Harri Hautajärven, Juhana Heikosen ja Timo Tuomen toimittama pamfletti Kenen kaupunki? Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla on saanut aikaa reippaan keskustelun sekä mediassa että sosiaalisessa mediassa. Eikä ihme, sen verran erikoisia väitteitä, mielipitetä ja epämääräisiä vihjailuja siinä esitetään. Mutta keskustelua maailmaan mahtuu ja aihepiirihän on mitä tärkein ja mielenkiintoisin. Tarkastelen blogissani vain sellaisia teemoja, joista itselläni on omakohtaista kokemusta tai jotka tutkimuskirjallisuuden kautta tunnen.

Lähtökohtaisesti pamfletin keskeinen väite on, että Helsingin kaupunkisuunnittelua on ulkoistettu sijoittajille ja rakennusliikkeille. Väitettä todistellaan varsinkin erilaisten suurhankkeiden kautta kuten Garden Helsinki, Maria 01, Trigoni, Elielin aukio, Urbaana ja saapa Triplakin jälkikäteistuomion. Työskentelen viikoittain Helsingin kaupunkisuunnittelun kanssa ja oma kokemukseni on, että kyllä kaupunki sitä itse tekee edelleen. Mutta käsitykseni on, että kilpailujen pohjalta käynnistyneet kumppanuuskaavoitushankkeet ovat yleistyneet.

Pääosin mainitut hankkeet eivät ole syntyneet sijoittajien ideoimina tai lähtökohdista. Maria 01:n laajennus on syntynyt kaupungin elinkeinopoliittisista pohdinnoista, kun huomattiin, että start up -yhteisö on voimakkaassa kasvussa ja tarvitsee lisätilaa. Vaativan ja monipuolisen kilpailun voitti YIT ja KEVA (Kuntien eläkevakuutus). Kaava valmisteltiin kaupungin johdolla, yksi valitus on jätetty. Ajatus Garden Helsingistä on puolestaan syntynyt HIFK:n piirissä, ei sijoittajien tai rakennusliikkeiden.

Sekä Tripla että Trigoni ovat lähteneet liikkeelle maanomistajien eli kaupungin ja Senaatin ideoimana, molempiin on haettu ehdotuksia ja toteuttajia kilpailun kautta. Kummassakaan tapauksessa kysymyksessä ei ole ollut pelkkä arkkitehtikilpailu kuten vaikkapa Gardenissa, vaan kilpailulla on haettu myös toteuttajaa. Arkkitehtikilpailut ovat hyviä idealähteitä, mutta kun ideoidaan ilman sitoutumista kustannuksiin, hankkeet jäävät helposti toteutumatta. Sen sijaan toteuttajakilpailuissa siihen on parempi todennäköisyys, varsinkin jos kaavoituksessa käydään aitoa dialogia ja haetaan toteuttamiskelpoisia ratkaisuja. Se, että kaavassa on jotakin, ei tarkoita, että tämä jokin myös toteutettaisiin.

Sinänsä siinäkään ei ole mitään väärää, että sijoittajat tai rakentajat tekevät ehdotuksia. Monet tahot kyllä hellivät ajatusta, että kaupunki tekee kaavan niin, kun parhaaksi näkee ja sitten luovuttaa tontteja. Ei kuitenkaan voida pois sulkea ajatusta, että sijoittaja tai rakentaja osaisi ehdottaa jotakin, mitä kukaan ei ole osannut ajatellaankaan. Ja toden totta, myös kuntalaki sallii tämän aloitemahdollisuuden. Aloiteoikeutta käsittelevä kohta toteaa: Kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Eli ei ideointi nyt aivan rikollista toimintaa ole.

Omassa artikkelissaan Harri Hautajärvi muistaa moittia sijoittajia, kritisoi yleiskaavan tiivistämistä ja on huolissaan yksiöistä. Hänen mukaansa vuonna 2019 puolet myydyistä yksiöistä päätyi sijoittajille. Minä en ole täysin ymmärtänyt, mikä siinä on ongelma. Jos sijoitettava pääoma ei etsisi vakaata tuottoa asuntomarkkinoilta, asuntoja rakennettaisiin Helsinkiin vähemmän. Se tarkoittaisi sitä, että asuminen kallistuisi entisestään ja harvemmalla olisi mahdollisuus asua vetovoimaisessa kotikaupungissamme. On myös hyvä muistaa, että asuntoihin sijoittajat ovat kotitalouksia, säätiöitä, eläkevarojamme hallinnoivia eläkevakuutusyhtiöitä ja ammattimaisia kiinteistöyhtiötä, joiden osakkeita voi ostaa pörssistä. Ja Hautajärvelle tiedoksi, Helsingissä tuotanto ei ole painottunut erityisesti pieniin asuntoihin. Esimerkiksi yksiöiden osuus asuntokannassa on ollut vakio viimeiset 20 vuotta.

Mitä tulee tiivistämiseen, sen hyödyistä on paljon tutkimusnäyttöä: aluetalouden tuottavuus kasvaa, joukkoliikenne saadaan toimivaksi ja palvelut voidaan toteuttaa kävely- ja pyöräilyetäisyydelle edellyttäen, että sekoittuneisuudesta huolehditaan. Tiiviyttä voidaan saada aikaan monella eri tavalla. Ei tarvitse rakentaa korkeasti. Erään parin vuoden takaisen laajan koko USA:n kattavan tutkimuksen mukaan (Hamidi et al. 2018) tiivyiden kaksinkertaistuminen nosti elinajanodotetta 2 ½ vuotta. SYKE taas raportoi muutama vuosi sitten, että suurten kaupunkiseutujen lievetaajamissa kuten Sipoossa on 10 kertaa enemmän katukilometrejä kuin Helsingin keskustaajamassa! Kallio Suomen tiheimpänä urbaanina alueena on varsin suosittu, joten myös asukkaat näyttävät viihtyvän.

Lopuksi vielä muutama hieman hämmentävä esimerkki epämääräisten epäilysten nostosta. Tommy Lindgren toteaa Garden Helsinkiä käsittelevässä tekstissään, että ” oli miten oli, yli viiden vuoden jälkeen Projekti GH Oy:n taustat eivät ole selvillä” ja että ”Kaupunginvaltuutettujen puheista kuuluva hämmennys Garden-hankkeen erilaisista kytköksistä ja sokeista pisteistä ei heijasta sellaista avoimuutta, jota rajujen kaupunkirakenteellisten ja -kuvallisten muutosten kohdalla on vaadittava”. Ensinnäkin yhtiön omistus on julkista tietoa, josta on myös aktiivisesti kerrottu: IFK (1/3), Friends of Garden (1/3) ja YIT (1/3). Nämä tahot myös vastaavat kehitysvaiheen rahoituksesta. Mitkä taustat eivät ole selvillä ja minkälaisia kytköksiä Lindgren mahtaa tarkoittaa? Jos nimittäin joku hanke on läpivalaistu huolella, se on juuri tämä. Laskujeni mukaan se on läpikäynyt yli 20 lautakunta-, kaupunginhallitus- ja kaupunginvaltuustokäsittelyä, aina selvällä enemmistöllä. Lisäksi Museovirasto teki kaavasta valituksen, joka kaatui hallinto-oikeudessa. Museovirasto ei jatkanut. Aina voi vihjailla ja aina voi olla eri mieltä demokraattisen päätöksenteon kanssa, mutta siinä ei ole mitään asiantuntijuuteen viittaavaa, ainoastaan kaunaista suhtautumista kuten pääministeri Lipponen tapasi sanoa. Itsekin toki hanketta vastustanut.

Yhtä kunnioittavasti suhtautuu kansanvaltaiseen päätöksentekoon tekstissään Juhani Heikonen todetessaan, että ”viime vuosien näkyvimpiä kiinteistösijoittajien kehityshankkeita kaupungin omistamalle maalle, joita korkean profiilin poliitikot ovat suoraan julkisesti kannattaneet ovat olleet esimerkiksi Garden, Lapinlahti, Marian kampus ja Urbaana. Merkille pantavaa on ollut myös se, että suuri määrä kaupunkilaisia on julkisesti vastustanut näitä yksityisiä hankkeita, sillä niiden todellinen hyöty on kohdistunut ainoastaan sijoittajiin kaupunkilaisten kustannuksella.” En tiedä kuinka suuri määrä kaupunkilaisia on vastustanut mainittuja hankkeita, mutta se ei nyt sinänsä ole mitenkään tavatonta, että joku vastustaa ja siksi meillä on päätöksentekomenettelyt asioiden ratkaisemiseksi. Mahdollisten sijoittajien hyötyä on vaikea arvioida, kun hankkeista mikään ei ole vielä käynnistynyt.

Yllä vain muutamia esimerkkejä pamfletin oudosta kuplasta. Melkein tekisi mieleni yhtyä toimialajohtaja Mikko Ahon kommenttiin, että kritiikki on väsynyttä ja ohutta. Perusteltujenkin näkemysten terä katoaa löysien heittojen ja väärien faktojen suohon.