Olin muutama päivä sitten puhumassa Sijoitusakatemian tilaisuudessa kaupunkikehityksen hiljaisista signaaleista. Hiljaiset tai heikot signaalit ovat havaintoja tai merkkejä mahdollisesta muutoksesta, mutta kuitenkin niin pieniä, että niiden lopullista laajuutta on mahdotonta ennakoida. Oliko jokin havainto lopulta hiljainen signaali, sen kertoo vasta paikalle liihottava Minervan pöllö tapahtumien jälkeen. Otetaanpa muutama signaali käsittelyyn.
Monipaikkaisuus on peruttu
Monipaikkaisuudesta on puhuttu pitkään ja erityisesti koronan aikaan vauhti kiihtyi. Toivottiinpa siitä jopa taantuvien alueiden ja maaseudun pelastusta. Viimeistään nyt voidaan kuitenkin todeta, että monipaikkaisuus on peruttu. Ylivoimaisesti merkittävin monipaikkaisuuden komponentti on edelleen mökkeily, tosin osittain aikaisempaa paremmin varustetuissa vapaa-ajan asunnoissa. Mutta ei siis mitään uutta.
Vastaavasti etätyöt, mikromonipaikkaisuuden muoto, ovat nekin vähenemään päin, kun yritykset patistelevat väkeä toimistoille, vaikkei olisi aina tilaakaan. Ehkä toimistoja sittenkin tarvitaan ja edes tekoäly ei korvaa kasvokkaista vuorovaikutusta. Kaupunkikeskustat kiittävät.
Pyöräilyn renesanssi odottaa, ruuhkamaksuista keskustellaan ja parkkinormi lieventyy
Oscar Lamuela Orta sai aikaan mielenkiintoisen keskustelun alkuvuodesta julkaistulla pyöräilyä käsittelevällä väitöskirjallaan, jossa hän totesi, että toivottua pyöräilyn renessanssia ei tullutkaan, vaikka olosuhteisiin on panostettu merkittävästi erityisesti Helsingissä.
Signaali ei keskustelun ärhäkkyyden perusteella on ollut mitenkään hiljainen, sen sijaan tuonkin keskustelun myötä on havaintoja siitä, että kävely-ympäristön ja kävelyn olosuhteet nousisivat esiin. Olisikin jo korkea aika ottaa oppia Kööpenhaminasta.
Mitä tulee liikkumiseen, mielenkiintoinen nosto oli liikenne- ja viestintäministeriön tuoreessa virkamiespaperissa ehdotettu oikeus kaupungeille asettaa ruuhkamaksuja. Nythän kaupungit eivät voi itse päättää niistä, mutta periaatteellinen oikeus olisi hyvä lisä kaupunkien työkalupakkiin.
Sinänsä en ennusta ehdotukselle menestystä ottaen huomioon, että bensan hinta näyttäisi olevan enemmänkin kansakunnan kohtalonkysymys.
Erittäin mielenkiintoinen signaali autoiluun liittyen oli viime kunnallisvaalikauden lopulla Helsingin kaupungin päättämä uusi malli kantakaupungin pysäköintiin. Uusi linjaus toteaa, että perinteisen pysäköintinormin sijaan, jossa kaava määrää toteutettavien pysäköintipaikkojen lukumäärän, kiinteistökehittäjä voi itse päättää toteutettavien paikkojen määrän. Kuulostaa lähes radikaalilta, mutta missä ovat seuraajat kuten Tampere tai Turku?
Metsälähiöt ovat voittava konsepti
Corkin University Collegen terveyden ihmistieteiden (medical humanities) ja sosiologian professori Des Fitzgerald julkaisi muutama vuosi sitten mielenkiintoisen teoksen The City of Today is a Dying Thing, jossa hän laajaan empiiriseen aineistoon perustuen hämmästeli länsimaissa tapahtuvaa kaupunkien metsittämisintoa. Esimerkiksi Pariisin kaupunki on asettanut tavoitteeksi 50 prosentin latvuspeittävyyden.
Meilläkin on oltu huolestuneita lämpösaarekeilmiöstä, jota varsinkin suuret puut lievittävät. Mari Ariluoman viime vuonna julkaistun väitöskirjan mukaan itse asiassa kaupunkivihreästä ainoastaan suuret puut ovat 50 vuoden elinkaarella hiilinieluja. Kun otetaan vielä huomioon 1960- ja 1970-lukujen lähiöiden hyvät asuntopohjat, todellinen hiljainen signaali on, että suomalainen metsälähiö on luontokriisin aikakauden voittava konsepti.
Monissa lähiöissä olisi tilaa myös täydennysrakentamisille, uusille asukkaille ja uusille palveluille, varsinkin joukkoliikenneyhteyksien parantuessa kuten Turussa ja Vantaalla ratikoiden myötä. Näissäkin tapauksissa edellä mainittu pysäköintipolitiikka on tarpeen, muuten hankkeista tulee liian hankalia ylenmääräisten vaatimusten vuoksi.
Kiertotaloudessa ryhdytty sanoista tekoihin
Kaavoituksen joustavuutta tarvitaan muutenkin lisää. Kiertotalouden eteneminen edellyttää mahdollisuutta tehdä käyttötarkoituksen muutoksia helposti kysynnän muuttuessa vaihtoehtoja purkamiselle tai rakennusten tyhjänä pitämiselle. Osmo Soininvaara ehdottaa uusimmassa kirjassaan Talous ja kaupunki ratkaisuksi sitä, että kaavassa ainoastaan todettaisiin mitä käyttötarkoituksia ei sallita, siis vaikkapa ydinvoimalaa tai raskaan teollisuuden laitosta.
Kiertotaloudessa ollaan muutenkin siirtymässä 15 vuoden seminaarityöstä käytännön sovelluksiin, joissa korjausten ja konversioiden ohella on jo uudelleen käytetty olemassa olevia rakennusosia uudisrakentamisessa. Esimerkkeinä vaikkapa Jätkäsaaren Melkinlaiturin koulu tai Yrjö ja Hanna Säätiön kiertotalouskortteli niin ikään Jätkäsaaresta.
Kiertotalousvaatimusten viemistä kaavamääräyksiin on harjoiteltu Vallilassa entisessä Telia-korttelissa. Konkreettisia signaaleja ja Helsingin kaupungille pisteet proaktiivisesta otteesta.
Monia muitakin kiinnostavia asioita on tapahtumassa kuten vaikkapa aasialaisten tuotteiden, palveluiden ja konseptien yleistyminen tai tapahtumallistuminen suurten massatapahtumien sijaan.
Muutokset kaupunkikehityksessä ovat kuitenkin hitaita, mutta muutoksista huolimatta kaupungin sosiaalinen ydin ja urbaani intensiteetti syntyvät edelleenkin ihmisten kohtaamisista.
