Metsät, metsäkato ja metsien hiilinielujen pienentyminen on hallinnut viime viikkojen kestävän kehityksen keskustelua. Erityisesti hiilinielujen heikkeneminen vaikeuttaa kansallisen hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamista. Vielä laajemman huolen keskusteluun toi Sitra uunituoreessa megatrendit-raportissaan nostaessaan keskeiseksi megatrendiksi luonnon kestokyvyn murenemisen.

Metsäkatoa on perusteellisesti käsitelty Luonnonvarakeskuksen (Luke) raportissa Maankäyttösektorin ilmastotoimet. Vaikka Luken mukaan metsäkato eli metsien raivaaminen muuhun maankäyttöön onkin nykyään suhteellisen vähäistä, sen vaikutukset kasvihuonekaasupäästöihin ovat merkittäviä. Metsiä on raivattu viime vuosina noin 10 000 hehtaarin vuosivauhdilla. Eniten metsää raivataan rakennettujen alueiden tieltä, niiden osuus on vuotuisesta metsäkadosta 56 prosenttia. Raportti antaa myös muutamia suosituksia rakentamiseen liittyen kuten rakentaminen muualle kuin metsään aina, kun se on mahdollista, yhdyskuntarakennetta eheyttävä rakentaminen, hiilivaraston ja hiilinielun säilyttäminen rakennuspaikalla sekä kompensointi esimerkiksi metsäistutuksilla.

Luken suosituksia lukiessa ymmärtää hyvin miksi suuret kaupungit ovat tuoreissa yleiskaavoissa suosineet yhdyskuntarakenteen tiivistämistä ja aluetason konversioita. Hyvinä esimerkkeinä vaikkapa Helsingin Jätkäsaari tai Tampereen Tampella, joissa alueille on löydetty uutta käyttöä metsiä tai edes puita kaatamatta. Vastaavasti mielenkiintoinen aluekokonaisuus on Turun Kupittaan kärki, jota koskeva kilpailu ratkesi joulukuussa.

Suomen tai minkään muun maan ilmastohaasteita tuskin ratkaistaan vain yhdyskuntarakenteita tiivistämällä, vaikkakin, kuten Lukekin toteaa, sillä on oma merkityksensä. Tiivistämisellä ja tiiviydellä ei muutenkaan ole erityistä itsearvoa, vaan se on pikemminkin yksi keskeinen osatekijä kehitettäessä kiinnostavia ja eläviä kaupunkeja. Tästä syystä professori Kim Doveykin on käyttänyt lyhennettä DMA (density, mix, access) kuvaaman kaupunkikehityksen perusfundamentteja.  

Professori Susan Handy UC Davisin kestävän liikenteen keskuksesta ehdottaa puolestaan muutaman vuoden takaisessa kirjoituksessaan, että tiiviyden sijasta voisimme ryhtyä puhumaan yksinkertaisesti saavutettavuudesta (accessibility). Annetun (given) paikan saavutettavuudella hän tarkoittaa erilaisten destinaatioiden jakautumaa paikan ympärillä, destinaatioiden helppoa saavutettavuutta erilaisilla liikennevälineillä ja niiden määrää sekä aktiviteettien luonnetta. Hän tiivistää asian saksalaiseen fraasiin eine Stadt der kurzen wege eli lyhyiden etäisyyksien kaupunki. Se herättää Handyn mukaan vähemmän vastarintaa kuin hieman pelottava tiiviys. Tästä on meilläkin esimerkkejä.  

Saavutettavuutta kuten ei tiiviyttäkään pidä ymmärtää vain fysikaalisena suureena, vaan nimenomaan laadun näkökulmasta, aivan kuten David Sim mainiossa Pehmeässä kaupungissaan osoittaa. Ja hyvän lopputuloksen voi saavuttaa erilaisilla suunnitteluratkaisuilla, esimerkkeinä vaikkapa Helsingin Kallio, Amsterdamin keskusta tai Manhattan. Silti lopputuloksella on merkitystä myös ilmasto- ja biodiversiteettihaasteiden ratkaisemissa.