Lotta Junnilainen tutki lähiöitä ja löysi niiden arjesta paljon yhteisöllisyyttä

Vastapaino julkaisi alkuvuodesta Lotta Junnilaisen mielenkiintoisen väitöskirjan Lähiökylä – Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Etnografisella menetelmällä kahdesta lähiöstä kerätty aineisto on kattava ja sen käsittely oivaltavaa. Toinen tutkituista lähiöistä on Turusta ja toinen Helsingistä, mutta niitä ei nimetä, joskin paikkoja tuntevat ne toki tunnistavat, vaikkakaan se ei sinänsä ole oleellista. Lähiöissä arvioidaan asuvan noin puolitoista miljoonaa […]

Lue lisää "Lotta Junnilainen tutki lähiöitä ja löysi niiden arjesta paljon yhteisöllisyyttä"

San Francisco kannustaa rakentamaan julkisessa käytössä olevia, mutta yksityisesti omistettuja popos-tiloja

Kävin tutustumassa San Franciscon ja Bay Arean kaupunki- ja hieman talouskehitykseenkin. Kaupunkihan on itsessään kiinnostava ja tyyliltään eurooppalainenkin; hyvin säilynyttä arkkitehtuuria eri vuosikymmeniltä, mittakaavaltaan inhimillisiä vaikkakin tiiviitä kortteleita, mutta myös näyttävää korkeaa rakentamista. Keskustan kävely-ympäristö on yllättävän miellyttävää laadukkaine pintamateriaaleinen. Katukuvassa näkyvät myös yhteiskunnalliset ongelmat kuten asunnottomuus ja huumeet. Arkkitehtuurikierroksen oppaamme mukaan asunnottomuutta pahentaa entisestään […]

Lue lisää "San Francisco kannustaa rakentamaan julkisessa käytössä olevia, mutta yksityisesti omistettuja popos-tiloja"

Aamulehti paneutui perusteellisesti Tampereen kaavoitukseen

Aamulehti julkaisi 7.7. erittäin perusteellisen artikkelin Tampereen kaavoituksesta. Ansiokas juttu saattoi joiltakin asiaa seuraavilta livahtaa kesäkiireistä johtuen ohitse, joten palaan sen tematiikkaan, tosin hieman yleisemmästä perspektiivistä. Aihe on ajankohtainen siksikin, että maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) kokonaisuudistus on parhaillaan käynnissä. Jutussa kaavoituksen ongelmia ja haasteita tarkasteltiin monipuolisesti ja eri toimijat, niin yksityiset kuin julkisetkin, saivat äänensä […]

Lue lisää "Aamulehti paneutui perusteellisesti Tampereen kaavoitukseen"

Kaupunki voi luoda hyvänolon kokemuksia aivan kuten luonto

Palasimme perjantaina kaupunkiin kolmen viikon kesämökkeilyn jälkeen hyvillä mielin. Kiireettömät kesäpäivät Tammelassa olivat ladanneet akkuja, mutta kotiin ja samalla siis kaupunkiin oli myös mukava palata. Lauantaina lähdimme kaupungille hoitelemaan asioita ja samalla fiilistelemään tunnelmia. Elokuun alun lauantainen keskusta olikin täynnä elämää. Oli turisteja ja paikallista väkeä. Jäin istumaan lasilliselle klassisen Strindbergin kahvilan terassille Pohjois-Espalle ja […]

Lue lisää "Kaupunki voi luoda hyvänolon kokemuksia aivan kuten luonto"

Houston – we have a problem

Käväisin parin viikon opintomatkalla Yhdysvalloissa, ja paljon hyödyllistä oppia kaupunkikehityksestä tarttui mukaan. Eräässä yhdyskuntarakenteeseen liittyvässä keskustelussa alan professori mainitsi, että Houstonissa on kaikkiaan 30 pysäköintipaikkaa asukasta kohti, sanoisinko siis – melko paljon. Heaven, hell or Houston riimitteli jo Texasin boogiejyrä ZZ Top aikoinaan kertojan saatua hankittua Thunderbirdin. Näkökulmakysymys, mutta toimivan joukkoliikenteen kehittäminen voi olla haastavaa, […]

Lue lisää "Houston – we have a problem"

Voiko kaupunkien tulevaisuutta ennustaa?

University College London suunnittelun professori ja monipuolinen kaupunkitutkija Michael Batty julkaisi jokin aika sitten kiinnostavan kaupunkien tulevaisuutta pohtivan kirjan nimeltään Inventing Future Cities. Batty näkee kaupunkien olevan kompleksisia systeemejä, jotka muistuttavat enemmän organismia kuin konetta. Kaupungit muotoutuvat lukemattomien yksilöllisten ja kollektiivisten päätösten seurauksena, eivätkä minkäänlaisten suurten suunnitelmien mukaan. Pikemminkin ne siis kehkeytyvät. Ja koska näin […]

Lue lisää "Voiko kaupunkien tulevaisuutta ennustaa?"

Naess osoittaa tutkimuksessan, että tiivistäminen toimii Oslossa

Norjalainen aluesuunnittelun professori Petter Naess kollegoineen julkaisi pari kuukautta sitten mielenkiintoisen artikkelin[1] European Planning Studiesissa koskien kaupunkien kestävyyttä ja kestävyyden suhdetta tiivistämiseen. Hänen mukaansa viime vuosikymmeninä voimistunut kompaktikaupungin (tai tiivistämisen) lähestymistapa on urbaani tulkinta ekologisen modernisaation teoriasta, joka puolestaan lähtee siitä, että taloudellinen kasvu ja luonnonvarojen käyttö voidaan eriyttää toisistaan. Tämä decoupling tai ”irtikoplaus” tarkoittaa […]

Lue lisää "Naess osoittaa tutkimuksessan, että tiivistäminen toimii Oslossa"

PTT:n asumistutkimus selvitti, mistä kaupunkilaiset ovat valmiita maksamaan asumisessaan

Pellervon taloustutkimus julkaisi muutama päivä sitten mielenkiintoisen tutkimuksen kaupunkiasukkaiden asumismieltymyksistä. Tulosten ohella kiinnostavaa oli käytetty valintakoemenetelmä, jossa vastaajat joutuivat pohtimaan valintojaan ja painottamaan, mitä tekijöitä arvostavat ja mistä ovat valmiita maksamaan. Tämä ei siis ollut tyypillinen hömppätutkimus, jossa kysytään mikä on asumistoive yleisesti. Hyvää oli myös se, että vastaajilla oli kokemusta kaupunkiasumisesta: kaikki 2900 vastaajaa […]

Lue lisää "PTT:n asumistutkimus selvitti, mistä kaupunkilaiset ovat valmiita maksamaan asumisessaan"

Tyhjät neliöt kaupunkiviljelyn käyttöön?

Sitra julkaisi hiljattain erittäin mielenkiintoisen raportin kuluttajien hiilijalanjäljestä. Suomalaisen kuluttajan hiilijalanjälkeä verrattiin myös intialaisen, japanilaisen, kiinalaisen ja brasilialaisen kuluttajan jalanjälkeen, Suomessa ollaan tasolla 10 400 kg henkeä kohden vuodessa, Intiassa vastaavasti 2000 kg henkeä kohden. Tämä antaa myös perspektiiviä monien meikäläisten kommenttiin siitä, että Suomen päästöt ovat niin pienet, sillä ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä. Pitäisikö […]

Lue lisää "Tyhjät neliöt kaupunkiviljelyn käyttöön?"

Seppo Junnilan ryhmän tutkimus jakamistaloudesta: Keskituloinen kaasuttaa hiilijalanjälkensä joko autoilemalla tai lentämällä

Aalto yliopiston kiinteistötalouden professori Seppo Junnila tutkimusryhmineen on tehnyt viime vuosina erittäin kiinnostavaa tutkimusta liittyen kestävään kehitykseen. Ryhmä on myös julkaissut tuloksiaan aktiivisesti kansainvälisissä sarjoissa. Erityisesti kuluttajien hiilijalanjälkeen liittyvät tutkimukset ovat olleet kiinnostavia. Tiedeyhteisö on viime vuosina kritisoinut maan hallitusta siitä, että tutkimustietoa ei hyödynnetä päätöksenteossa, toivottavasti tilanne paranee ja me ”kaiken maailman dosentitkin” saamme […]

Lue lisää "Seppo Junnilan ryhmän tutkimus jakamistaloudesta: Keskituloinen kaasuttaa hiilijalanjälkensä joko autoilemalla tai lentämällä"