näkökulma kuntarakenteen juupas-eipäs –keskusteluun. Sekä kuntauudistus että sote-uudistus ovat molemmat valtavia hankkeita ja osoittautuneet lähes ylivoimaisen vaikeiksi toteuttaa. Osittain siksi, että valmistautuminen ei ollut riittävän huolellista. Hallinnon kehittämisessä paljon […]

Lue lisää "Julistetaan Turun ja Tampereen kaupunkiseudutkin metropoleiksi"

Rakennuskielto väärä työkalu Helsingin keskustan kehittämiseen

Helsingin kaupunki harkitsee rajatun rakennuskiellon asettamista kantakaupungin alueella yleiskaavatyön ajaksi vuoteen 2018 asti. Pyrkimyksenä on estää ensimmäisen ja toisen kerroksen toimisto-, liike- ja myymälätilojen muuttaminen asuinkäyttöön. Rakennuskiellon avulla tavoitellaan kaupunkiympäristön elävyyden ja muuntuvuuden turvaamista. Keskustamaiseen kaupunkiympäristöön kuuluu monimuotoinen ja ajan myötä uudistuva rakenne. Osaamispohjaisen talouden kehittymisen myötä yhä useammat työtehtävät voivat sijoittua sekoittuneeseen ympäristöön ja […]

Lue lisää "Rakennuskielto väärä työkalu Helsingin keskustan kehittämiseen"

Kaikki joukolla lähiöitä uudistamaan

Asuntoministeri Pia Viitanen on nostanut lähiöiden kehittämisen poliittisen agendansa kärkeen. Aihepiiri on tärkeä ja ajankohtainen monestakin syystä: 1960- ja 1970-luvuilla rakennetut lähiöt ovat tulleet peruskorjausikään;  digitalisaatio, kaupan keskittyminen ja kuntien palveluverkkojen karsiminen ovat vieneet lähipalveluita; muuttotappioalueilla tyhjentyminen laskee asuntojen arvoja ja Helsingin seudulla on jo tunnistettu maailmalta tuttu ”white flight” –ilmiö. Lisäksi ilmastonmuutoksen vastaista taistelua […]

Lue lisää "Kaikki joukolla lähiöitä uudistamaan"

Nokkela kaupunki kestää kiakkovieraatkin

Itsenäisyyspäivää juhlittiin sekä perinteisin että vähemmän perinteisen menoin. Vähemmän perinteistä oli erityisesti se, että presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto järjestettiin Tampereella, mutta myös se, että kansalaisaktivismi oli näkyvästi läsnä kiakkovieraat-nimisen ryhmän muodossa. Keskustelu ja analysointi mellakoista on ollut aktiivista kaikissa medioissa. Joidenkin mielestä kysymyksessä on roskajoukon rettelöinti, toiset taas näkevät liikehdinnässä syrjäytyneiden hätähuudon. Totesimme yhdessä Markku Sotaraudan […]

Lue lisää "Nokkela kaupunki kestää kiakkovieraatkin"

Elämyksellisyyden näyttämöt ja autenttisuuden kulutus kaupunkien kehittämisessä

Viimeiset parikymmentä vuotta kaupunkiseutujen taloudellisen kehittämisen ytimessä ovat olleet alueelliset klusterit, alueelliset innovaatiojärjestelmät sekä innovatiiviset miljööt. Tämän ajattelutavan keskeisiä ilmentymiä ovat olleet esimerkiksi vuonna 1994 käynnistynyt ja nyt päättyvä kansallinen osaamiskeskusohjelma, teknologiakeskukset sekä yliopistojen kolmannen tehtävän korostaminen. Yleisenä arvon luomisen logiikkana on ollut synnyttää vientiä tuote- ja tuotantoteknologiaa kehittämällä ja jaella tavaroita globaalisti. Läheisyyteen perustuvat […]

Lue lisää "Elämyksellisyyden näyttämöt ja autenttisuuden kulutus kaupunkien kehittämisessä"

Etelä-Suomen työssäkäyntialue hyödyttää kaikkia alueen kuntia

Ennakoimme yhdessä professori Markku Sotaraudan kanssa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle tekemässämme raportissa[1] Etelä-Suomen työssäkäyntialueen kehkeytymistä viisi vuotta sitten. Tänä aikana pendelöinti pääkaupunkiseudulle onkin lisääntynyt ja liikenneyhteyksien parantuessa pendelöidään yhä kauempaa. Mutta miksi Etelä-Suomen työssäkäyntialue vahvistuu ja miksi sitä kannattaa kehittää aktiivisesti? Ja miten se itse asiassa rajautuu? Rajautuminen on hankala kysymys, mutta karkeasti ottaen sen sisälle jää […]

Lue lisää "Etelä-Suomen työssäkäyntialue hyödyttää kaikkia alueen kuntia"

Asunnonostajan ei tarvitse toteuttaa kansallista agendaa

Puurakentaminen on yksi kansallisen elinkeino- ja teollisuuspolitiikan kestoaiheista. Itse muistan istuneeni mm. vuonna 2004 silloisen kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmässä pohtimassa asiaa. Nykyisen hallituksen kaudella aihe on taas vahvasti esillä, erityisesti edellinen elinkeinoministeri edisti asiaa tarmokkaasti. Pientaloja on aina rakennettu ja rakennetaan puusta, samoin joitakin julkisia rakennuksia kuten YIT:n urakoima Nuuksion uuden luontokeskuksen päärakennus Haltia. Nyt […]

Lue lisää "Asunnonostajan ei tarvitse toteuttaa kansallista agendaa"

Business-ilmastonmuutoksessa voi itää kaupungin menestyksen siemen

Lundin yliopiston talousmaantieteen professori Björn Asheim esitti muutamia vuosia sitten, että yritysten ja alueiden tietämysperustat voidaan jakaa kolmeen erilaiseen päätyyppiin, jotka ovat analyyttinen (science), synteettinen (engineering) ja symbolinen (creativity) tietämysperusta. Analyyttisessä tietämysperustassa innovaatiot perustuvat uuteen tieteelliseen tietoon, joka syntyy yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyössä. Tieto on luonteeltaan kodifioitua (patentit, julkaisut) ja yritykset toimivat esimerkiksi bioteknologiassa ja […]

Lue lisää "Business-ilmastonmuutoksessa voi itää kaupungin menestyksen siemen"

Kiilaako Turku seuraavassa kisassa paalupaikalle?

Vaasan yliopiston aluetieteen professori Hannu Katajamäki kirjoitti Helsingin Sanomissa (Vieraskynä 6.9.) ja vaati aluekehitykseen alhaalta ylöspäin -lähestymistapaa ja paikkaperusteista yhteiskuntaa. Hänen mukaansa ”on annettava tilaa myönteisille sattumille: jossakin, mahdollisesti hyvinkin pienillä paikkakunnilla, juuri oikeat asiat ja ihmiset kohtaavat.” On totta, että uusien asioiden kehittämisessä satunnaisilla kohtaamisilla on tärkeä merkitys, ja siksi innovatiivisia toimintaympäristöjä kehitetäänkin. Viime […]

Lue lisää "Kiilaako Turku seuraavassa kisassa paalupaikalle?"

Kaupunkistrategiaan ei ole yleisreseptiä – Helsinki kirittää Porvoota, muttei Kokkolaa

Olin lauantaina 31.8. alustajana Porvoon yrittäjien hienosti järjestämässä tilaisuudessa. Päivän teema käsitteli elinkeinopolitiikkaa ja kaupungin kehittämistä, ja mukana keskustelemassa oli kaupungin ja yritysten johtoa sekä valtuutettuja. Samaa aihepiiriä käsitteli myös toimittaja Samuli Laita Helsingin Sanomissa 1.9 tutkija Timo Aron aineiston pohjalta. Kuten Aro itsekin toteaa, kaupunkien kilpailukyky on lavea, möhkälemäinen ja saippuamainen käsite, joten tuloksiin […]

Lue lisää "Kaupunkistrategiaan ei ole yleisreseptiä – Helsinki kirittää Porvoota, muttei Kokkolaa"