Käväisin lyhyellä työmatkalla Kööpenhaminassa, enkä taaskaan jaksanut olla ihailematta heidän onnistunutta kävely- ja pyöräilypolitiikkaansa. Erityisen kontrastin tähän kokemukseen muodostaa kotinurkillani Helsingissä Teollisuuskatu Traverssikujasta Kalasataman suuntaan. Konepajan puolella katua on leveät kävely- ja pyöräilykaistat, mutta 70-luvun veturihallin satojen metrien umpiseinä ei oikein innosta kävelemään. Toisella puolen katu on erittäin kapea ja siinä ajetaan pyörillä kuin Ranskan ympäriajojen etappivoitosta.

Viime vuosina on aivan oikein panostettu pyöräilyn olosuhteisiin esimerkiksi Helsingissä, Oulussa ja Tamperekin näyttää löytäneen tasapainoisen lähestymistavan. Seuraavaksi kaikissa kaupungeissa pitäisi keskustella – eikä vaan keskustella – aiempaa enemmän kävelyn olosuhteista ja niiden parantamisesta. Eikä ainoastaan ilmastosyistä, vaan ennen kaikkea kehittääksemme kiinnostavaa ja laadukasta kaupunkiympäristöä.

Lopultahan kävely on meille kaikkein luontevin liikkumismuoto. Mainion Walkable City -kirjan kirjoittaja, yhdysvaltalainen Jeff Speck, toteaa hienosti, että käveltävyys ja kävely ovat sekä väline että päämäärä itsessään. Säveltäjä Osmo Tapio Räihälä puolestaan toteaa kirjassaan Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa, että ”luovaan toimintaan kävelemisellä on valtava vaikutus. Kun alan suunnitella uutta sävellystä, lähden kävelemään. Se on paras tapa koota ajatukset ja tutkia niitä.” Hän kutsuukin tätä säveltämisen työvaihetta käveltämiseksi.

Hyvästä kävely-ympäristöstä on puhunut myös tanskalainen ”kävelyprofessori” Jan Gehl, jonka oppeja Kööpenhamina otti käyttöön jo 1970-luvulla ja tulokset todellakin näkyvät. Hänen tunnetun toteamuksensa mukaan hyvässä kävely-ympäristössä pitäisi olla jotakin kiinnostavaa aina 5 sekunnin välein. Gehlin jalanjälkiä seuraa nykyisin hänen toimistossaankin työskentelevä David Sim, jonka hieno Soft City julkaistaan suomeksi ensi lokakuussa kävelyentusiasti Jani Päiväsen kääntämänä. Tiivistettynä Simin viesti on, että pitää kehittää monipuolista kaupunkia, jossa asiat tapahtuvat lähellä toisiaan aikaa, energiaa ja rahaa säästäen. Tällöin kävelykin toimii ja innostaa.

Jeff Speck tarjoaa hyvälle kävely-ympäristölle neljä perusedellytystä, joista jokainen on oleellinen ja toisaalta mikään ei yksin ole riittävä. Edellytykset ovat hyödyllisyys, turvallisuus, miellyttävyys ja kiinnostavuus. Hyödyllisyys viittaa siihen, että tarvittavat asia ja palvelut ovat lähellä. Turvallisuuden osalta hän korostaa varsinaisen ”teknisen” turvallisuuden lisäksi myös turvallisuuden tunnetta. Miellyttävyys tarkoittaa sitä, että katutilassa on vaikkapa suurten aukioiden sijaan olohuonemaisia viihtyisiä tiloja. Kiinnostavuus taas viittaa uniikkeihin rakennuksiin ja ystävällisiin julkisivuihin, jotka huokuvat inhimillisyyttä.

Hyvänä esimerkkinä yhdysvaltaisista kaupungeista Speck tarjoaa Portlandia, jossa sataa paljon ja jossa ihmiset ovat hänen mukaansa ylpeitä siitä, etteivät käytä silti koskaan sateenvarjoa. Kävin jokunen vuosi sitten tarkistamassa tilanteen ja näin todellakin on. Erityisesti yksi ominaisuus tekee ainakin Portlandin keskustasta miellyttävän kävely-ympäristön: lyhyet korttelit, joiden sivun pituus on 45 metrin luokkaa. Tämä aikaansaa erittäin suuren huokoisuuden ja mahdollistaa vaihtoehtoiset kävelyreitit.

On helppo todeta, että kävellen ei pääse joka paikkaan ja että kävely on tapa suoriutua suhteellisen lyhyistä etäisyyksistä. Mutta hyvää kävely-ympäristöä tarvitsevat vaikkapa autolla keskustaan saapuvat ja junalla toiseen kaupunkiin matkustavat. Kaupunkien keskustat ja kaupalliset palvelut eivät menesty ilman hyvää kävely-ympäristöä. Ja voi pitempiä matkoja kävellä. Räihälä kertoo kirjassaan kirjailija ja runoilija Johann Gottfried Seumesta (1763-1810), joka suoritti kävellen, välttämättömiä laivamatkoja lukuun ottamatta, matkan kodistaan Leipzigista Sisiliaan ja takaisin palaten Pariisin kautta, yhteensä matkaa kertyi noin 6000 kilometriä. Ja kirjakin syntyi.

Kävelyn etuja terveellisyyden ohella ovat helppous ja yksinkertaisuus. Teknisiä laitteita kuten pyörää tai sähköpyörää ei tarvitsee omistaa tai huoltaa, eikä riesaksi asti riittäviä pyörävarkaita tarvitse pelätä. Talviaikaan kävely sujuu paremmin kuin pyöräily, varsinkin jos teiden kunnossapito ei ole aivan ajantasaista. Myös palaverit sujuvat mainiosti kävellen, sekä etänä että yhdessä.

Kävelyn mahdollistaminen ja edistäminen palautuu yleisellä tasolla kaupunkikehityksen pyhään kolminaisuuteen, jota professori Kim Dovey on kutsunut nimellä DMA – density, mix & access. Kaikki elementit tarvitaan, jotta kävelystä tulee kaupunkikehityksen seuraava iso asia, niin kuin itse uskon.