Vuosia on puhuttu etätyön yleistymisestä ja väitetty sen esimerkiksi mahdollistavan monipaikkaisuuden, luovan edellytyksiä taantuvien alueiden kehitykselle, hidastavan kaupungistumista ja auttavan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Viime viikkojen ajan monet ovat saaneet nauttia etätyön ihanuudesta raskaimman jälkeen ja luultavasti sama meno jatkuu vielä jonkin aikaa. Itse olen parhaina päivinä pitänyt vaimoni kanssa naapurihuoneista puolentusinaa samanaikaista etäpalaveria.

Käsillä olevassa kriisitilanteessa on erinomaista, että meillä käytössä teamsit, lifesizet, skypet ja muut välineet, jotta erilaiset yhteiskunnalliset ja yrityselämän toiminnot voidaan turvata. Itse olen suhtautunut aina hieman epäilevästi etätyön lupauksiin, eikä koronakriisi ole muuttanut näkemystäni, pikemminkin päinvastoin. Mitä tapahtuu, kun palataan taas arkeen?

Kehittyneet maat ovat viime vuosikymmenet pyrkineet kohti osaamispohjaista taloutta, jos uuden tiedon luominen, oppiminen ja nopea soveltaminen ovat vaurauden lähteitä  tapahtuipa se inhimillisesti tai tekoälyä ja koneoppimista soveltaen. Ikujiro Nonaka ja Hirotaka Takeuchi julkaisivat vuonna 1995 ehkä 90-luvun tärkeimmän businesskirjan The Knowledge Creating Company, jossa he lanseerasivat tiedon luomisen mallinsa. Heidän keskeinen oivalluksena oli, että kaikenlaiseen uuden kehittämiseen liittyy paljon niin sanottua hiljaista tietoa, joka ei ole helposti artikuloitavissa tai saatettavissa tekstin tai manuaalien muotoon. Hiljainen tieto välittyy vain henkilökohtaisessa kanssakäymisessä, mutta he loivat mallin, jolla se saadaan näkyvään muotoon ja edelleen jalostettavaksi. Kaikkien heidän tiedon luonnin mallissaan on neljä eri vaihetta. Myöhemmin Nonaka kollegoineen on myös tunnistanut kullekin tiedon luonnin vaiheella optimaalisia paikkoja tai ympäristöjä, japaniksi Ba.

Hiljainen tieto keskeistä kaikessa innovaatiotoiminnassa ja osaltaan se selittää miksi erilaiset uutta luovat toiminnot jatkaneet keskittymistään uusista viestintä- ja kommunikaatioteknologioista huolimatta. Nonakan ja kumppaneiden tiedon luonnin mallissa on vaiheita, jotka soveltuvat hyvin etätyön tekemiseen, erityisesti tällainen on eksplisiittisen (näkyvän) tiedon yhdistelyvaihe, jota vastaava Ba on nimeltää cyber-ba.

Tämä teoriasta. Itse olen tehnyt etätyötä tyypillisesti silloin, kun on täytynyt keskittyä kirjoittamiseen tai kun aamun ensimmäinen palaveri on alkanut vaikkapa klo 10 Helsingin keskustassa, jolloin ei ole kannattanut lähteä Vallilasta ensin Käpylään toimistolle ja sieltä kohta keskustaan. Säästyy aikaa ja välineestä riippuen liikkumisen vaatimaa energiaa. Oma työni tapahtuu omien tiimien, yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa, useimmiten erilaisten kehittämistehtävien parissa. Omassa työssäni eksplisiittisesti ilmaistun ohella tärkeitä ovat kehonkieli, tunnelma, silmien liikkeet, energia ja eräät muut vaikeasti sanoiksi puettavat asiat. Eikä mikään voita hyvän workshopin innostusta ja ideoivaa henkeä, mistä voi syntyä aivan uudenlaisia ratkaisuja.

Hierojalle, timpurille, muusikolle tai jalkapalloammattilaiselle kehollisen taidon ja hiljaisen tiedon merkitys on itsestään selvää ja tällaisia ammatteja on vaikea harjoittaa verkon yli. Toimistoissakin tehdään paljon sellaista tarkkaa työtä, vaikkapa taloushallinnossa, jota varten monitilatoimistoissakin on edelleen hiljaisen työn alueet. Tämänkaltaisia tehtäviä voisi periaatteessa tehdä etänäkin, mutta tyypillisesti ihmiset kuitenkin haluavat istua toistensa seurassa kahvi- tai lounastauolla. Moni tällaista työtä tekevä tarvitsee lisäksi kaksi isoa näyttöä ja sähköpöydän, jotta työn tekeminen on ergonomisesti kestävällä pohjalla. Harva myöskään kaipaa työtä, jossa inhimilliset kohtaamiset on minimoitu. Työyhteisö tukee, auttaa ongelmatilanteissa, kannustaa ja jakaa uusia ideoita.

Käsillä olevan kriisin aikana monilla on ollut haasteena yhdistää työnteko ja vaikkapa lastenhoito ja etäopetuksessa olevien koululaisten auttaminen. Kaikilla, eikä varsinkaan nuorilla asiantuntijoilla, ole taloudellista mahdollisuutta asua suurissa asunnoissa, vaikka eräät kaupunkitutkimuksen professorit tätä suosittelevatkin. Työ on vuorokauden ympäri kirjaimellisesti levällään keittiön pöydällä lasten vahaliitujen ja koulukirjojen seassa. Kaikilla ei ole myöskään vapaa-ajan asuntoa monipaikkaisuuden hengessä, jonne voisi vetäytyä työskentelemään.

Voi olla, että koronakriisin aikana on otettu jonkinlainen digiloikka, ainakin siinä mielessä, että organisaatioihin hankittuja työkaluja on otettu käyttöön, osin toki pakon edessä. Siitä olen kuitenkin aivan varma, että kunhan korona asettuu, otetaan toimistoloikka ja palataan työskentelemään työyhteisöihin.

Etsiessäni aineistoa etätyöhön liittyen törmäsin artikkeliin vuodelta 2017, jossa kerrottiin IBM:n luopuneen laajasta etätyöohjelmastaan ja edellyttäneen ihmisten työskentelevän sen tiloissa. Etätyö ei ollutkaan johtanut tuottavuuden kasvuun, vaan päinvastoin. Tuottavuuden parantaminen edellyttää entistä parempaa tilasuunnittelua ja oikeanlaisten tilojen tarjoamista erilaisiin tiedon luonnin vaiheisiin. Tätä ei vielä riittävän hallita nykyisissä monitilatoimistoissa, enkä usko, että arkkitehdikunnalla on aiheesta erityisen syvällistä ymmärrystä.

En myöskään usko, että ihmiset laajassa mitassa haluaisivat tehdä kodistaan työpaikkaa. Mökillä ollaan muista syistä ja toisaalta kunnollisen työhuoneen järjestäminen kotiin on kallista, ainakin Helsingin hintatasolla. Eikä verottajan tarjoama vähennys ole missään suhteessa todelliseen kustannukseen. Kuinka moni oikeasti haluaa tai voi investoida 50 000 -70 000 euroa kymmenen neliön työhuoneeseen, jossa laajamittaisen etätyön infra on aidosti kunnossa?