Tutkijatohtori Jyrki Tarpio vinkkasi Twitterissä mielenkiintoisesta, viime vuonna julkaistusta meta-analyysistä[1] liittyen yhdyskuntarakenteen tiiviyteen ja kaupunkien kestävyyteen. Ruotsalaistutkijat olivat käyneet läpi 229 tieteellistä paperia, joissa tarkasteltiin tiiviyden yhteyttä liikkumiseen, infrastruktuuriin, talouteen, ympäristövaikutuksiin, sosiaalisiin suhteisiin ja terveysvaikutuksiin. Kukin tarkasteltava pääryhmä jakaantui vielä useampaan alaryhmään. Luokittelun päähuomio oli vaikutusten positiivisuudessa ja negatiivisuudessa suhteessa kestävyyteen. Pääosassa tutkimuksia tiiviys oli määritelty asukkaiden ja/tai työpaikkojen suhteessa pinta-alayksiköön kuten vaikkapa asukkaita neliökilometrillä. Alueet oli rajattu hallinnollisten rajojen mukaan, tyypillisesti tarkasteltiin naapurustoa.

Tulokset eivät yllätä, vaan vastaavat hyvin asiantuntijoiden konsensusnäkemystä. Pääryhmätasolla tulokset ovat seuraavia. Infrastruktuurin ja liikkumisen osalta valtaosa tutkimuksista raportoi positiivisia vaikutuksia. Liikkumisen osalta riittävä tiiviys mahdollistaa toimivan joukkoliikenteen, professori Jeff Kenworthyn mukaan raja on 35 asukasta hehtaarilla, sekä kävely- ja pyöräilyolosuhteiden kehittämisen. Tiiviyden ohella oleellista on tietysti sekoittunut yhdyskuntarakenne ja poliittinen tahto viedä liikkumista tähän suuntaan. Ehkä kallistuvat energiakustannukset rohkaisevat entisestään. Julkisen infrastruktuurin osalta asia on yksinkertainen. Esimerkiksi Uudellamaalla kaupunkiseudun lievetaajamassa (vaikkapa Sipoo) on kymmenen kertaa enemmän katu- ja tiekilometrejä kerrosneliötä kohti kuin keskuskaupungissa.

Aluetalouden ja tiiviyden yhteys on tutkimuksessa tunnistettu jo ainakin vuodesta 1890 lähtien, jolloin Alfred Marshall esitti teoriansa kasautumis- eli agglomeraatiohyödyistä. Sen jälkeen on tarmokkaasti kehitetty teollisia blokkeja, klustereita, science parkeja, teknologiakeskuksia ja innovatiivisia miljöitä. Kuten Geoffrey West hienossa Skaala-teoksessaan todistaa, tiiviyden ja aluetalouden tuottavuuden kasvun yhteys on superlineaarinen. Uusinta ajattelua tällä saralla edustavat innovatiiviset districtit, joiden ajatus on yhdistää osaamispohjaisia työpaikkoja, asumista ja palveluita vetovoimaiseen katuelämään ja hyvään joukkoliikennesijaintii.

Edellä mainitut pääryhmät olivat selkeitä, mutta lopuissa kolmessa tulokset ovat toisenlaisia, joten katsotaan niitä hieman tarkemmin. Ympäristövaikutusten osalta tulokset olivat useammassa tapauksessa negatiivisia kuin positiivisia. Negatiivisia vaikutuksia aiheuttivat varsinkin biodiversiteetin väheneminen, koska kaupunkiympäristö sopii harvemmille lajeille kuin maaseutumainen ympäristö ja geneettinen monimuotoisuus heikkenee ajan yli. Lisäksi tiheyden kasvaessa pinnoitetun maan osuus kasvaa. Ongelmia aiheuttavat myös lämpösaarekkeet. Toisaalta asukkaiden kasvihuonekaasut ovat pienempiä tiiveillä alueilla. Lisäksi osa ongelmista on vältettävissä hyvällä suunnittelulla kuten riittävät, mutta myös luonnontilaiset viheralueet. Toisaalta tiivistämisen vaihtoehtona on rakennetun ympäristön laajeneminen neitseellisille alueille.

Sosiaalisen vaikutusten osalta negatiivisia tuloksia ilmeni erityisesti yhteisöllisyyden ja rikollisuuden kasvun osalta. Jo mainitussa Westin Skaalassa vastaavasti kuin tuottavuuden kehitys oli superlineaarista, samoin oli rikollisuuden ja tartuntatautien eli ne kasvavat nopeammin kuin tiiviys. Toisaalta tutkijat havaitsivat positiivisia vaikutuksia sosiaalisen tasa-arvon osalta. Yhteisöllisyyden osalta on huomautettava, että kaupungeissa yhteisöllisyys ei välttämättä liity fyysiseen läheisyyteen, vaan yhteisöt syntyvät pikemminkin samoista asioista kiinnostumisen pohjalta ja mitä suurempi kaupunki, sen monipuolisempia ovat mahdollisuudet löytää samanhenkisyyttä.

Tiiviyden ja terveyden osalta tulokset ovat kahtalaisia. Fyysiseen terveyteen tiiviyden kasvu vaikuttaa positiivisesti, kun liikkuminen perustuu kävelyyn ja pyöräilyyn, eikä niinkään autoiluun. Mentaalisen terveyden osalta tiiviys vaikuttaa negatiivisesti varsinkin stressiperäisiin sairauksiin ja masennukseen. Erityisesti negatiivinen vaikutus on ympäristöllä, josta puuttuu avoimet tilat, kun taas rakennusten korkeudella ei ole suurta merkitystä. Kuten todettua tartuntataudit leviävät tiiviissä ympäristössä suhteessa nopeammin.

Yleisesti ottaen tutkijoiden meta-analyysin tulokset eivät ole yllättäviä. Suomalaisessa kontekstissa oleellista on huomata, että meillä on melko vähän kansainvälisesti arvioiden todella tiiviitä alueita. Näit’ ovat lähinnä jotkin alueet Helsingin keskustassa ja muutama ruutu Tampereella ja Turussa. Vastaavasti on korostettava laadukkaan kaupunkisuunnittelun merkitystä. Tiiviys itsessään on helposti vain tekninen suure ja aina pitäisi puhua urbaanin ympäristön laadusta. Tiiviyttä sinänsä voidaan saavuttaa monin eri tavoin, joista korkea rakentaminen on vain yksi vaihtoehto. Elävistä ja viihtyisistä urbaaneista ympäristöistä hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa Kööpenhaminan ja Amsterdamin keskustat, kohtuullisen matalia kummatkin.

[1] Bergauser Pont et al. (2021): Systematic review and comparison of densification effects and planning motivations. Building and Cities 2(1), 378-401.