Elämyksellisyyden näyttämöt ja autenttisuuden kulutus kaupunkien kehittämisessä

Viimeiset parikymmentä vuotta kaupunkiseutujen taloudellisen kehittämisen ytimessä ovat olleet alueelliset klusterit, alueelliset innovaatiojärjestelmät sekä innovatiiviset miljööt. Tämän ajattelutavan keskeisiä ilmentymiä ovat olleet esimerkiksi vuonna 1994 käynnistynyt ja nyt päättyvä kansallinen osaamiskeskusohjelma, teknologiakeskukset sekä yliopistojen kolmannen tehtävän korostaminen. Yleisenä arvon luomisen logiikkana on ollut synnyttää vientiä tuote- ja tuotantoteknologiaa kehittämällä ja jaella tavaroita globaalisti. Läheisyyteen perustuvat verkostosuhteet ovat olleet tärkeitä, mutta viimeaikainen kehitys, jossa globaaleissa arvoverkoissa jopa yksittäiselle työtehtävälle haetaan parasta paikkaa, haastaa tämän ajattelun. Suomessa kaikki suuret kaupunkiseudut ovat toimineet tämän mallin mukaisesti enemmän tai vähemmän systemaattisesti ja onnistuneesti. Oulu aloitti ensimmäisenä jo 1980-luvun puolivälissä.

Sveitsiläinen tutkija Hugues Jeannerat on esittänyt tämän teknologiaperusteisen arvon luomisen rinnalle kaksi muuta alueellisen arvon luonnin mallia, jotka ovat elämysperusteinen arvon luonti ja autenttisuuteen perustuva arvon luonti. Elämyksellisyyteen perustuvassa mallissa paikka (kaupunki) on tuotannon ja kulutuksen konteksti, joka luo teemoineen, tapahtumineen ja nähtävyyksineen näyttämön. Palvelun tuottaja on järjestäjä ja asiakas on vieras, joka maksaa ikään kuin sisäänpääsymaksun. Tuotanto ja kulutus tapahtuvat samassa paikassa ja tavaroiden sijaan ihmiset liikkuvat (matkailijat, vierailijat). Lisäarvo syntyy elämyksellisyydestä, joka edellyttää jatkuvaa yllätyksellisyyttä teemojen kehittelyn ja muuntelun muodossa. Yksittäisten tapahtumien ohella tärkeää on paikan laatu. Suomessa tämän tyyppistä arvon luonnin mallia on systemaattisimmin kehittänyt Helsinki ja hyvin tuloksin.

Autenttisuuteen perustuva arvon luonnin malli yhdistelee elementtejä kahdesta edellisesti, mutta valikoiden. Perusajatuksena on vastata kuluttajien tarpeeseen erottautua käyttämällä alkuperäisiä ja arvokkaita tuotteita. Tuottaja on ”alkuperäinen perustaja”, joka idealisoi historiansa ja asiakas on puolestaan ”taiteentuntija” (connoisseur), joka ei osta mitä tahansa, vaan on hyvin asiantunteva. Ostotapahtuma on ritualisoitu ja elämyksellinen ja asiakas vihitään yhteisön jäseneksi. Jeanneratin esimerkkinä on Geneven ja Juran alueiden luxuskellojen valmistus. Valmistajilla on aidosti korkeatasoista osaamista, joka on jalostunut vuosikymmenten tai –satojen kuluessa paikallisessa miljöössä. Tavaroiden liikkumisen sijaan ihmiset liikkuvat eli asiakkaat tulevat paikalle, käyvät museoissa ja tehtaissa ja kuluttavat elämyksellisiä palveluita samalla vihkiytyen asiaan. Lopulta he ”saavat” ostaa tuotteen. Arvotavaran käyttöön liittyy pitkä asiakassuhde erilaisine tapahtumiseen ja lopulta uuden kellon osto. Suomessa tällaista arvon luonnin mallia lähimpänä lienevät pietarsaarelaiset luxusjahtien valmistajat.

Meikäläinen keskustelu pyörii edelleenkin pääosin teollisuuden ja erityisesti katoavien teollisuuden työpaikkojen ympärillä. Kuten viimeaikainen tutkimus on osoittanut, itse valmistuksen osuus arvon luonnissa on pieni ja vähenemään päin, kun taas brändin, immateriaalioikeuksien ja kaupan merkitys kasvaa. Oleellista on siis kulutuksen sekä tuoteoikeuksien hallinta. Pitäisiköhän meidänkin kääntää katseemme yhä enemmän elämyksellisyyteen ja autenttisuuteen ja etsiä uusia tapoja kehittää kaupunkitalouksia?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s