Asuntoministeri Pia Viitanen on nostanut lähiöiden kehittämisen poliittisen agendansa kärkeen. Aihepiiri on tärkeä ja ajankohtainen monestakin syystä: 1960- ja 1970-luvuilla rakennetut lähiöt ovat tulleet peruskorjausikään;  digitalisaatio, kaupan keskittyminen ja kuntien palveluverkkojen karsiminen ovat vieneet lähipalveluita; muuttotappioalueilla tyhjentyminen laskee asuntojen arvoja ja Helsingin seudulla on jo tunnistettu maailmalta tuttu ”white flight” –ilmiö. Lisäksi ilmastonmuutoksen vastaista taistelua pitäisi käydä juuri olemassa olevassa kiinteistökannassa energiatehokkuutta parantaen.

Yllä olevan ”haastelistan” jälkeen on korostettava sitä, että läheskään kaikki lähiöt eivät ole mitenkään ongelmissa tai ongelmallisia ja tällaisen mielikuvan syntymistä kannattaa välttää. Professori Mari Vaattovaaran tutkimusryhmä on tehnyt kiinnostavaa analyysiä lähiöistä ja osoittanut, että hajonta vaikkapa työttömyyden tai työllisyysasteen osalta on erittäin suurta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kehittämisratkaisuja täytyy tehdä paikallisten olosuhteiden pohjalta yhdessä eri toimijoiden kanssa. Keskushallinto voi kuitenkin tarjota kehittämisen työkaluja.

Yksi tärkeimmistä lähiöiden kehittämisen työkaluista on täydennysrakentaminen. Hyödyt tulevat kahta kautta eli kasvava väestömäärä mahdollistaa palveluiden parantamisen ja taloyhtiöt hyötyvät mahdollisen lisärakennusoikeuden myynnistä ja voivat käyttää tulot välttämättömiin korjauksiin. Täydennysrakentaminen samoin kun uudet pysäköintilaitokset kannattaa toteuttaa aluekokonaisuuden kannalta parhaisiin paikkoihin, ja jakaa hyödyt kaikkien taloyhtiöiden kesken. Kuntien pitää tulla vastaan kaavoituskorvauksissa. Usean kymmenen taloyhtiön tapauksessa kokonaisuudesta lähtevä täydentäminen voi olla työlästä, kuten olemme voineet Tampereen Tammelassa huomata. Jonkinlaisen yleisen toimintakonseptin ja sopimusmallien luominen olisi luonnollinen tehtävä ympäristöministeriölle.

Täydennysrakentamisesta riippumatta peruskorjauksia joudutaan tekemään joka tapauksessa. Jos asunnon arvo on 1500 e/m2 ja välttämätön linjasaneeraus 500 e/m2, ei energiatehokkuuden parantamiseen ole oikein taloudellisia edellytyksiä ainakaan kovin pitkillä takaisinmaksuajoilla. Siksi tarvitaan toteutuksen teollisia ratkaisuja kustannusten pienentämiseksi ja pinta-alojen lisäämiseksi (lisäkerrokset, ulkoa liitettävät huoneistokohtaiset moduulit yms.). Näiden kehittyminen on ollut hidasta ja kehittämisrahoituksen suuntaaminen tähän olisi paikallaan. Koska ylimääräistä rahaa ei missään ole, asia voidaan hoitaa siirtämällä Tekesin budjetista rahaa ARAlla, joka on näissä kysymyksissä paljon käytännönläheisempi.

Arjen sujuvuuden ja elämisen laadun kannalta palveluiden kehittäminen on oleellisen tärkeää. Kasvava asukasmäärä auttaa asiaa. Monissa paikoissa vanhojen ostareiden purkaminen ja uuden palvelukeskuksen rakentaminen on hyvä vaihtoehto. Hidastavana tekijänä on usein ostareiden hajaantunut kiinteistöomistus, mutta yksityiset toimijat kyllä keksivät tähän ratkaisuja. Porkkanana voi olla vaikkapa lisärakennusoikeus. Kunnat voivat vauhdittaa investointeja tuomalla palvelukeskuksiin matalan kynnyksen edullisia palvelupisteitä kuten terveyskioskeja, kirjastoja tai muita lähipalveluita (tällä alalla on tosi paljon yksityisiä toimijoita). Apteekit, ruokakaupat, parturit ja muut palvelut hakeutuvat kyllä uusiin tiloihin.

Lähiökehittäminen on todellista verkostoyhteistyötä, jossa mukaan tarvitaan asukkaat, kansalaisjärjestöt, kaupalliset palvelutarjoajat, kunnat sekä rakennuttajat. Keskushallinto voi tarjota työkaluja ja rahoitusta kokeiluhankkeisiin, mutta paikallinen tahtotila on ratkaiseva.