Seppo Junnilan ryhmän tutkimus jakamistaloudesta: Keskituloinen kaasuttaa hiilijalanjälkensä joko autoilemalla tai lentämällä

Aalto yliopiston kiinteistötalouden professori Seppo Junnila tutkimusryhmineen on tehnyt viime vuosina erittäin kiinnostavaa tutkimusta liittyen kestävään kehitykseen. Ryhmä on myös julkaissut tuloksiaan aktiivisesti kansainvälisissä sarjoissa. Erityisesti kuluttajien hiilijalanjälkeen liittyvät tutkimukset ovat olleet kiinnostavia. Tiedeyhteisö on viime vuosina kritisoinut maan hallitusta siitä, että tutkimustietoa ei hyödynnetä päätöksenteossa, toivottavasti tilanne paranee ja me ”kaiken maailman dosentitkin” saamme kunnianpalautuksen. Eipä silti, en itsekään ottaisi taloustieteellisiä neuvoja professori Jaakko Hämeen-Anttilalta. Mutta yhtä kaikki, nyt kun ilmastonmuutos on voimakkaasti hallituksen muodostuksen agendalla, tutkimustietoa ja asiantuntevia tutkijoita on syytä hyödyntää.

Yhdeksi merkittäväksi keinoksi ilmastonmuutoksen hidastamiseksi on noussut jakamistalous, jossa keskeisenä lähtökohtana on ollut erilaisten resurssien jakaminen ja yhteiskäyttö omistuksen sijaan. Uber ja Airbnb ovat tuttuja, mutta kovinkaan paljoa empiiristä tietoa jakamisen vaikutuksesta kuluttajien hiilijalanjälkeen ei ole ollut saatavilla. Viime vuoden lopulla Seppo Junnila julkaisi yhdessä Juudit Ottelinin ja Laura Leinikan kanssa kuitenkin asiaa suomalaisella aineistolla tarkastelevan tutkimuksen otsikolla Influence of Reduced Ownership on the Environmental Benefits of the Circular Economy. Referoin lyhyesti tutkimusta.

Aineistona oli siis suomalaiset kotitaloudet, joista muodostettiin ryhmäparit siten, että sekä keskituloisissa että matalatuloisissa oli omistajat- ja jakajat-ryhmä. Tuloluokat koottiin tulodesiisileihin perustuen siten, että kolme ylintä desiiliä jätettiin pois (niissä on vähän kotitalouksia, joilla on alhainen omistusaste) ja samoin alin desiili (pääasiassa jakajia). Omistajiin ja jakajiin tehtiin jako auton omistuksen sekä asunnon omistuksen perusteella, kaukolämmön piirissä olevat laskettiin jakajiin. Tämän jälkeen laskettiin kunkin ryhmän hiilijalanjälki perustuen Tilastokeskuksen kotitalouksien kulutustutkimukseen.

Tulokset ovat jopa hieman yllättäviä. Keskituloisten ryhmässä niin omistajien kuin jakajienkin hiilijalanjälki on käytännössä samankokoinen. Sen sijaan päästöt muodostuvat eri tavoin. Omistajilla on suurempi jalanjälki auton käytössä, jakajien jalanjälki on suurempi joukkoliikenteessä, lomamatkailussa jakajien hiilijalanjälki on yli kaksi kertaa omistajia suurempi. Asumisen energiankulutuksen osalta keskituloisten hiilijalanjälki on pienempi kuin matalatuloisten johtuen todennäköisesti siitä, että neliöitä jakaa useampi perheen jäsen.

Matalatuloisten ryhmässä omistajien hiilijalanjälki ei juurikaan eroa keskituloisten ryhmistä, mutta matalatuloisten jakajien hiilijalanjälki on kaikkia muita selvästi pienempi. Matalatuloisten omistajien joukossa hiilijalanjälki on kaikista ryhmistä suurin asumisen energiankulutuksen osalta, mikä johtunee osittain vanhasta ja energiatehottamasta asuntokannasta, lisäksi autoilu tuottaa päästöjä. Matalatuloiset jakajat säästävät lisäksi 4 prosenttia tuloistaan, omistajat eivät, mikä vaikuttaa kulutuksen jalanjälkeä pienentävästi.

Jakamistaloudella näyttäisi siis olevan suotuisia ympäristövaikutuksia vain matalatuloisten ryhmässä, todennäköisesti ainakin osittain ahtaan taloudellisen liikkumavaran sanelemana. Keskituloisten ryhmässä kiteytetty tulos on: mikä jakamalla päästöissä säästetään, kulutetaan lomamatkailuun.

Mitä tästä voidaan päätellä tulevan hallituksen tehtäviin vai voidaanko mitään, mikäli todella kulutuksen päästöjä halutaan vähentää? Helpoin vastaus on tietysti Pohjois-Korean malli eli köyhdytetään kansalaiset ja suljetaan rajat niin kulutus ja päästöt pienenevät. Maltillisempia vaihtoehtoja ovat vaikkapa joukkoliikenteen parantaminen ja kiinteistöjen energiasaneeraukset sekä toisaalta päästöjä aiheuttavan kulutuksen verottaminen.

Ympäristöveroihin liittyy muutamia periaatteellisia ongelmia. Ehkä keskeisimpänä se, että jos jokin on turmiollista ympäristölle, miksi sitä saisi rahaa vastaan tehdä? Eikö parempi ole tehdä selkeitä kieltoja? Verotukseen liittyy myös huoli siitä, että käyttääkö valtio minulta kerättyjä lisäeuroja viisaasti. Itse en luota siihen. Kolmas seikka liittyy ympäristöverojen tasaveroluonteeseen eli ne rankaisevat suhteessa enemmän pienituloisia. Jakamistaloudesta ei näyttäisi tämän tutkimuksen perusteella olevan merkittäväksi ilmastonmuutoksen hidastajaksi.

4 kommenttia artikkeliin ”Seppo Junnilan ryhmän tutkimus jakamistaloudesta: Keskituloinen kaasuttaa hiilijalanjälkensä joko autoilemalla tai lentämällä

  1. Onpa tosiaan mielenkiintoinen tutkimustulos. Tukee intuitiivista ja ehkä pilkkamielessäkin esitettyä väitettä ”vihreän nuorison Balinmatkailusta”.

    Mutta periaatteellisten ongelmien osalta blogi menee nyt hutiin. Lentämisen tai autoilun ”selkeä kielto” ei ole tästä maailmasta tietenkään, sen sijaan niiden hillitseminen hinnoittelulla on suorastaan itsestäänselvästi toimiva ratkaisu, varsinkin lentämisen osalta. Kokonaisveroaste on tärkeä kysymys, mutta ei kuulu tähän, koska muita veroja voidaan toki vastaavasti alentaa. Ei ole perusteltua sotkea eri asioita siten, että verotuksen painopisteen siirtäminen haittaveroihin automaattisesti johtaisi korkeampaan veroasteeseen. Toki tällä on helppo pelotella, jos kannattaa alhaista kokonaisveroastetta. Ainoastaan kolmas seikka on relevantti. Sekin on periaatteessa ratkaistavissa muutosta kompensoivilla tulonsiirroilla, mutta käytännön sovellus tästä ei ole ihan helppo.

  2. Kommentaattori menee täysin metsään. En esitä kieltoja mihinkään, sen sijaan pohdin, että jos jotkin asiat ovat todella ympäristön kannalta haitalllisia olisiko parempi kieltää ne, eikä vain tehdä niistä maksullisia. Kysymys on siis pikemminkin arvopohjainen kuin taloudelllinen. En myöskään väitä, että haittaverojen lisääminen sinänsä nostaisi veroastetta, toisaalla voidaan keventää. Sinänsä pidän Suomen veroastetta melko korkeana, enkä näe erityistä syytä nostaa sitä. Mitä tulee kolmanteen kohtaa, tyydyn toteamaan, että kompensaatio voi olla hankala ja toisaalta nykyinen järjestelmä on ymmärrettävä. Mutta koko blogini pointti ei ollut verotus, vaan kiinnostavan tutkimuksen esiin nosto.

  3. Kommenttini oli vastaus tuohon pohdintaan, että onko parempi kieltää haitallinen toiminta, kun vain tehdä se maksulliseksi. Autoilu on hyvä esimerkki, koska sen hyödyllisyys tai välttämättömyys vaihtelee ja sen kieltäminen (lyhyellä tähtäimellä) ei ole järkevää eikä mahdollista. Sen takia (ja olettaen että autoilu on asia joka on ”todella” ympäristön kannalta haitallista) on ilmeistä, että vastaus pohdintaan on ei. Maailma ei ole niin mustavalkoinen, että voitaisiin kategorisoida haitallisia asioita vain kyllä tai ei tarkkuudella, ja kieltää kokonaan tai sallia vapaasti.

  4. Ihmiset kuluttavat käteen jäävät tulonsa tavalla tai toisella, olipa se sitten omistamista tai jakamista. Jos he säästävät tai sijoittavat ne, ne käytetään investointeihin joita ohjaa joku muu eivätkä ne välttämättä ole erityisen vihreitä. Jos ne verotetaan pois, valtio käyttää ne johonkin joka ei välttämättä ole erityisen vihreätä mm. siksi että palkat ja sosiaalituet lisäävät jonkun muun käteen jäävää tuloa. (Tätä voi lievittää kohdistamalla rahankäytön alimpiin tuloluokkiin). Tai ne menevät johonkin HX-hankkeeseen… Raha kiertää siinä missä hiilikin, sitä ei saa pois kierrosta edes väliaikaisesti ellei muuta sitä kullaksi ja hautaa maahan. Syvälle.

    Pohjois-Korean tien lisäksi näen kaksi muuta tapaa joilla tästä voi pyrkiä pois:

    – Ostamalla aina mahdollisimman kalliita tuotteita, erityisesti sellaisia joissa korkean kustannustason maissa tehdyn käsityön osuus on suuri. Tämä imuroi käteen jääviä tuloja pois turhemmasta ja ilmastohaitallisemmasta kulutuksesta. Paljakka Handmaden kengät, Sarpanevan kellot, Rudi Merzin huonekalut, (suomalaiset asunnot? ;-). Näissä yleensä tekijä ei rikastu niin paljon että voisi tuhota ympäristöä kauheasti, eikä toiminta skaalaudu koska työtunteja on tasokkailla tekijöillä vain rajallinen määrä. Tuotteet ovat yleensä pitkäikäisiä ja korjattavissa, vertaa vaikka johonkin iPod Air-kuulokkeisiin joistä tulee kierrätyskelvotonta muovin, akkujen ja elektroniikan sekaista jätettä 18 kk välein.

    – Sijoittamalla liiat käteenjäävät tulot joko itse, kansalaisjärjestöjen tai verotuksen + valtion kautta sellaisiin investointeihin jotka taatusti vähentävät hiilidioksidipäästöjä. Metsitysprojektit, tai ostamalla taimikkoa Suomesta ja hoitamalla sitä puumäärää eikä kantorahatuloa maksimoivalla tavalla, erilaiset kehitysyhteistyöprojektit (möisivätköhän Indonesialaiset Sumatran suosademetsiä ulkomaisille sijoittajille jotka ilmoittaisivat aikovansa jättää ne luonnontilaan?) Tosin sellaista toimintaa jossa suomalaisia verotettaisin 15 prosenttiyksikköä raskaammin jotta rahoja voidaan sijoittaa hiilensidontaprojekteihin ulkomailla voi demokratiassa harjoittaa vain neljä vuotta ennen kuin persujen enemmistö-yksipuoluehallitus pistäisi sille stopin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s