Palasimme perjantaina kaupunkiin kolmen viikon kesämökkeilyn jälkeen hyvillä mielin. Kiireettömät kesäpäivät Tammelassa olivat ladanneet akkuja, mutta kotiin ja samalla siis kaupunkiin oli myös mukava palata.

Lauantaina lähdimme kaupungille hoitelemaan asioita ja samalla fiilistelemään tunnelmia. Elokuun alun lauantainen keskusta olikin täynnä elämää. Oli turisteja ja paikallista väkeä. Jäin istumaan lasilliselle klassisen Strindbergin kahvilan terassille Pohjois-Espalle ja ihmettelemään kaupunkielämän hienoutta. Espan puisto oli täynnä väkeä, jostain kauempaa kantautui bändin soitantoa. Ohi kävelevät ihmiset näyttivät olevan hyvällä tuulella, liekö loma-aika saanut kaikki rentoutumaan. Aurinkoinen ja lämmin ilma oli meren ansiosta raikas, ei hiostava. Tuntui kuin melkein kaikki kulkisivat hymy huulilla.

Monenlaisia tyylikkäitä ja yllättäviä asukokonaisuuksia kulki ohitse. Jäin katsomaan hieman tarkemmin erään rouvashenkilön erikoista, kevyellä turkiksella koristeltua lierihattua, mutta tuohtuneen katseen sijaan sain vastaani kauniin hymyn. Paikalle saapui keski-ikäinen pariskunta upealla 60-luvun punaisella avomersulla ja seuraavan tunnin ajan kuvaajia sekä selfien ottajia riitti auton ympärillä. Kauneus ja tyyli tunnistetaan.

Perjantaina (9.8.) ajaessamme kaupunkiin YLE tarjosi kiinnostavan, kevyellä otteella tehdyn radio-ohjelman asumisesta. Kansalaiset saivat soittaa ohjelmaan ja kertoa omia kokemuksiaan asumisesta eri puolilla Suomea. Mieleeni jäi soittaja, joka oli muuttanut Helsingistä Ivaloon viitisentoista vuotta sitten, eikä voinut kuvitellakaan palavaansa ruuhka-Suomeen.

En tiedä tarkalleen mitä tuolla ilmauksella ruuhka-Suomi tarkoitetaan, mutta istuessani Espan iloisessa väenpaljoudessa, tavoitan taas kerran sen mistä kaupungissa on kysymys: virtaavasta ihmisjoukosta, miellyttävästä kaupunkiympäristöstä, kiireettömyydestä, palveluista ja kauniista teknisistä laitteista. Espan puisto on suomalaisessa kaupunkikuvassa hieno poikkeus. Muissakin kaupungeissa on kauniita puistoja, mutta Espan puisto ei ole kaupunkirakenteesta erillään oleva vihersaareke, vaan se nimenomaan kytkeytyy elimelliseksi osaksi kaupunkia ja kaupunkielämää.  Tämän mahdollistaa ennen kaikkea kunnollinen väkimäärä muulloinkin kuin erityisen tapahtuman yhteydessä. Sitä tarkoittaa, että kaupunki on olohuone. Menemättä kaupungin kokoon, väestömäärään tai tiiviyteen tyydyn toteamaan, että ihmiset tekevät kaupungista kiinnostavan. Espalla riittää vilinää, mutta kyse ei ole ahdistavasta ruuhkasta.

Meillä on tapana kirjoittaa ja kuvata luonnon kauneutta, hiljaisuutta ja jylhyyttä. Kirjoitimme Pauli Välimäen ja Tere Vadenin kanssa vuonna 2003 julkaistussa kirjassamme Viettelevä politiikka metsän voimasta ja suomalaisten erityisestä luontosuhteesta. Se on tärkeää ja siitä kannattaa pitää kiinni.

Aivan yhtä tärkeää on ymmärtää kaupunkikokemuksen erityistä luonnetta ja pohtia miten voimme luoda sellaista kaupunkiympäristöä, jossa kuvaamiani myönteisiä kokemuksia syntyy. Ei niin, että ne voitaisiin suunnitella ”valmiiksi”, vaan pikemminkin niin, että monenlaiset ja muuntuvat toiminnot olisivat mahdollisia. Eikä kaikkea tarvitse suunnitella tai selittää, mutta nuo kokemukset voivat olla yksi syy miksi kaupunkeihin halutaan muuttaa ja niissä asua ja lapsia kasvattaa.

Itselleni tuo juuri kesäinen hetki Espan varrella oli merkityksellinen ja vaikuttava kokemus: oli mahtavaa olla osa kaupunkielämää ja vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Se sai aikaan hyvänolon tunteen aivan vastaavasti kuin jollain toisella kerralla hetki hiljaisessa metsässä.