Rakennuslehti kirjoitti viime numerossaan (18.11.) laajasti puurakentamisesta. Eri artikkeleissa toivottiin lisää erityisesti puukerrostalojen rakentamista ja uskottiin rakennusalan hyötyvän siitä. Erityisen mielenkiintoinen oli Rakennusliike Reposen aina sanavalmiin toimitusjohtajan Mika Airakselan haastattelu, jossa hän totesi, että samalla alueella samantyyppisten talojen tapauksessa puukerrostalo tulee kalliimmaksi. Eräässä artikkelissa viitattiin VTT:n tutkimukseen, jonka mukaan puukerrostalon elinkaaren aikainen hiilijalanjälki on 2 % pienempi kuin betonisen kerrostalon. Jos aivan tarkkoja ollaan ja mennään purkamiseen asti, murskataan betoni ja annetaan sen karbonisoitua, eroa ei ole, tai se kääntyy betonin hyväksi.

Olen seurannut rakennus- ja kiinteistöalaa tiiviisti viimeiset 15 vuotta. Ennen kun siirryin Tampereen kaupungilta YIT:n palvelukseen, viimeisiä hankkeitani kaupungilla oli erään Suomen vanhimman eheän puutalokokonaisuuden – Tallipihan – saneeraus ja kaupallisen konseptin kehittäminen. Upea paikka, jossa kannattaa ehdottomasti vierailla Tampereella käydessä. Viime vuosikymmenellä istuin myös yhdessä silloisen elinkeinoministerin Mauri Pekkarisen puurakentamisen edistämistä pohtineessa työryhmässä. Työryhmiä ja edistämisprojekteja on riittänyt sen jälkeenkin.

Erilaisia edistämistyöryhmiä, nykyistä hallitusohjelmaa ja useita mainitun Rakennuslehden numeron artikkeleita yhdistää yksi piirre. Pääsääntöisesti niissä ei koskaan puhuta asunnonostajasta, siis maksavasta asiakkaasta. Lähtökohta pikemminkin on se, että koska meillä Suomessa paljon puuta, olisi kansantaloudellisesti hyvä, jos sitä käytettäisiin enemmän rakentamiseen. Ja epäilemättä näin olisikin. Näyttää kuitenkin siltä, että kuluttajat vähät välittävät tällaisista kansallisista päämääristä ja käyttävät rahansa mieluummin itsensä kannalta sopivimmalla tavalla.

Rakennusalaa syytetään silloin tällöin kovin tuotantolähtöiseksi ja ainakin puurakentamiskeskustelu on sitä pahimmillaan. Olen kuitenkin vakuuttunut, että kaikki merkittävät asuntorakentajat tutkivat markkinoita aktiivisesti ja yrittävät olla selvillä kuluttajan mielenliikkeistä. Meillä YIT:llä on Suomessa kymmenkunta asuntomyymälää ja suuri määrä asiakohtaamisia päivittäin. Jos kuluttajat haluaisivat puukerrostaloja, me tietäisimme sen välittömästi. Aivan kuten monet muutkin toimijat. Menestyvät yritykset kaikkialla pyrkivät tarjoamaan sellaisia tuotteita ja palveluita, joita arvelevat asiakkaidensa haluavan ostaa. Asia ei ole sen monimutkaisempi. Ja vaikka kunta laittaisikin kaavamääräykseen, että pitää rakentaa puusta, jonkun pitää uskoa, että lopputuotteelle on kysyntää.

Haluaisitko sinä asua puukerrostalossa? Minä en haluaisi, enkä asukaan. Kaikki puurakennusten kanssa tekemisissä olleet tietävät, että puu vaatii jatkuvaa huoltoa ja ylläpitoa. Taloyhtiömaailmaan tutustuneet tietävät myös sen, että maallikkojohtoiset taloyhtiöt eivät ole kaikkien aktiivisimpia toimijoita nimenomaan huollossa ja ylläpidossa. Päinvastoin, pakollisiakin korjauksia saatetaan lykätä vuosilla eteenpäin, koska halua tai osaamista pitkäjänteiseen kiinteistönpitoon ei ole. Perustajaurakoitsijalla taas on laissa säädetty 10 vuoden vastuu tietyistä rakennuksen teknisistä ominaisuuksista. Uskon, että huoli taloyhtiöiden halusta huolehtia asiaankuuluvasta huollosta on syynä siihen, että valtaosa puukerrostaloista on rakennettu ammattimaisille omistajille, joilla on ammattimainen ote myös ylläpitoon.

Kansantalouden kannalta toivon, että niin yrityksissä kuin elinpolitiikassakin keskityttäisiin entistä enemmän asiakkaisiin ja heidän haluamiinsa asioihin. Tosin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne oli viimelauantaisessa puoluevaltuustopuheessaan sillä kannalla, että yrityksissä on keskitytty liikaa asiakkaisiin. Puurakentamiseen liittyvää keskustelua pitkään seuranneena joudun toteamaan, että ainakin tässä tapauksessa Antti Rinne on väärässä.