Kaupunkielämä ei synny tiiviydestä, vaan intensiteetistä, joka on nyt palautumassa

Ravintolat, kahvilat ja eräät muutkin palvelut avautuivat kansalaisille kaksi viikkoa sitten ja sen todellakin näkee katukuvassa: terassit ovat täynnä ihmisiä, kaduilla on vilinää ja kaupoissakin väkeä on entistä enemmän. Toimistoillekin palataan vähitellen ja tapaamisia järjestetään, turvallisuus edellä kuitenkin.

Kevään aikana on käyty vilkasta keskustelua kaupunkien tulevaisuudesta, työn muutoksesta ja erityisesti etätyön lisääntymisestä, monipaikkaisuudesta, verkkokaupasta ja vaikkapa asuntojen pohjista. Kesämökkikauppa on lehtitietojen perusteella vilkastunut ja toisaalta kaupunkien luonto- ja ulkoilualueet ovat olleet kovassa käytössä.

Kaupungin ideaan kuuluvat suhteellisen lähellä olevat kahvilat, ravintolat, elokuvat, teatterit, museot, konsertit, keikat, shoppailumahdollisuudet, terveyspalvelut, oppilaitokset ja myös monet sisäliikuntapaikat ja -harrastukset. Ja työpaikan ohella ne ovat tärkeä syy asua kaupungissa. Kun lähes kaikki näistä palveluista on suljettu ja matkailukin kielletty, ei ole yllätys, että mökkeilykin on lisännyt suosiotaan. Sinänsä tietenkään kaupan vilkastuminen ei lisää mökkien määrää, mutta jokin perikunta on saattanut onnistua pääsemään eroon murheestaan ja toisaalta paikkakunnalle on tullut uusia aktiivikäyttäjiä.

Perinteisesti on ajateltu, että kaupungeissa, joissa on suuri väestötiheys, korona ja sen kaltaiset virukset leviävät tehokkaammin kuin harvemmin asutuilla alueilla. Maailmanpankki julkaisi hiljattain kiinnostavan tutkimuksen aiheesta Kiinan aineistolla ja osoitti, yhteys ei ollutkaan tilastollinen. Tälle antavat tukea myös Singaporesta, Hong Kongista ja Soulista kantautuneet uutiset.

Melbournen yliopiston kaupunkisuunnittelun lehtori Elek Pafka kirjoitti aiheesta The Conversationissa ja totesi, että oleellista ei niinkään ole kaupungin tiiviys, vaan sisäinen tiiviys, jolla hän viittasi ihmisten määrään ja olosuhteisiin toimistoissa, kirkoissa, sairaaloissa tai risteilyaluksissa. Hänen mukaansa New Yorkissakaan tartuntojen määrä ei korreloi tiiviyden kanssa, vaan eniten tartuntoja on Brooklynissa, Bronxissa ja Staten Islandilla, ei kaikkein tiiveimmällä Manhattanilla.

Professori Kim Dovey samaisesta yliopistosta ja laitoksesta on puolestaan erottanut toisistaan tiiviyden ja intensiteetin. Intensiteetillä hän viittaa ”urbaaniin pöhinään” ja katutilan elävyyteen. Autoiluun perustuva naapurusto voi olla tiivis fyysisellä mittarilla (esimerkiksi asuntoja hehtaarilla) mitattuna, mutta se ei vielä välttämättä tarkoita minkäänlaista elävyyttä. Elävyys syntyy enemmänkin toimintojen sekoittuneisuudesta, kiinnostavista palveluista, hyvästä saavutettavuudesta tiiviyden ohella. Hän on käyttänyt tällaisesta kaupungista kuvausta 20 minuutin kaupunki.

Viimeisten kuukausien aikana kaupungeista on puuttunut nimenomaan intensiteetti – mikä jää kaupungista jäljelle, kun siitä poistaa kaupunkielämän? Pelkkä tiiviys, jolla ei ole kovin paljon arvoa ilman kaupunkielämän muita elementtejä. Nyt kaupunkielämä on palautumassa vähitellen, samalla palautuu ihmisten usko ja rakkaus kaupunkeihin. Epäilen, että monen muuttohalut Kallion yksiöistä kehäradan lähiöihin unohtuvat samalla, kun ravintoloista alkaa taas virrata kaduille musiikki ja maailman eri etnisten keittiöiden ruuan tuoksu. Hetkellisesti kaupunki oli kiinni, mutta nyt se on avautumassa. Sen kutsua on vaikea vastustaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s