Lueskelin taas inspiraation lähteeksi Jan Gehlin Cities for People –kirjaa ja jäin pohtimaan sen keskeistä sanomaa suhteessa meikäläiseen talveen. Gehlin keskeinen viestihän on, että kaupungeissa täytyy olla paikkoja – aukioita, toreja, katuja, rantoja jne. – joissa ihmiset voivat viihtyä, viettää aikaa ja kokoontua. Kaupungit ovat ihmisiä, eivät esimerkiksi henkilöautoja varten.
Tavanomainen vastaväite tällaisen ajatteluun en se, että toimii hyvin lämpimissä maissa, joissa ei ole talvea. Ja kieltämättä Gehlin yksi suosikkiesimerkki Kööpenhamina on jo ilmastoltaan Helsinkiä leppeämpi, Oulusta puhumattakaan. Mutta taas toisaalta vaikkapa Amsterdamissa tai Münchenissä ihmiset istuvat iltaa ulkona kahviloissa ja ravintoloissa vilttien alla selvästi alle kymmenen plusasteen lämpötiloissa. Hyvä kysymys on meneekö keskieurooppalaisen kaupunkikulttuurin ”pakkasraja” juuri Kööpenhaminan kohdalla. Vilttien ja infrapunalämmittimien avulla sesonkia saadaan jatkettua syksyllä marraskuulle ja keväällä aikaistettua helmikuun lopulle. Tämä saattaa olla ratkaiseva tekijä kahvilayrittäjän liikevaihdossa.
Monien keski-eurooppalaisten kaupunkien etu on niiden tiiveydessä eli että kaupungissa on riittävästi väkeä täyttämään katutila. Kulttuurilla on myös merkitystä: on totuttu käyttämään palveluita ja ”käyttämään” kaupunkia, meillä on ehkä lähdetty mökille. Monin paikoin säännökset näyttäisivät olevan selvästi väljempiä, mikäli kahviloiden kyvystä vallata katutilaa voi mitään päätellä.
Mutta kyllä pakkasellakin väki on liikkeellä, kunhan on riittävän kiinnostava syy. Lauantaina 9.1. sellainen syy oli Lux Helsinki –tapahtuma. Toinen toistaa upeampia valoteoksia oli pystytetty eri puolille keskustaa ja kadut täyttyivät iltamyöhään ihmisistä joukossaan myös paljon lapsiperheitä. Ja kahviloihin ja ravintoloihin sai jonottaa. Lux Helsinki on suunniteltu talven ja pimeyden ehdoilla, mutta talvinen kaupunkielämä ei voi perustua pelkästään vetovoimaisiin ulkoilmatapahtumiin. Istuskelu ja moitteeton oleilu vaativat myös sisätiloja.
Kauppakeskukset ovat täyttämässä tätä tarvetta. Enkä nyt puhu automarketeista kehäteiden risteyksissä, vaan helposti kevyellä ja joukkoliikenteellä saavutettavista keskuksista, jotka ovat tiiviissä kaupunkirakenteessa. Helsingissä kehitteillä olevia esimerkkejä ovat Tripla ja Redi. Vaikka verkkokauppa vahvistuu, ihmisten tarve viettää aikaa kodin ulkopuolella ei vähene. Triplan muodostama kokonaisuus sisältää kauppakeskuksen ohella hotellin, asumista ja toimistoja. Erityistä huomiota on kiinnitetty kulttuurikonseptin kehittämiseen, joka osaltaan tarjoaa mahdollisuuden mielenkiintoiseen oleiluun. Myös ravintola- ja kahvilatarjonnasta tulee monipuolinen.
Kaikkia eivät markkinaehtoisten toimijoiden tilat viehätä ja siksi tarvitaan myös aidosti julkisia tiloja. Toivottavasti uusi keskustakirjasto täyttää osaltaan tätä tarvetta, ainakin sijainti on erinomainen. Monenlainen kansalaistoimintakin vaatii tiloja ja yksi mahdollisuus on avata julkisia tiloja tällaiseen käyttöön. Voisiko virastojen aulatiloista muodostaa uudenlaisia ”kansalaishubeja”, joissa eri toimijat voivat kohdata? MIT:ssa ja Aallossa vaikuttava professori Jarmo Suominen kertoi YIT:n Kestävän kaupunkiympäristöt –seminaarissa, että eräs kanadalainen pankki on tiivistämässä omaa tilankäyttöään ja että osa 1400 konttorin tiloista tulee heidän asiakkaidensa yhteiskäyttöön. Olisiko tässä mallia julkiselle hallinnolle?
Nokkela Kaupunki 
Hyvä ja ajankohtainen juttu. Mielestäni suuri ongelma liittyy ihmisten kokoontumisiin ja julkisten tilojen käyttöön liittyy sen ”ihmisystävällisen” tekniikan puuttumiseen. Tällä tarkoitan epäonnistunutta ilmastointijärjestelmää, joka tekee oleskelusta julkisissa tiloissa lähes mahdottomaksi. Lämpö ja tuulettomuus ainakin kylmän ja kolean aikana vähentävät viihtyvyyttä. Ilmastoinnin voimakkuus on joskus todella häiritsevää. Luulisi, että suunnittelijat ja arkkitehdit, jotka tiloja suunnittelevat, käyttäisivät hetken suunnittelussaan aikaan miten luodaan ”lämmintunnelmainen” ja viihtyisä miljöö. Toinen asia on kuka kehittää parhaat ja helppokäyttöisimmät vällyt ulkona viihtymisen avuksi. Tässä yhden tiloja käyttävän mielipide. Kuten sanoit, tiloja tarvitaan mutta suunnittelun pitää olla osa kokonaisuutta.
Hyviä huomioita Reijo!
”Istuskelu ja moitteeton oleilu vaativat myös sisätiloja. Kauppakeskukset ovat täyttämässä tätä tarvetta.”
Toki, mutta yhtä lailla tarvetta täyttävät kivijalkatilat. Tai oikeastaan ne täyttävät tehtävänsä paljon paremmin: toisin kuin kauppakeskusten uumenissa olevat kahvilat ja ravintolat, kivijalkapalvelut myös rakentavat vetovoimaista kävely- ja pyöräily-ympäristöä, viihtyisää ulkoilmakaupunkia ympäri vuoden, laajentuen lämpimään aikaan kaduille. Mannerheimintietä Meilahteen pyöräillessäni ihastelen matkan varrella mm. lähes joka aamu täynnä olevaa Bon Temps Cafea Jalavatien ratikkapysäkin vieressä. Välittömässä läheisyydessä on toinenkin kahvila, thai/sushi-ravintola, pienpanimo-oluisiin painottuva ravintola, pizzeria ja nepalilainen ravintola-kahvila. Tässä ollaan kuitenkin kaukana liikenteen solmukohtien ja ydinkeskustan ihmisvirroista, eikä Meilahti ole edes järin tiiviisti rakennettua aluetta. Minua ei haittaa lainkaan, että tämä osa Helsinkiä on säästynyt kauppakeskuksilta 🙂
Kaupallisten palveluiden kehittämisen kannalta kauppakeskuksilla on toki tärkeä rooli. Suuret kansainväliset brändit vaativat suuren asiakasvirran ja se toteutuu oikeastaan vain ydinkeskustan kivijaloissa, joita on rajoitettu määrä, tai keskustan kauppakeskuksisssa.
Kuljen aamuin illoin työpaikalleni Kampin Sähkötalon läpi. Ei se juuri oikaise, mutta siitä on jotenkin miellyttävää kulkea ja havainnoida, miten paikka elää eri vuorokaudenaikoina. Huomaan, että moni muukin tekee saman. Josksu olen törmännyt siellä tuttuihinkin, jotka ovat istuneet kahvilapöydässä kulkureittini varrella. Tästä ehdotukseni hyvän kaupunkisisätilan reseptiksi: läpikulkureitti tai reittejä ulkopuolisille, palveluita jotka pysäyttävät ihmisiä lyhyeksi tai pitemmäksi aikaa reitin varrelle, vaihtelevia näkymiä, elää vuorokaudenajan mukana, elämyksiä tarjoava arkkitehtuuri.
” Vaikka verkkokauppa vahvistuu, ihmisten tarve viettää aikaa kodin ulkopuolella ei vähene. ”
Kodin ulkopuolinen aika, varsinkin sosiaalinen aika tulee kasvamaan pienentyvien asuntokokojen yleistyessä katutilassa. Gehl mainitsee kirjassaan(Cities for People), että vuonna 2009 puolet Kööpenhaminan asunnoista oli yhden ihmisen talouksia. Suomessa on tapahtumassa täysin sama ilmiö. Yhden ihmisen talouksien määrä on kasvanut huimasti Suomessa. Vuonna 1960 asuntokuntia oli 1 200 000, josta n. 16 % oli yhden henkilön asuntokuntia. Vuonna 2010 asuntokuntia oli 2 500 000, josta n. 40 % oli yhden ihmisen talouksia. Myös kahden hengen asuntokunnat ovat nousseet suuresti Suomessa. (Rakennuslehti 2015) Gehl mainitsee, että asuntokokojen pienentyessä ihmiset tapaavat toisiaan yhä useammin kaupunkitilassa. Tämä tarkoittaa, että viihtyisille kävelykeskuksille on tilausta Suomessa tulevaisuudessa. Olohuone pitää tuoda talojen yksiöistä ja kaksioista katutilaan.
Lähteet:
Rakennuslehti b. 6.10.2015. [WWW] viitattu 14.10.2015. Linkki: http://www.rakennuslehti.
fi/2015/10/asuntokoko-pienenee-rahastoille-5-000-uutta-vuokra-asuntoa-tanavuonna/
Pankkisaleilla taitaa Suomessakin olla vielä paljon uudelleenkäyttömahdollisuuksia. Vielä 25 vuotta sitten pankit rakensivat hienoja salejaan keskeisimmille paikoille ja nythän pankkiasiointi on muuttunut paljon vähemmän tilaa vaativaksi…