Valtioneuvoston kanslia julkaisi muutama viikko sitten mielenkiintoisen Alue- ja yhdyskuntarakenteen mahdolliset tulevaisuudet -raportin, jonka tekijöinä oli laaja joukko tunnustettuja tutkijoita. Raportissa tarkasteltiin monipuolisesti alue- ja yhdyskuntarakenteen kehitystä erityisesti kestävyyden näkökulmasta. Kaupungistumiskehityksen arvoitiin jatkuvan ja kaupunkiseututasolla määritellyn kaupungistumisasteen ennustettiin kasvavan vuoden 2020 73 prosentista 79 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Julkistustiedote kiteyttää keskeisen päätelmän seuraavasti: ”Tulevaisuuden kaupunkiseuduilla sovitetaan yhteen tiivistyvä kaupunki, kestävät kulkumuodot, lähiviheralueet, ilmastomuutokseen sopeutuminen ja ihmisten arjen tarpeet.”

Yli 200-sivuisessa raportissa on paljon mielenkiintoista dataa, analyysejä ja skenaarioita, ja suosittelenkin lämpimästi tutustumista kaikille alue- ja kaupunkikehityksestä kiinnostuneille. Itse jäin pohtimaan maaseudun ja kaupungin suhdetta. Vaikka kaupungistumisen ennustetaan kasvavan, myös monipaikkaisuuden arvioidaan lisääntyvän. Vapaa-ajan asumisen vaikutus alueella vietettyihin henkilövuosiin on suurin vetovoimaisilla kesämökkialueilla eteläisessä järvi-Suomessa ja rannikolla. Työperäisen kakkoasumisenkin uskotaan lisääntyvän. Vapaa-aikaan liittyvä monipaikkainen asuminen tapahtuu pääosin vanhassa rakennuskannassa, koska viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana vapaa-ajan asuntojen uudisrakentaminen on pudonnut puoleen 2000-alun tasosta. Koronan aikana mökkikauppa sinänsä vilkastui joksikin aikaa ja moni perikunta pääsi eroon ongelmastaan.

Jos koronan aikaan nousikin toiveita maaseudun elpymisestä, käsillä oleva raportti ei anna tukea toiveille. En jaksa myöskään uskoa hallituksen kaavaileman opintolainahyvityksen kaltaisiin temppuihin maaseudun elvyttämisessä, mutta tässä tapauksessa lieneekin pyrkimys vahvistaa omien poliittisten kannattajien luottamusta.

Professori Kimmo Lapintie pohdiskelee monipaikkaisuutta perusteellisesti pari kuukautta sitten julkaistussa Planning and the Multi-local Urban Experience -teoksessaan. Hän aivan oikein toteaa, että tilastoihin merkitty kotipaikka ei vielä kerro mitään siitä, missä henkilö milloinkin viettää aikaansa. Oma kysymyksensä on, onko se erityinen ongelma. Puumalan tai Kittilän yrittäjät tietävät kokemuksesta, miten väkeä liikkuu, oletan myös kuntien terveyskeskuksien osaavan arvioida hoidettavien määrää.

Kotikunnalla on luonnollisesti suuri merkitys kuntatalouden kannalta ja varsinkin kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät ensi vuoden alusta hyvinvointialueiden vastuulle, kannattaa iäkkäämpääkin väkeä houkutella kuntalaisiksi.

Sinänsä raportinkin ennakoiva kehitys kertoo ennen kaikkea siitä, että kaupunkimainen elämäntapa koetaan mielekkääksi, mikä taas ei tarkoita etteivät luontoelämykset kiinnostaisi. YIT:n jo vuosikymmenen ajan toteuttamassa Asumisen heimot tutkimuksessa nousee esiin erityinen ”kartanoasujien” ryhmä, joka arvostaa luonnonläheisyyttä sekä omaa tilaa ja rauhaa. Viime tutkimuksessa näiden osuus oli 14 prosenttia.

Vaikka kaupunki on suurimmalle osalle perusvalinta, kannattaa tavoitella hopeasijaa. Jokainen maaseudulla tai vapaa-ajan asunnolla vietetty päivä tarkoittaa lisää tulovirtaa alueelle, lisää työllistymismahdollisuuksia ja enemmän elämää. Ja aina joku innostuu siirtämään kirjansakin mökkipitäjään. Lisäksi monet meistä ovat aktiivisia talkoolaisia vaikkapa vesistöjen kunnostamisessa.

Hypopankin Juhana Brotherus käytti mainiota ”etäilyeliitti” -ilmaisua heidän taannoisessa markkinakatsauksessaan. Etäilyeliitillä on työnsä puolesta mahdollisuus etätöihin, ehkäpä varusteltu vapaa-ajan asunto, lapset jo pois kotoa ja talous kestää paikallisten palveluiden käytön sekä myös edessä olevan talven sähkölaskun. Mutta miten houkutella etäilijöitä etäilemään enemmän?

Useimmilla ihmisillä on noin viisi viikkoa vuosilomaa, kakkosasunnolla vietetyn ajan lisääminen vaatii sitä, että etätyö onnistuu mutkattomasti ja mökille kulkeminen on sujuvaa. Tietoliikenneverkkojen pitää siis toimia ja eikä Teams-kokouksen kuva saa pikselöityä. Mökille ja mökiltä pitää päästä liikkumaan sujuvasti myös talviaikaan – kunnan aurausvastuulla olevan tien on syytä olla aurattuna ennen puolta päivää maanantaiaamuna ja perjantaina virka-ajan jälkeen.

Myös vapaa-ajan asukkaita palvelevien yksityisten ja julkisten palveluiden pitäisi palvella ja mahdollistaa niiden käyttö. Esimerkiksi omalla mökkipaikkakunnallamme Tammelassa paikallisen pienen lihantuottajan ja- palvaamon tilamyymälä palvelee perjantaisin tunnin pidempään tavoittaakseen mökkiläiset. Sama pitäisi olla kaikilla yrittäjillä mielessä, parin palvelutunnin lisäys oikeassa kohdassa saattaa tuoda merkittävää lisämyyntiä, pienellä lisäpanostuksella.

Kuntamarkkinoinnin näkökulmasta kannattaa vapaa-ajan asukkaat pitäisi nähdä merkittävänä kohderyhmänä. Sen sijaan, että valtatien varrella lepattavat vuodesta toiseen samat lohduttomat teollisuustontteja kaupittelevat mainokset, huomio kannattaisi kiinnittää paikkakuntaan jo sitoutuneet vapaa-ajan asukkaat ja kuunnella heidän tarpeitaan.

Maaseutua markkinoivassa julkisessa keskustelussa on usein impivaaralainen ajatusvirhe: oletetaan, että ihmiset haluavat asua maalla, jos tämän himon tiellä olevat esteet poistetaan. Kaupungissa ihmisiä pitää paitsi työ, myös kaupunkimaisen elämäntavan tarjoamien mahdollisuuksien vetovoima. Isossa kuvassa tämä tuskin muuttuu. Mutta tässä pelissä hopee ei ole häpee. Jokainen viipymää kasvattava toimenpide tuo euroja ja toimeliaisuutta mökkipaikkakunnalle ja siinä kannattaa kilpailla. Kuka on paras kakkonen?