Olin alkuviikosta Tampereella keskustelemassa älykkäistä kaupungeista Mindtrek-tapahtuman paneelissa. Erityisen lämmittävää oli nähdä itse tapahtuma niin vahvassa vedossa, itsekin sain olla 90-luvun lopussa mukana, kun sitä rakennettiin Lumion Jarkon johdolla. Smart city on tämän vuosikymmen iskusana, viime vuosikymmenellä kaikki halusivat olla luovia kaupunkeja ja 90-luvulla oltiin taas teknologiakaupunkeja tai oppivia kaupunkeja. Itse ajattelen niin, että älykkään kaupungin idean ytimessä tulisi olla kestävyys, jota voidaan tukea ja edistää käyttäjälähtöisesti erilaisilla tietoteknisillä ja tekoälyyn perustuvilla ratkaisuilla. Yksi osa kestävyyttä ovat arkielämän sujuvuus ja helppous – ovat ne sitten erilaisten palveluiden saatavuutta, liikkumista tai logistiikkaa. Liikkuminen ja kuljettaminen tuottavat huomattavan paljon kasvihuonekaasupäästöjä, joten paremmat ratkaisut näillä alueilla synnyttävät helposti hyötyjä sekä käyttäjälle (sujuvuus, helppous) että ympäristölle (vähäisemmät päästöt).

Lievä, älykkäiden kaupunkien näkökulmasta vähän keskusteltu huolenaihe liittyy alustatalouden voimakkaaseen kasvuun. En tarkoita alustataloudella ”kaupungit innovaatioalustoina” -tyyppistä ajattelua, vaan konkreettisia alustoja ja alustayhtiöitä kuten Googlea, Appela, Alibabaa, Zalandoa, Amazonia, Facebookia ja muita sen kaltaisia. Nämä alustavat kasvavat nopeasti ja laajentavat liiketoimintaansa horisontaalisesti. Google kehittää robottiautoa ja älykodin sovelluksia, Zalando on ilmoittanut, että sen alusta on käytettävissä muilla toimialoilla tai Amazon on menossa pilvipalveluihin ja tuulipuistoihin.

Alustat synnyttävät ympärilleen ekosysteemin ja ainakin Google luonut myös eräänlaisen oman innovaatiojärjestelmän venture capital -instrumentteineen saadakseen poimittua parhaat start-upit globaalisti. Miksi siis lähestyä ELY-keskusta, Tekesiä tai kotimaista pääomasijoittajaa, kun voit päästä suoraan globaaliin ekosysteemiin ja saada kaiken tarvittavan taustatuen? Ekosysteemin toimijat ja kuluttajat tekevät alustalle työtä, meistäkin monet päivittäin ja ilmaiseksi vaikkapa Facebookille, ja lopulta alusta ”kaappaa” suurimman osan syntyneestä arvosta. Suomalaisesta näkökulmasta ongelma on se, että meillä ei juuri keskustella alustataloudesta, eikä meillä ole lainkaan alustatalouden yhtiöitä.

Alustat tuovat palveluliiketoiminnan logiikan kaikkialle ja tavaroista tulee osa palvelukonseptia. Ajatellaan vaikkapa robottiautoa: palvelu tilataan alustan kautta, robotti hoitaa kuljetuksen, maksu hoituu alustalla, eikä auto ei ole enää pääasia kuten nyt. Palvelubrändit ohittavat tuotebrändit. Vastaavasti teollisuudessa myydään lentotunteja lentokoneen moottorin sijaan tai ylipäätään tuotantokapasiteettia. Toimitilojen osalta hankitaan määriteltyä olosuhdetta sovituksi ajaksi, eikä investoida kiinteistöön. Osa toimijoista puolestaan erikoistuu omistukseen.

Älykkäissä kaupungeissa kuluttajat ja yhteisöt hyötyvät alustoista, jotka palvelevat tehokkaasti ja vaivattomasti. Mutta älykkään kaupungin kannalta kiinnostavaa on myös kysymys, mistä taloudellista lisäarvoa syntyy, jos globaali alusta vie siitä huomattavan osan? Entä mitä verottaa kun arvo siirtyy alustalle ilmaisena työnä? Paikallisille yrityksille alustat tarjoavat toisaalta kasvumahdollisuuksia ja pienetkin toimijat voivat päästä mukaan globaaleilla markkinoille – oli kyseessä  sitten sovelluskehittäjä tai pieni vaatebrändi.

Kysymys on kiinnostava myös julkisen palvelun näkökulmasta. HUSin Apotti-järjestelmä maksaa pari miljardia ja paikallisen kehitystyön tulokset valuvat toisaalle. Kun alustat tulevat toden teolla vaikkapa terveyspalveluihin nykyistä laajemmin, miten julkisesti tuotetut palvelut menestyvät kilpailussa, kun jokainen sote-alue kehittelee kohta omia järjestelmiään?

Valmistusta ja tuotannollista toimintaa tarvitaan edelleen, mutta alustavat nostavat käyttöasteita, ottavat kuluttajarajapinnan haltuun ja kaappaavat taloudellisen lisäarvon. Alusta tuo toisaalta globaalit markkinat niche-tuotteille- ja palveluille, mutta muuttaa myös arvonluonnin pelikentän globaaliksi.