Kaupungit ja kaupunkien kiinnostavuus tai kaupunkien vetovoima on aina kiinnostava aihe. Varsinkin parin koronavuoden aikana keskustelu on saanut uusia sävyjä, kun osa keskustelijoista on toivonut kasvaneen etätyön ja hieman epämääräisen monipaikkaisuuden kääntävät kaupungistumisen suunnan toiseksi. Kaupunkiseudut ovat kuitenkin jatkaneet kasvuaan, mutta väreilyä on ollut keskuskaupunkien ja kehyskuntien välisessä kasvudynamiikassa.

Itsekin aikoinaan kaupunkiseutujen kilpailukyvystä aikoinaan väitelleenä ja osaltani teoreettista lähestymistapaa kehitelleenä pyrin seuraamaan, mitä uusi tutkimus tuo tullessaan. Muutama päivä sitten törmäsinkin viime vuonna julkaistuun tutkimusartikkeliin How to make cities the home of people – a ”soul and body” analysis of urban attractiveness. Mainitussa tutkimuksessa Karina Kourtit, Peter Nijkamp ja Marie Hårsman Wahkström kehittelevät cite love -indeksiä kuvaamaan asukkaiden ja vierailijoiden emotionaalista suhdetta kaupunkiin. Tilastollista analyysiä tarjotaan Göteborgista, Malmöstä, Tukholmasta ja Uumajasta.

Kuten tutkijatkin toteavat, kaupunkien vetovoimaa tai kilpailukykyä lähestytään tyypillisesti erilaisten objektiivisten mittareiden kautta, jotka liittyvät talouteen, hyvinvointiin, terveyteen demografiaan, koulutustasoon tai muuhun tilastoituun dataan. Tässä tapauksessa tutkijat lähestyvät asiaa jakamalla ensin vetovoimaan vaikuttavat tekijät kahteen pääluokkaan, sieluun ja kehoon. Kehoon liittyviä tekijöitä ovat esimerkiksi rakennettu ympäristö, infrastruktuuri, julkiset nähtävyydet, viheralueet ja asuminen. Sieluun puolestaan kuuluvat esimerkiksi kaupungin ilmapiiri, kulttuurillinen identiteetti, sosiaalinen pääoma ja ambience. Kuten kaikessa elämässä sielu vaikuttaa kehoon ja päinvastoin eli tekijät muuttuvat ja kehittyvät vuorovaikutuksessa.

Empiirisessä osassa tutkijat lähestyivät molempia pääluokkia laajalla kyselyaineistolla (n=2573) neljässä mainitussa kaupungissa. Siis kehollisia tekijöitä lähestyttiin myös kyselyn kautta. Kaupungit erosivat hieman toisistaan: tukholmalaiset olivat vahvimmin samaa mieltä väitteen ”kaupungillani on vahva sielu” kanssa, malmöläisillä oli puolestaan vahvin yhteenkuuluvaisuuden tunne, kun taas göteborgilaisten ja uumajalaisten kohdalla lojaalisuus kotikaupunkia kohtaan oli vahvin tekijä. Tutkijat koostivat myös erityisen city love -indeksin kuvaamaan vastaajien emotionaalista suhdetta kotikaupunkiinsa. Indeksi koostui neljästä osatekijästä, jotka olivat tyytyväisyys kaupunkiin, lojaalisuus, ylpeys ja suosittelu. Tukholmalaiset rakastivat eniten kaupunkiaan ja malmöläiset vähiten, mutta kaikkien arvot olivat sinänsä korkeita. Mielenkiintoisena yksityiskohtana on todettava – varsinkin kun edellinen blogini käsitteli käveltävyyttä – että varsinkin kokemukseen kaupungin sielusta vaikuttivat erityisesti käveltävyys ja elävyys.

Suomalaisessa keskustelussa rakkausindeksi saattaisi tuntua hieman hassulta, mutta hienoa, että ruotsalais-hollantilainen tutkijaryhmä on onnistunut nostamaan asukkaiden ja vierailijoiden emotionaalisen suhteen mukaan kaupunkien vetovoimakeskusteluun. Kokenut kaupunkitutkija Timo Aro on meillä lanseerannut termin pitovoima, tässä olisi nyt tarjolla siihen emotionaalisesta selitysvoimaa. Toivottavasti joku innostuu meilläkin tutkimaan syvällisemmin kaupunkilaisten rakkauden astetta kotikaupunkeihinsa. Tosin juuri nyt tamperelaiset lienevät omassa sfäärissään kiekkohuuman keskellä.