Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan pöydällä on esitys periaatteista, joiden avulla pyritään sääntelemään toimitilojen muuttamista asumiskäyttöön kantakaupungin alueella. Kantakaupungin ydinalueille esitetään totaalikieltoa muutoksille ja kakkosvyöhykkeellä muutokset sallittaisiin tapauskohtaiseen harkintaan perustuen[1]. Lautakunnan varapuheenjohtaja Osmo Soininvaara on käsitellyt aihetta blogissaan (www.soininvaara.fi) ja esittänyt perusteellisen analyysin esitykseen liittyvistä ongelmista. Hän myös ehdottaa vaihtoehtoiseksi ratkaisuksi kiinteää konversiomaksua, jos käyttötarkoitusta halutaan muuttaa. Erinomainen ehdotus, joka jättäisi tilaa markkinoiden toiminalle.

Kaupunkisuunnitteluviraston valmisteleman esityksen taustalla on huoli siitä, että kantakaupungin rakenne muuttuu nykyistä yksipuolisemmaksi suosien vain asumista. Suomessa pitkään vallinneen funktionaalisen kaupunkisuunnitteluideologian seurauksena monet alueemme ovat suhteellisen yksipuolisia ja urbaanista rakenteesta tekee kiinnostavan juuri monimuotoisuus. Toisaalta tutkimuksellista tietoa siitä, mikä olisi jollakin tavoin oikea erilaisten tilojen (liiketila, toimisto, asuminen) suhde, ei ole olemassa. Kysymys on tietysti arvostuksista, ja niitä voidaan arvioida maksuhalukkuudella, kuten Soininvaarakin toteaa.

Kantakaupungin toimistot ovat tyypillisesti erilaisten osaamisintensiivisten palveluiden tyyssijoja ja nämä taloudellisen kehityksen kannalta tärkeät työpaikat suosivat monipuolisia ympäristöjä[2]. Kiinnostavaa on lisääkö asuminen vai osaamisintensiiviset palvelut enemmän erilaisten kaupallisten lähipalveluiden kysyntää. Tähän viraston perustelumuistio vastaa hieman kryptisesti:

”On huomioitava, että lisääntyvä asukasmäärä lisää myös työpaikkoja, joiden sijoittumiselle keskusta ja kantakaupunki ovat otollista aluetta. Tällä on positiivisia johdannaisvaikutuksia myös kivijalka- ja muihin palveluihin, koska työntekijöiden määrän kasvu korreloi vahvemmin erikoiskaupan määrään kuin asukkaiden määrän kasvu (Houston Analytics 2016).”

Mainittua Houston Analyticsin raporttia ei aineistossa ole.

Sinänsä tiedetään, että toimistoissa henkilöä kohden käytettävissä olevat neliöt supistuvat, erilaiset monitilatoimistot yleistyvät, samoin etätyö ja asiakkaiden luona työskentely lisääntyvät. Huonosti tuottavat ja toimivat toimistokiinteistöt rapistuvat kaupunkikuvallisesti, niiden korjaukset minimoidaan ja yleisesti ottaen ympäristö muuttuu huonommaksi myös muiden toimijoiden kannalta. Näissä tapauksissa laadukas asuintalo taas parantaisi ympäristön arvoa. Ehdotetun totaalikiellon suurin ongelma on kuitenkin siinä, että se voi estää kokonaan uusien ja yllättävien ideoiden toteuttamisen. Siis sellaisten, joita kukaan ei koskaan aikaisemmin ole tullut edes ajatelleeksi. Nopeasti muuttuvassa maailmassa niillekin pitäisi olla tilaa, eikä ole mitään syytä olettaa, että juuri nyt saavutettu rakenne olisi lopullisesti paras.

Soininvaaran näkemys toimijoiden yhdenvertaisesta kohtelusta on tärkeä ja konversiomaksu olisi sitä samalla kun siinä olisi mukana markkinoiden ohjausta. Toinen tapa yhdistää sekoittunut rakenne ja markkinaohjaus olisi laatia alueittain tavoitteelliset vaihteluvälit erilaisten toimintojen suhteellisille osuuksille. Vaihteluvälien sisälle voitaisiin sallia kaikenlaiset konversiot, jotka sinänsä kuuluvat luonnollisena osana kaupunkien orgaaniseen kehittymiseen. Miten suhteelliset osuudet sitten määriteltäisiin? Vastaavasti kuin nykyiset asuntojakaumien, keskipinta-alojen tai velvoitepysäköinnin tavoitteet: poliittisesti.

[1] Kartta ja esitys: https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/13/13582de4e0e209960dc63df745e650964f60dd19.pdf

[2] https://nokkelakaupunki.fi/2015/02/17/insinoori-ei-enaa-viihdy-teknologiareservaatissa/