Helsingin kaupunki päätti taannoin muuttaa koulupiirien rajoja Itä-Helsingissä. Päätöksestä on syntynyt erittäin vilkas keskustelu, joka on laajentunut yleisemmin koskemaan koulushoppailua. Pienten lasten vanhemmille asia on tullut selvästi yllätyksenä ja aiheuttanut harmia ja pahaa mieltä.

On tietysti täysin ymmärrettävää, että mikäli lähikoulu on täynnä, koulupiirin rajoja täytyy tarkastella. Erikoista kaupungin päätöksessä oli kuitenkin perustelu, että maahanmuuttajataustaiset lapset oppivat paremmin suomen kieltä, jos luokassa on isompi osuus suomea äidinkielenään puhuvia.

Vanhemmat haluavat lapsilleen yleensä parasta mahdollista opetusta. Monipuolinen ja -muotoinen oppimisympäristö luo kaikille lapsille valmiuksia toimia yhteiskunnassa. Muttatässä tapauksessa vanhempia huolestutti se, että koulupiirejä muutetaan siksi. että äidinkieltä hyvin osaavat lapset siirretään tukemaan kielenoppimista  suomea huonommin osaavien tueksi. Hieman yleistäen näytti siltä, että lapsia käytetään segregaation estämisen välineinä. Segregaation estämisen tarpeesta lienee päättäjien keskuudessa melko laaja yhteisymmärrys, mutta keinot toki puhuttavat.

Koulupiirien ennustettavuuden heikennys voi vaikuttaa muuttohalukkuuteen

Myllypuro, jota koulupiirin uudistus yhtenä koskee, on erinomainen esimerkki kaupunginosan kehityssuunnan kääntämisestä positiiviseen suuntaan. Alueen ostari uudistettiin ja kokonaisuuteen rakennettiin myös uusia asuntoja. Metropolia Ammattikorkeakoululle rakennettiin uusi, näyttävä kampus ja ylipäätään omistusasumisen osuus alueella lisääntyi. Kaupunginosan maine parani ja asukkaiden taloudellinen tilannekin koheni.

Alueelle asuvien ja sinne muuttaneiden kannalta koulupiiriuudistukset voivat tuntua hankalilta monin tavoin, konkreettisesti vaikkapa arjen hoitojärjestelyjen kannalta tai asunon arvon alentumisella. Ja jos koulupiirirajojen ennustettavuus heikkenee, alueelle syntyy helposti ”varovyöhyke”, jonne muuttohalukkuutta ei ole. Pahimmillaan tämä voi jopa syventää alueiden eroja ja pidentää välimatkaa maahanmuuttajavaltaisten ja kantasuomalaisten suosimien alueiden välillä. Sinänsä meillä Suomessa ja Helsingissä koulut ovat yleisesti ottaen hvviä, mutta maineellakin on vaikutuksensa.

Hyvä kielitaito ennen kouluikää tasoittaisi koulupolkua

Jos jätetään herkät koulupiirikysymykset taustalle ja katsotaan hieman laajempaa kuvaa segregaation eston näkökulmasta, voidaan tunnistaa ainakin kaksi keskeistä tavoiteltavaa kehityssuuntaa. Nämä ovat asuin- ja elinympäristöjen uudistaminen sekä maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen osaamisen kehittäminen ennen kouluikää.

Kielitaidon kehittämisen osalta oleellista olisi saada lapset varhaiskasvatuksen piiriin kotihoidon sijaan. Samalla tietysti olisi hyvä saada äidit kotihoidosta työelämään, koska pitkään kestäneestä kotihoidon tuesta tahtoo muodostua huonosti koulutettujen naisten kansalaispalkka kuten Juhana Vartiainen jokunen vuosi sitten totesi. Vastaavasti integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vahvistuu. Pienet lapset oppivat jo ennen kouluikää sinänsä helpohkosti uuden kielen, kunhan ympäristö tarjoaa virikkeitä riittävästi. Tämä taas vähentää tarvetta S2-ryhmiin.

Naapurustojen ja asuinalueiden kehittäminen tarkoittaa juuri sitä mitä Myllypurossa on tehty eli julkisia ja yksityisiä investointeja. Julkisia investointeja tarvitaan vaikkapa liikuntamahdollisuuksiin, katutilaan, viheralueisiin, joukkoliikenteeseen ja kouluihin. Yksityisiä erityisesti asumiseen ja kaupallisiin palveluihin.

Omistusasumisen osuutta pitäisi kasvattaa  

Helsingin kaupunkiuudistusalueilla suuri kysymys on juuri omistusasumisen osuuden kasvattaminen. Sosiaalista asuntotuotantoa on yleensä jo merkittävästi, eikä sen kasvattaminen auta asiaa. Vapaarahoitteisen omistusasumisen edistäminen puolestaan edellyttää kahta asiaa. Kaavoituksessa täytyy pohtia kriittisesti erilaisia kaavamääräyksiä ja niiden kustannusvaikutuksia, asuntokehittäjien puolestaan täytyy innovoida kustannustehokkaista suunnitteluratkaisuja. Uusien asuntojen ja vanhan asuntokannan hintaeron pitäisi olla melko pieni.

Ottaen huomioon, että valtion halukkuus rahoittaa sosiaalista asuntotuotantoa on vähenemään päin, yksityisiä vuokratoimijoita tarvitaan myös. Julkisessa keskustelussa on väitetty, että asumistuki, joka ei siis kohdistu tuotantoon vaan kotitalouteen, nostaa vuokria.  Tämä on kuitenkin todettu virheelliseksi mm. kaupunkitalouden professorin Tuukka Saarimaan ja kumppaneiden tuoreessa tutkimuksessa. Investoinnit kyllä lähtevät liikkeelle, kunhan sääntely-ympäristö on tarkoituksenmukainen ja yleinen taloustilanne kohenee.

Positiivinen diskriminaatio avuksi

Palataan vielä kouluihin. Hyvämaineiset koulut ovat yksi hyvä tapa edistää sosio-ekonimisten ryhmien sekoittumista. Erityisen helppo on viedä painotettua opetusta juuri niihin kouluihin, joissa on esimerkiksi paljon S2-oppilaita. Kyllä Töölöstäkin mennään Itäkeskukseen, kunhan jotakin riittävän erityistä on tarjolla. Esimerkiksi Tampereella – jossa näyttää muutenkin onnistuvan kaikki – painotettua opetusta on viety kaikkiin 14 yhtenäiskouluun.

Toinen tunnistettu keino, joskaan ei kovin merkittävästi rahoitettu, on niin sanottu positiivinen diskriminaatio, joka tarkoittaa lisäresurssien antamisestä haasteellisten alueiden kouluille. Osmo Soininvaara esitti blogissaan muutama viikko sitten merkittävää tason nostoa nimenomaan positiivisen diskriminaation rahoitukseen. Tämä mahdollistaisi esimerkiksi pienemmät opetusryhmät, enemmän kouluavustajia ja muuta konkreettista tukea luokkiin, joissa merkittävällä osalla oppilaista on kotikielenä muu kuin suomi tai ruotsi.