Keskipinta-alavaatimus nostaa asuntojen hintoja Helsingissä

Keskustelu Helsingin asuntopolitiikan ikuisuusaiheesta – keskipinta-alavaatimuksesta – on viime aikoina aktivoitunut eräiden rakennusliikkeiden johtajien huomautettua sen haitallisista vaikutuksista. Itse vaatimuksen muodot ovat muuttuneet vuosien saatossa. Esimerkiksi Vallilan Konepajan alueelle kaavamääräyksissä on vaatimus asuntojen 75 neliön keskipinta-alasta. Alueelle rakennetaan vielä 800 asuntoa eli se vaikuttaa pitkään. Uudessa asuntopolitiikassa vaatimus on kuvattu siten, että uusissa vapaarahoitteisissa kerrostaloissa […]

Lue lisää "Keskipinta-alavaatimus nostaa asuntojen hintoja Helsingissä"

Huomispäivän kaupunkilainen ei mökkeile eikä shoppaile marketissa

Kaupunkisuunnittelu ja kaupunkien kehittäminen on pitkäjänteistä puuhaa ja ratkaisut vaikuttavat kymmeniä ellei satoja vuosia. Käytännön työhön osallistuvat henkilöt ovat jo ammatilliset tai poliittiset kannuksensa hankkineet, eikä aikuistuvien nuorten ääni juurikaan kuulu. Perheeseeni kuuluu kolme 14-18 –vuotiasta nuorta. Heidän ja heidän kavereidensa elämää seuranneena esitän sen pohjalta muutamia havaintoja. Tapahtumat ja festarit ovat hyviä, kunhan ei […]

Lue lisää "Huomispäivän kaupunkilainen ei mökkeile eikä shoppaile marketissa"

Kaupunkeja joissa kävin: Belfast hyödynsi historiansa ja rakensi Titanic-museosta wow-efektin

Belfastin tunnettuus ikäisteni suomalaisten keskuudessa perustuu kahteen asiaan: legendaarisen Boney M. yhtyeen Belfast–nimiseen discohumppaan vuodelta 1978 sekä ikuisuuden kestäneeseen katolisten ja protestanttien vihanpitoon, joka päättyi vuoden 1998 Good Friday-sopimukseen. Sen keskeinen kätilö oli edesmennyt valtioneuvos Harri Holkeri, joka veti ehkä elämänsä rennoimman TV-haastattelun palattuaan suoraan neuvotteluista yhden voitonmaljan nauttineena. Rauhansopimuksen jälkeen kaupunki on kehittynyt myönteisesti […]

Lue lisää "Kaupunkeja joissa kävin: Belfast hyödynsi historiansa ja rakensi Titanic-museosta wow-efektin"