Vaasan yliopiston aluetieteen professori Hannu Katajamäki kirjoitti Helsingin Sanomissa (Vieraskynä 6.9.) ja vaati aluekehitykseen alhaalta ylöspäin -lähestymistapaa ja paikkaperusteista yhteiskuntaa. Hänen mukaansa ”on annettava tilaa myönteisille sattumille: jossakin, mahdollisesti hyvinkin pienillä paikkakunnilla, juuri oikeat asiat ja ihmiset kohtaavat.” On totta, että uusien asioiden kehittämisessä satunnaisilla kohtaamisilla on tärkeä merkitys, ja siksi innovatiivisia toimintaympäristöjä kehitetäänkin.

Viime vuosina Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) on tehnyt poikkeuksellisen merkittävää tutkimusta siitä, miten ja missä arvo syntyy maailmanlaajuisessa liiketoiminnassa. ETLAn mukaan kehittyneiden talouksien mahdollisuus arvon luontiin liittyy erityisesti innovaatiotoimintaan, designiin, brändin hallintaan ja liiketoimintaprosessien johtamiseen. Tuotannollinen toiminta etsii sopivimpia ympäristöjä muualta, kuten meilläkin on havaittu.

Avoimen talouden menestyminen viennissä luo puolestaan edellytyksiä erilaisten kaupallisten ja lähipalveluiden kasvulla. Edellä kuvattu osaamispohjainen toiminta keskittyy paikkoihin, joissa osaava työvoima, tutkimus, rahoitus ja muut erikoistuneet tuotannontekijät kohtaavat -siis suuriin kaupunkeihin, joissa myös satunnaisten kohtaamisten mahdollisuus on suuri. Esimerkkeinä historiasta ovat vaikkapa renessanssin Firenze tai 1930-luvun Wien. Maaseutumaiset paikallisyhteiset voivat menestyä ja elättää siellä asuvat, mutta on epätodennäköistä, että niissä syntyisi lääkkeitä, kallioporakoneita tai sähköautojen langattoman latauksen sovelluksia (sellainenkin on kehitetty).

Olin puhumassa tänään (6.9.) Helsingin seudun valtuustojen seminaarissa asumisen uusista tuulista ja nostin esiin tekijöitä, jotka osaltaan johtavat kaupungistumiseen. Näitä ovat ilmastonmuutoksen tuoma tarve tiivistää yhdyskuntarakennetta, yksityisautoilun hidas hiipuminen (nuorten vähenevä ajokorttien suorittaminen, jakamistalouden sovellukset ja lopulta robottiauto), perhetyyppien ja elämäntyylien monimuotoistuminen sekä jo kuvattu työn muutos eli tehtaasta studioon. Olemmekin itse asiassa palaamassa kaupunki-idean ytimeen. Siis ajatukseen, että työ, asuminen, palvelut ja vapaa-aika kohtaavat samassa paikassa tai ainakin joukkoliikenteellä hallittavissa olevalla alueella. Kaupalliset ja kulttuurilliset toiminnot sekoittuvat ja monipuolinen luovuus nousee arvoonsa.

Mikä suomalainen kaupunki osaisi yhdistää eri tekijät uudella ja innostavalla tavalla? Oulu oli kaupunkikehittämisen esikuva viime vuosisadan loppupuolella. Voimakas keskittyminen tieto- ja viestintäteknologiaan kannattivat, mutta myöhemmin riskit realisoituivat. Tampere loi uuden lähestymistavan eTampere-, BioNext- ja Luova Tampere –ohjelmillaan 2000-luvun alkuvuosina. Sitten Pajusen-Holstilan tandemi tarttui toimeen ja Metropoli loi uuden mallin investointien houkuttelemisineen, tapahtumineen ja matkailupanostuksineen.

Olisiko seuraavaksi Turun vuoro ottaa piikkipaikka haltuun, sehän on alkuperäisin suomalainen kaupunki ja täyttää 800 vuotta vuonna 2029? Kokemusta siis on. Voisiko Turku synnyttää tiiviin kaupunkirakenteen, jossa kohtaavat erilaistuva asuminen, vahva ja laaja tutkimusperusta, monipuolinen elinkeinorakenne, hyvät kansainväliset yhteydet, kirjava opiskelijajoukko ja kehittyvä kulttuuritarjonta? Kaikki tarvittavat elementit vuonna 1972 poistettua raideliikennettä lukuun ottamatta ovat olemassa.