Tyhjät neliöt kaupunkiviljelyn käyttöön?

Sitra julkaisi hiljattain erittäin mielenkiintoisen raportin kuluttajien hiilijalanjäljestä. Suomalaisen kuluttajan hiilijalanjälkeä verrattiin myös intialaisen, japanilaisen, kiinalaisen ja brasilialaisen kuluttajan jalanjälkeen, Suomessa ollaan tasolla 10 400 kg henkeä kohden vuodessa, Intiassa vastaavasti 2000 kg henkeä kohden. Tämä antaa myös perspektiiviä monien meikäläisten kommenttiin siitä, että Suomen päästöt ovat niin pienet, sillä ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä. Pitäisikö meidän todeta, että kun intialaisen päästöt ovat muutenkin niin pienet, niin joutavat niitä pienentämään entisestään?

Raportti erottuu edukseen Sitran toisinaan hieman konsulttivetoisesta tuotannosta täsmällisyydellään ja kunnollisella menetelmäkuvauksellaan. Alkuosan eri laskentatapojen kuvaus on myös valaiseva. Kuluttajien päästöjen tarkastelu on siis yksi tapa lähestyä päästölaskentaa, ja erityisen tärkeä, varsinkin kun huomattava osa kaikesta maailman tuotteiden ja palveluiden tarjonnasta viime kädessä päätyy kuluttajien käyttöön. On tietysti paljon tekijöitä, joihin kuluttaja ei voi suoraan vaikuttaa kuten vaikkapa hiilen poltto kaupunkien energialaitoksissa tai Kiinan valtion panssarivaunuhankinnat, mutta on myös paljon asioita, joihin voi vaikuttaa. Eikä se silti vähennä poliittisten päättäjien vastuuta. Yksi Sitran raportin vahvuus onkin juuri siinä, että osoittaa erilaisten keinojen mahdollisuudet sekä niiden vaikuttavuuden.

Tarkastelen tarkemmin vain ruokakysymystä. Suomalaisen 10 400 kg:n hiilipäästöistä elintarvikkeiden osuus on 1750 kg, josta lihatuotteen muodostavat yhden kolmasosan. Tuosta kolmanneksesta naudan lihan osuus on 43 prosenttia, vaikka sen kilomääräinen kulutus on pienempikuin porsaan ja siipikarjan lihan kulutus. Myös maitotuotteet, lähinnä juusto ja maito, muodostavat kolmanneksen. Loppu on kahvia, alkoholia, makeisia, kalaa ja kananmunia, Kokonaisuudessaan eläinperäisten tuotteiden osuus elintarvikkeiden hiilijalanjäljestä on raportin mukaan 78 prosenttia.

Elintarvikkeiden osalta kuluttaja voi vähentää omia päästöjään monin tavoin. Tehokkainta on siirtyä vegaaniruokavalioon, hyvä on myös kasvisruokavalioon siirtyminen (lakto-ovo). Maitotuotteiden korvaaminen kasvispohjaisilla tuotteilla auttaa myös, samoin punaisen lihan korvaaminen kanalla ja kalalla. Itse olisin lisännyt tähän kohtaan punaisen lihan korvaamisen riistalla ja niin varsinkin moni metsästyksen harrastaja tekeekin. Yhtä kaikki, neuvot ovat selkeitä, kofeiiniaddiktina en juutu tässä yhteydessä kahviin.

Elintarvikekysymykseen liittyy myös kaupungistuminen. Kaupungistumisenkehitys on meillä voimakasta ja esimerkiksi MDI:n muutama kuukausi sitten tekemän huolellisen ennusteen mukaan se näyttäisi jatkuvan pitkään. Kaupungistumisen jatkuminen nostaa esiin kysymyksen lähiruoan tuotannon kaupungeissa. Jos väki keskittyy yhä enemmän muutamille alueille, kasvavatko kuljetuksen päästöt ja kustannukset vai ”siirtyykö maaseutu” lähemmäs kasvukeskuksia. Joka tapauksessa kaupunkien kasvaessa ja vähitellen myös yhdyskuntarakenteiden tiivistyessä logistiikasta tulee haastavampaa. Ja toisaalta jo nyt liikenteen päästöt ovat merkittäviä.

Sitra on raportoinut kiinnostavasta hankkeesta, jossa Metropolia AMK ja viisi startupia kokeilevat ruoan tuotantoa vanhassa teollisuushallissa. Kasvatettavana on perunoita, sieniä, perunaa, sirkkoja, yrttejä, salaattia ja humalaa. Kiertotalouden hengessä yritykset hyödyntävä toistensa hävikkiä. Joitakin kuukausia sitten Hesari kertoi ruotsalaisesta kerrostalosta, jonka kellarissa kasvatettiin monneja, jotka söivät ylijäämäruokaa. Itse muista nähneeni Hampurissa merikontin, jossa kasvatettiin kirjolohia. Voi toki olla, että sen maku ei yllä aivan Färsaarelaisen lohen makuun, joka on ammuttu sen noustessa jokeen (HS 19.5).

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun näkökulmasta paikallinen ruoantuotanto on kiinnostavaa sikälikin, että tyhjiä teollisia ja toimistorakennuksia on tyhjillään yli 1 miljoona neliötä. Vaikka toisinaan ehdotetaan niiden muuttamista asunnoiksi, se ei ole kovinkaan yksinkertaista. Ongelmina ovat esimerkiksi sijainti etäällä palveluista, hankalat runkosyvyydet, epäkiinnostavat alueet ja huonot joukkoliikenneyhteydet. Sen sijaan ruoantuotanto voisi olla yksi kiinnostava uusi käyttötarkoitus.

Omassa perheessämme olemme siirtyneet voittopuolisesti vege-ovo-pesco-ruokavalioon jo jokin aika sitten. Liha (meillä pääosin riista) on erityisherkku, jota syödään ehkä kerran tai pari kuukaudessa. Kasviksia siis kuluu ihan omassa kotitaloudessa, äärimmäisen kiinnostavaa olisi mahdollisuus ostaa niitä läheltä kotoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s