Koronapandemia on kirittänyt ruoan verkkokaupan ennen näkemättömään kasvuun. Siitä huolimatta verkkokaupan osuus on edelleen melko pieni, mutta kun kerran on opittu käyttämään, kehitys vain vahvistuu. Ja ruoan tapauksessa volyymit ovat suuria vaikkapa vaatteisiin tai kirjoihin verrattuna. Kaupan keskusliikkeet pohtivat kuumeisesti, miten ja missä keräily kannattaa järjestää ja minkälaisia logistisia ratkaisuja tarvitaan. Sama koskee tietysti muutakin verkkokauppaa ja Amazonin same day delivery -malli tarkoittaa sitä, että uudenlaiset logistiikkakiinteistöt sijoittuvat lähelle suurten kaupunkien asukaskeskittymiä. Newsecin kiinteistömarkkinawebinaarissa jokin aika sitten heidän tutkimusjohtajansa Olli-Pekka Mustonen visioi esimerkiksi nykyisen huoltoasemaverkoston hyödyntämistä logistiikan tarkoituksiin.

Pohditaanpa asiaa kuluttajan kannalta. Valtaosa meistä kerää ruoat itse, nostelee hihnalle ja hihnalta pois ja rahtaa tavarat kotiin. Epäilemättä moni haluaa varmistua kalan tuoreudesta tai tomaatin kiinteydestä, mutta lopulta maitojen, mehujen, säilykkeiden, leipien ja pastojen jatkuva haaliminen alkaa  tuntua turhalta. Kaikenlainen kotiin toimitus, olipa se sitten ruokaa tai tavaraa, on ollut helppoa, kun huomattava osa ihmisistä on viimeisen vuoden kykkinyt kotona Teamsia tuijottaen. Kunhan kansa saadaan rokotettua palaamme toimistoille, kaupungille ja harrastuksiin, jolloin toimitusten ajoitus tulee entistä tärkeämmäksi.

Muun kuin ruoan osalta viimeisen mailin ongelma on ratkaistu kotiin kuljettamisen ohella kaupoissa tai toisinaan jopa kerrostaloissa sijaitsevilla pakettiautomaateilla, eri toimijoilla on tähän omat verkostonsa. Manhattanilla asian hoitaa kerrostalon concierge, mutta meillä näitä aulapalveluita ei ole juuri nähty, eikä varmaan nähdäkään. Me siis tyypillisesti lähdemme hakemaan paketin toivottavasti kohtuullisen etäisyyden päästä, toki pieni kävelylenkki illalla on hyväksikin istumatyöläiselle.

Ruoan osalta huolena on kylmäketjun säilyminen. Normaalissa lapsiperhearjessa voi olla hankalaa sopia edes jonkinlaisesta toimituksen aika-slotista. Helpompaa olisi, jos kauppakassi olisi toimitettu kodin lähellä sijaitsevaan kylmäterminaaliin, josta sen voisi napata avauskoodilla mukaansa. Autoilijalle kylmäterminaali voi sijaita kaupan pihassa. Olisi hankalaa ja tilaakin vievää, jos jokaisella kaupalla olisi joka korttelissa omat terminaalit. Asiaa voisikin verrata analogisesti pankkiautomaateihin. Nehän ovat useamman pankin yhteisiä jonkinlaisen ”osuustoiminnallisen” järjestelyn kautta. Mitä jos kaupat yhdessä hoitaisivat kylmäterminaalit naapurustoihin? Sopivia paikkoja löytynee kaupunkien tai taloyhtiöiden tonteilta pientä korvusta vastaan. Vuokraavathan taloyhtiöt nytkin kattojaan teleoperaattorien laitteille. Samaan konseptiin voisi liittyä muun kuin ruoan verkkokaupan toimitukset.

En tunne Woltin, Foodoran tai muiden alustatoimijoiden strategiota, mutta kokonaan toisenlainen malli voi syntyä, kun nämä yritykset siirtyvät pelkästä ravintolaruoan kuljettamisesta minkä tahansa tavaran kuljettamiseen. Oletetaan, että edellä esitetyn mukaisesti, että logistiikkakeskukset sijoittuvat lähelle kaupunkeja tai kaupunkirakenteeseen. On demand -pohjalta Woltin kuski noutaa ja paketin tuo ennustettavassa ajassa sen kotiin tai hakee ruokakassin, kun tiedetään, että se on kaupan noutoterminaalissa valmiina.

Kuljetuspalvelut tulevat myös tavanomaiseen vähittäiskauppaan. Nottignhamin yliopiston apulaisprofessori Mikko Hänninen kertoi erinomaisessa esityksessään mainitussa Newsecin tilaisuudessa, että Lontoossa muotikaupat toimittavat turistien ostokset suoraan hotelliin. Pelkän verkkokaupan kasvun sijaan uskon, että näemme seuraavaksi uudenlaisia fyysisiä ja digitaalisia elementtejä yhdistäviä liikkeitä. Suppeahkoa valikoimaa laajennetaan digitaalisesti ja elämyksiin panostaen. Lippulaivamyymälät ja brändimekat toimittavat sitten tavarat notkeasti suoraan kotiin.