Osallistuin tänään pienimutoiseen lounastilaisuuteen, jossa Vancouverin kaupungin entinen kaupunkisuunnittelun päällikkö Larry Beasley kertoi kokemuksistaan Vancouverin transformaatiosta ja avasi muutenkin näkemyksiään kaupunkien kehittämisestä. Vancouveriahan pidetään yleisesti hyvänä kaupunkisuunnittelun esimerkkinä ja Suomestakin siellä käydään jatkuvasti tutustumismatkoilla.

Beasleyn keskeinen ajatus on, että oleellista kaupungissa on kuluttajan kokemus (experience). Kuluttajalla ja kuluttamiselle hän ei tarkoita kaupallisuutta, vaan sitä, että me kaikki olemme kaupunkien kuluttajia käyttäessämme katuja, hengittäessämme ilmaa, nauttiessamme ympäristöstä, asuessamme tai käyttäessämme palveluita. Kuluttaminen ei ole siis vaikkapa palveluiden ostoa, vaan pikemminkin ihmisen ”tapa liittyä universumiin” kuten italialainen uuden työn filosofi Maurizio Lazzarato totesi vuonna 2006 Kapitalismin vallankumoukset -teoksessaan.

Koska emme voi ennakkoon tietää miten ihmiset kokevat kaupungin tai minkälaista ”kaupunkikokemusta” he arvostavat, kaupunkeja täytyy suunnitella ja kehittää yhdessä kuluttajien kanssa. So simple is that!

Viime lauantaina osallistuin Tampereella Arkkitehtiviikkojen kaupunkiaiheiseen paneeliin, jonka aluksi kuulimme tiiviit esitykset keskeisistä kehittämishankkeista Tampereen kaupungin edustajilta. Lähes jokainen korosti laatua, joka näyttäisi syntyvän selkeällä viranomaisohjauksella. On helppo yhtyä ajatukseen laadun tärkeydestä, vaikka laadukkuutta harvoin määritellään. Vastaavasti usein vaaditaan hyvää kaupunkisuunnittelua, mutta sitäkin harvemmin määritellään. Ajatuksena itse asiassa onkin perinteinen – ja elitistinen – näkemys siitä, että opiskelun ja harjoittelun kautta kehitytään ammattilaisiksi yhteisöön, jonka jäsenet ovat ainoita, jotka kykenevät arvioimaan laatua ja hyvää kaupunkisuunnittelua. Muilla voi luonnollisesti olla mielipiteitä aiheesta.

Tottahan meillä osallistumista on harrastettu ja se on lakiinkin kirjoitettu, mutta silti Beasleyn ajatus kuluttajan kokemuksen nostamisesta kaupunkikehittämisen keskiöön on radikaali. Ammattilaisen tehtävänä on yhdessä muiden toimijoiden kanssa tuottaa toivottua kokemuksellisuutta, mutta viime kädessä tuomion laadusta antaa kuluttaja. Pohjois-Amerikkalaisessa viitekehyksessä, jossa liikutaan työn perässä ja jossa miljoonakaupunkienkin suhteen on paljon valinnanvaraa, ajatus ei tunnu ehkä niin radikaalilta.

Samaisessa Arkkitehtiviikkojen paneelissa keskusteltiin myös julkisista ja yksityisistä tiloista ja nähtiin riskinä yksityisen toiminnan tunkeutuminen julkisen alueella. Esimerkkinä oli Lappeenrannan kaupunginteatterin uudet tilat Kauppakeskus Iso-Kristiinan ylimmässä kerroksessa. Itse pidän konseptia onnistuneena: kauppakeskuksessa on valmiina parkkihalli, kahvilat ja ravintolat ja muitakin palveluita, joita ei tarvinnut tuottaa erikseen. Vastaavasti Espoon kaupunki on tuonut kauppakeskuksiin kirjastoja hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä ja saanut käyttöasteet nousuun. Käyttäjäkokemus on siis kunnossa, eikä kuluttaja kelaile tilan omistussuhteita.

Kauppakeskusten tilat ovat itse asiassa tyypillisiä puolijulkisia tiloja. Sosiologian dosentti Pasi Mäenpää Helsingin yliopistosta on tutkinut kokeellisesti kauppakeskusten sallivuutta ja hän totesikin paneelissa niiden olevan melko sallivia sikäli, että esimerkiksi piknikin järjestäminen tai nukkuminen onnistuu hyvin ellei häiritse muita! Ehkä meidänkin on vain Suomessa vähitellen ryhdyttävä luottamaan kuluttajan kokemukseen, myös meidän rakennuttajien.