Pitkän linjan tietokirjailija Ari Turunen on paneutunut viimeisimmässä teoksessaan Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit eri aikakausien menestyneimpien kaupunkien menestysten syihin. Kaupunkien menestymisestä on toki kirjoitettu aikaisemminkin ja perusteellisesti, esimerkkeinä vaikkapa Sir Peter Hall ja edellisen vuosikymmenen kaupunkitutkimuksen tähti Richard Florida. Merkittäviä suomenkielisiä tekstejä ei tule juuri mieleen, poikkeuksena VTT:n julkaisusarjassa joskus 1980-luvulla julkaistu ruotsalainen Åke Anderssonin tiivis Suurkaupunki-Superaivot, jossa hän analysoi historiallisen Ateenan, Firenzen, Wienin ja muutaman muun kaupungin menestystä. Sokrateen ajan Ateenasta samassa mielessä on kirjoittanut myös Pekka Himanen.

Turusen kirja tulee siten tarpeeseen, mutta sen lisäksi, että tällaista on kaivattu, huomionarvoista kirjassa ovat monipuoliset ja yllättävät kaupunkivalinnat. Renessanssin Firenzen ja 1600-luvun Amsterdamin ohella hän tarkastelee Miletosta (500-600 ekr.), Aleksandriaa (300-200 ekr.), Pataliputraa (300 ekr.), Bagdadia (800-luku), Hangzhouta (1000-1100 -luku), Isfahania (1600-luku) ja San Franciscon nousua 1960-luvulta lähtien. Erityisesti Aasian ja Arabian kaupunkien historia on kiinnostavaa.

Yleisesti ottaen syyt mainittujen kaupunkien menestykselle ovat olleet avoimuus, erilaisuuden sieto, kulttuurien yhteentörmäys, halu oppia muilta ja kansainvälinen kauppa. Ei siis mitenkään yllättäviä syitä ainakaan meille kaupunkitutkimusta harrastaneille, mutta suomalaisenkin monikulttuurisuus- ja maahanmuuttokeskustelun valossa huomattavalle osalla keskustelijoista tuntemattomia. Syyt kaupunkien hiipumiseen ovat myös tunnettuja: huonot hallitsijat, kasvanut kontrolli ja sisäinen valvonta, erilaisuuden pelko, väestöryhmien eriarvoistava kohtelu, sodat ja niin edespäin.

Menemättä kaupunkeihin sen syvemmälle nostan kuitenkin muutamia huomioita esiin. Miletos oli ensimmäinen kreikkalainen kaupunki, joka alkoi käyttää lyötyä rahaa, mikä puolestaan vauhditti kaupankäyntiä. Aleksandria tunnetaan kirjastostaan, joka loiston päivinä sisälsi yli puoli miljoonaa papyryskääröä. Pataliputrassa taas kehiteltiin maailman ensimmäistä hyvinvointiyhteiskuntaa.

Historiallinen Bagdad omaksui vaikutteita muinaisesta Babyloniasta, Roomasta, Kreikasta, Intiasta, Persiasta, Egyptistä, Pohjois-Afrikasta ja Bysantista. Kauppaa käytiin joka suuntaan, ja kauppareittien turvallisuus varmistettiin. Amsterdam on tunnettu vapaamielisyydestään ja parhaimmillaan siellä oli 1600-luvulla 400 kirjakauppaa ja 100 kustantamoa. Pääteoksensa siellä julkaisivat mm. Spinoza, Descartes ja John Locke.

Vaikka Piilaakson tarina on sinänsä tuttu, Turunen tuo aihepiirin hyvän lisän avaamalla hippiliikkeen ja 1960-luvun opiskelijaliikkeen merkitystä vapaan sekä suvaitsevan ilmapiirin syntymiselle. Teknologia ja Sand Hill Roadin pääomasijoittajat ovat vain osa tarinaa. Kiinnostavana nyanssina mainittakoon, että silloinen Kalifornian kuvernööri Ronald Reagan erotti Berkeleyn yliopiston rehtorin, kun tämä ei saanut opiskelijaliikehdintää kuriin.

Meillä päivitellään, kun vienti ei vedä ja innovaatioita ei synny. Sen kerran kun yllättäen muutama kymmenen tuhatta ulkomaalaista tupsahtaa Suomeen, nousee valtava huuto ja katupartioita perustetaan. Maan poliittinen johto haikailee impivaaralaisen hajautumisen perään ja kun Helsingistä haluttaisiin tehdä oikeata, tiivistä kaupunkien, professorit ilmaisevat huolensa.

Historian perusteella näyttäisi pikemmin siltä, että meidän kannattaa syleillä kaikenlaista diversiteettiä, kukoistava kaupunki tarvitsee myös oudot, hullut ideat ja ihmiset. Viimeaikaisen julkisen keskustelun valossa mieleen nousee myös pelottava epäilys siitä, että halutaanko Suomeen todella kukoistavia kaupunkeja, jotka vetävät puoleensa kiinnostavimmat ihmiset ja asiat muualta.