Olin mukana SAK:n, Rakennusliiton, Rakennusteollisuuden, Suomen Hypoteekkiyhdistyksen sekä muutaman muun tahon kanssa työstämässä Onko maallamme malttia kaupungistua – Kaupunkipolitiikan tiekartta –raporttia, joka julkaistiin muutama päivä sitten[1]. Arvioimme asiantuntijoiden kanssa, että vuoteen 2030 mennessä Suomeen tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa, joista 2/3 kolmelle suurimmalle kaupunkiseudulle. Jotta tuosta tehtävästä selvitään, tarvitaan uutta otetta asuntopolitiikkaan.

Tällä hetkellä hinnat nousevat erityisesti pääkaupunkiseudulla, ara-tuotantoon ei saada vauhtia, normeja ja sääntelyä tulee koko ajan lisää ja NIMBY-ilmiö jyrää. Vaalien lähestyessä löysiä lupauksia annetaan, mutta mitä todella pitäisi tehdä? Tässä koottuna vapaasti käyttöön ehdotuksia, joita olen esittänyt eri yhteyksissä, muutama sisältyy myös mainittuun raporttiin. Ne ovat soveltamiskelpoisia lähinnä suurilla kaupunkiseuduilla.

1. Suurille kaupunkiseuduille laaditaan lainvoimaiset yleiskaavat, kunnissa tehdään asemakaavat, joiden joustavuutta lisätään ja joissa sovelletaan uusia malleja kuten sääntöpohjaista kaavoitusta. Kaupunkiseutujen ja valtion kesken ryhdytään tekemään sitovia MAL-sopimuksia. Tonttituotannossa vaatimuksena viiden vuoden varanto. Kaikille opintomatka Ouluun.
2. Kannustetaan uusia toimijoita markkinoille, annetaan ryhmärakentamiselle ja uusille malleille mahdollisuus ja jokaiselle halukkaalle tontti, mutta luovutaan romantiikasta. Helsingin 5000 asunnon vuosittainen tavoite edellyttää sitä (eikä se edes riitä), että suuret toimijat tekevät volyymiä. Vallilan Konepaja Helsingissä on hyvä esimerkki miten näin päästään laadukkaaseen lopputulokseen.
3. Kohdistetaan ara-vuokra-asunnot niitä tarvitseville ja lopetetaan keski- ja hyvätuloisten tukeminen. Kytketään ara-tuotanto sitovasti MAL-sopimuksiin, myös kehyskuntien osalta.
4. Otetaan kaupungeissa joustavampi ote ja toimitaan yhteistyössä kaupungin, kansalaisten ja rakennuttajien kanssa. Näin päästää kohtuuhintaisuuteen jopa omaperusteisessa tuotannossa. Opintomatkalle Vantaan Kivistöön.
5. Luodaan asunnoille 3-4 erilaista laatuluokkaa, muuttujina vaikkapa tekniset normit, etäisyys joukkoliikenteessä, pintamateriaalit ja niin edespäin. Samalle alueelle voidaan tehdä kahta tai kolmea luokkaa. Näin saadaan aikaan hintadifferointia ja toyota on ostaessa ja myytäessä toyota, samoin mersu. Toimivia esimerkkejä on ovat toimistojen LEED-luokat ja hotellien tähdet.
6. Jatkuvasti nousee esiin, että omistusasumista suositaan ja että asuntolainojen korkovähennysoikeus pitää poistaa. Samoin väitetään, että omistus hidastaa muuttoa. Tosiasiassa asukas maksaa aina joko vuokraisännän lainaa tai sitten omaansa. Annetaan tavallisten ihmisten luoda edes vähän varallisuutta. Poistetaan korkovähennys, mutta myös varainsiirtovero, joka jarruttaa asunnon vaihtoa ja joka ei perustu mihinkään, mutta rankaisee omistamisesta.
7. Lievennetään NIMBY-ilmiötä a) kehittämällä entistä parempia osallisuuden malleja, otetaan ihmiset mukaan ja erityisesti pohditaan miten tulevat asukkaat saavat äänensä kuuluviin sekä b) tiukentamalla valitusoikeutta siten että, valitusoikeus koskee vain osallisia, joiden oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös vaikuttaa. Valitusoikeus koskee vain kaavan ehdotusvaiheessa muistutuksen jättäneitä. Korkein hallinto-oikeus käsittelee vain ennakkotapausluonteiset valitukset.
8. Tiivistetään ja täydennysrakennetaan keskustamaisia alueita. Yhdistetään palveluita, asumista ja työpaikkoja hyvien joukkoliikenneyhteyksien läheisyyteen ja luodaan edellytyksiä sujuvalle arjelle ja uusille työpaikoille. Opintomatka Tampereelle ja Helsinkiin (Pasila).

Yleisesti ottaen luotetaan kumppanuuteen, ihmisten kykyyn tietää mikä on heille hyvää ja toivottavaa, yritysten kykyyn tuntea asiakkaat, kannustimiin ja yleiseen järjen käyttöön yksityiskohtaisen sääntelyn sijaan.

[1] http://mdi.fi/images/Onko_maallamme_malttia_kaupungistua.pdf