YLE julkaisi lauantaina 29.2. kiinnostavan artikkelin, jossa pohdittiin mahdollisuutta maaseudun nousuun tai paluuseen. Sitran tulvaisuusasiantuntijan Mikko Dufvan mukaan signaali aiheesta ”ei ole enää ihan heikko”. Mahdollisina muutosvoimina nähtiin tutut tekijät kuten ihmisten ilmaisema kiinnostus muuttaa maalle erilaisissa kyselytutkimuksissa, monipaikkaisuus, kotimaan matkailun kasvu, etätyö, mielikuvien muutos ja ehkä hieman uudempi muutosvoima maatalouden muutos.

Viime vuosina on nähty vahva kaupungistumistrendi niin globaalisti kuin Suomessa, meillä tosin hieman Länsi-Eurooppaa jäljessä. Trendin on yleisesti uskottu jatkuvan, eikä ainakaan tilastollisia muutoksia ole havaittavissa. Yksi vastaus ilmastomuutokseen on kuitenkin luopuminen nykyisen kaltaisesta kulutuksesta ja kulutusyhteiskunnasta sekä paluu ekologisempaan elämäntapaan ja paikallisten resurssien hyödyntämiseen. Meillä tämä kokemus ei edes ole niin kovin kaukana.

YLE jätti jutussaan mainitsematta koronaviruksen, joka on minusta hyvinkin kiinnostava signaali mahdollisesta muutoksesta. Kuten esimerkiksi Geoffrey Westin hienoista skaaloihin liittyvistä tutkimuksista tiedämme, kaupungin tiiviyden kaksinkertaistuessa tuottavuus ja innovaatiot kasvavat superlineaarisesti, mutta myös vaikkapa rikollisuus ja koronaviruksen kaltaiset tartunnat. Sarsiin ei kaupungistuminen pysähtynyt ja toisaalta ensimmäisen maailmasodan jälkeen riehunut espanjan tauti oli tuhoisa, vaikka yhteisöt olivat agraarimpia siihen aikaan, Mutta muutama raju peräkkäinen pandemia voisi olla tekijä, joka muuttaisi dramaattisesti kehitystä. Ja vaikka Wuhanin tori saataisiinkin siistittyä, suurvaltojen biologisen sodankäynnin laboratorioissa muhii luultavasti monenlaista vaarallista tavaraa, joka väärissä käsissä voi saada paljon tuhoa aikaan.

Mitä alussa mainittuihin tekijöihin tulee, heikoimpana ennusmerkkinä pidän kyselytutkimuksia. Niitä julkaistaan joka vuosi milloin kenenkin tilaamana, ja aina löytyy merkittäviä aikomuksia muuttaa maalle, mutta mitään aikomusten suuntaista muutosta ei koskaan tapahdu. Muuttotutkimuksesta tiedetään muutenkin, että valtaosa kuntien välisisistä muuttajista on alle 35-vuotiaita, vanhempi väki muuttaa lähinnä reuna-alueilta keskustojen suuntaan.

Monipaikkaisuudesta puhutaan paljon, mutta ongelmana kunnollisen tilastoaineiston puuttuminen kuten yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintien on useaan otteeseen huomauttanut. Itsekin olen monipaikkainen. Asumme Helsingissä, mutta vietämme kohtuullisen paljon viikonloppuja ja lomia Tammelassa puolentoista tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Käytämme myös paikallisia palveluita, jotka siellä toimivat hyvin. Ennen olin vielä monipaikkaisempi, kun minulla oli kakkosasunto Tampereella nyt jo aikuisten lasteni vuoksi. Monipaikkaisuus ei siis ole vain kaupungin ja maaseudun välistä. Maaseutuun liittyvä monipaikkaisuus liittyy epäilemättä paljolti mökkeihin ja vapaa-ajan asuntoihin. Mökkiläisten keski-ikä lienee kuitenkin yli 60 vuotta, eikä omassakaan perheessä nuoret aikuiset osoita minkäänlaista kiinnostusta mökkeilyyn. Voi siis olla, että mökkeilyyn liittyvä laajamittainen monipaikkaisuus elää viimeistä sukupolvea.

Etätöistä on puhuttu pitkään ja niitä moni tekeekin, mutta epäselvää on, miten se liittyy maaseutuun. Monelle kaupunkilaiselle se on tapa rauhoittua keskittymistä vaativiin töihin ja säästää tunti tai puolitoista työmatkoista. Monelle etätyö tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan mahdollisuutta työskennellä kotona. Laajassa mitassa etätöiden yleistymistä hidastaa osaamispohjaisen talouden kehittyminen. Erilaisiin asiantuntijatehtäviin liittyy paljon tiivistä tiimityötä ja tapaamisia asiakkaiden sekä yhteistyökumppaneiden kanssa. Tarvitaan satunnaisia kohtaamisia ja hiljaisen tiedon välittämistä. Tarmokkailla järjestelyillä olemme vaimoni kanssa onnistuneet järjestämään vuositasolla muutaman etätyöpäivän Tammelaan. Sen laajempaan etäilyyn eivät kalenterit anna myöten. Jos taas ajatellaan rutiininomaista työtä, jota voi tehdä pääsääntöisesti yksin, se onnistunee hyvinkin maaseudulta käsin, miksei myös vaikkapa call centerit voisi toimia.

Kotimaan matkailu voi hyvinkin hyötyä esimerkiksi ilmastonmuutoksen tuomista rajoituksista lentomatkailuun, toisaalta esimerkiksi Lapin matkailu on hyötynyt huomattavasti aasialaisista turisteista, joiden tuloon koronavirus vaikuttaa. Kokonaissaldo voi jäädä raskaastikin miinukselle.

Ehkäpä tuorein näkökulma liittyi maatalouden muutokseen, jossa nojattiin BIOS-tutkimusryhmän näkemyksiin siitä, että ”ekologisen jälleenrakennuksen” myötä siirrymme viljelyssä harvojen lajien viljelystä useiden eri lajien viljelyyn, jonka myötä työvaiheita on enemmän samoin kuin kasvukausia. En tunne viljelyn kehityssuuntia, mutta maataloudessa on tapahtunut niin valtava tuottavuuskehitys, että on vaikea uskoa merkittävään työvoimatarpeen kasvuun. Ja toisaalta useammat kasvukaudet ovat todennäköisesti tulevaisuutta Etelä-Suomessa, jossa etäisyydet ovat lyhyitä. Forssasta voi aivan hyvin käydä päivätöissä tammelalaisella maatilalla, käydäänhän sieltä töissä Forssassakin. Tammelalaisella maatilalle voi myös hyvin pendelöidä töihin vaikkapa tunnin ajomatkan päästä Tampereelta. Etelä-Suomessa maaseutuelinkeinon parissa työskentely ei välttämättä siis tarkoita maalla asumista.

On siis vaikea nähdä, että nämä edellä mainitut signaalit olisivat yhteen laskettunakaan niin vahvoja, että ne kääntäisivät kaupungistumisen suuntaa megatrendinä. Ajatusvirhe on myös olettaa, että monipaikkaisuus on nimenomaan kaupungin ja maaseudun välinen ratkaisu. Näinhän ei välttämättä ole, ihmiset saattavat olla monipaikkaisia kahden kaupungin välillä. Kotimaan matkailun lisääntyminen ei myöskään automaattisesti tarkoita maaseudulle suuntautuvan matkailun kasvua. Voittajia saattavat olla siinäkin kilpailussa kaupungit.