Viime viikon lopulla käytettiin kaksi tärkeää puheenvuoroa Helsingin asuntorakentamisen vauhdittamiseksi. Urban Helsinki –ryhmän aktiivi, arkkitehti Matti Tapaninen esitti Tekniikka & Taloudessa raikkaita näkemyksiä siitä, miten normein purkamiselle voitaisiin alentaa tiiviin keskustamaisen rakentamisen kustannuksia[1]. Yhtenä esimerkkinä oli valokulmanormi, joka tekee umpikorttelirakentamisesta kalliimpaa[2]. Kaupunkifilosofi Osmo Soininvaara ehdotti puolestaan blogissaan, että Helsingin vuotuinen asuntotuotannon tavoite nostettaisiin 5000 asunnosta 10 000 asuntoon ja että sosiaalisen asuntotuotannon tavoite jätettäisiin nykytasolle eli 1000 asuntoon[3].

Hallitusohjelmakirjausten pohjalta normien purkamisen valmistelu on käynnistetty ympäristöministeriössä ja työtä vie eteenpäin näkemyksellinen sekä osaava Matti Vatilo. Odotusarvot ovat siis korkealla! Kuten T&T:n jutussakin todetaan, kunnilla on myös paljon omia määräyksiä esimerkiksi pysäköintiin tai huoneistojen keskipinta-alaan liittyen. Lainsäädännön ohella kuntien on siis syytä arvioida omaa toimintaansa. Erityisesti tämä on tarpeen Helsingin osalta, mikäli Soininvaaran erinomaiseen ehdotukseen halutaan tarttua toden teolla.

Käsittelyssä oleva Helsingin uusi yleiskaava tarjoaa edellytyksiä reippaammallekin rakentamiselle. Käytännössä nopeampaa kasvua ei ole haluttu siksi, että investoinnit kasvaisivat merkittävästi. Soininvaaran ehdotus on investointien kattaminen tontinmyynnin tuloilla, mitä toki tehdäänkin jo nyt, mutta pelivaraa lienee vielä. Nopea kasvu edellyttää myös joukkoliikenteen nopeaa kehittämistä, esimerkkinä Raide-Jokeri, joka myös osaltaan mahdollistaa rakentamista. Myös bulevardisointia on vietävä ripeästi eteenpäin.

Jo nyt kuultu vastaväite esitetyille ehdotuksille on se, että rakennuttajat ja perustajaurakoitsijat eivät ole halukkaita kasvattamaan tuotantoaan. Se on hämmästyttävä väite, kun ajattelee, että kysymys on niiden ydinliiketoiminnasta. Ajatteleeko joku, että autokauppias ei myisi autoja, vaikka kysyntää olisi, tai pitserian pitäjä pitsoja?

Jos uskotaan, että normeja ja sääntelyä todella puretaan – myös kuntatasolla – ja että tuotantotavoitetta halutaan todella nostaa, mitä muuta se edellyttää tehokkaan kaavoituksen ja joukkoliikenteen kehittämisen ohella? Ensinnäkin tontteja pitää luovuttaa kaikille halukkaille, vaikkapa ryhmärakennuttamiseen. Toiseksi tarvitaan suuria toimijoita, joiden rahoituskyky riittää tuotannon kasvattamiseen. Erityisen huonosti näytetään julkisessa keskustelussa nimittäin ymmärrettävän miten pääomavaltaista asuntotuotanto on.

Konkreettisena ehdotuksena tämä voisi tarkoittaa vaikkapa sitä, että toimijat otetaan mukaan alueiden kehittämiseen jo asemakaavavaiheessa ja että ne saavat toteutettavakseen riittävän suuria alueita. Riittävä tuotantovolyymi voidaan turvata sopimuksin. Ideoiden kehittämisessä voidaan hyödyntää vaikkapa sääntöpohjaista kaavoitusta. Bulevardien rakentamisessa taas päästään riittävään vauhtiin, kun toteutetaan hankkeita siten, että yksi toimija muuttaa esimerkiksi 2 kilometriä väylää bulevardiksi ja saa toteutettavakseen uuden rakennusoikeuden myötä syntyvät asunnot ja yksityiset liike- sekä toimitilat.

Kaikkea yllä kuvattua voi hyvin soveltaa muissakin suurissa kaupungeissa.

[1] http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/normit-kurittavat-rakennusalaa-miljoona-ylimaaraista-toimistokerrosneliota-6247048

[2] Ns. valokulmasäännön mukaan ”Etäisyyden asuinhuoneen pääikkunan edessä samassa tai naapurikiinteistössä olevaan vastapäiseen rakennukseen tulee olla vähintään yhtä suuri kuin vastapäisen rakennuksen korkeus huoneen lattiatasolta mitattuna, ellei asemakaavasta muuta johdu. Pääikkunan edessä tulee kuitenkin olla vähintään 8 metrin etäisyyteen asti rakentamatonta tilaa.”

[3] http://www.soininvaara.fi/2016/01/23/helsingin-asuntorakentaminen-tuplattava/