Uuden vuoden käynnistyessä on hyvä pohdiskella hieman tulevan vuoden kaupunkikehityksellisiä kysymyksiä. Vuoden 2021 kaupunki oli ehdottomasti Tampere, joka pitkittyneestä koronatilanteesta huolimatta menestyi hyvin, arvioidaanpa kehitystä sitten talouden, muuttovetovoiman tai kilpailukyvyn kehityksen näkökulmasta. Menestystä selittävät varmasti monet tekijät, mutta yksi niistä on pitkäjänteinen ja strateginen ote kehittämisessä, jota toimiva poliittinen yhteistyö on tukenut vuosikymmeniä. Areenat ja ratikat ovat ilmentymiä tästä. Pienenä kauneusvirheenä täytyy mainita Tampereen yliopiston jatkuva turbulenssi, joka ei ota laantuakseen.

Alkaneen vuoden suuri asia mille tahansa kaupungille on valmistautuminen 2023 toimintansa aloittaviin hyvinvointialueisiin. Merkittävä osa tehtävistä ja verotuloista poistuu, mutta monissa tapauksissa velkaisuus kasvaa. Suomen Kuvalahden (7.1.) laadukkaan kuntajutun mukaan – toimittajana kunta-asiat syvällisesti tunteva Eevaliisa Hynynen – esimerkiksi Turussa velat suhteessa vuotuisiin verotuloihin kasvavat 136 prosentista vuonna 2023 285 prosenttiin. Helsingissä 102 prosentista 244 prosenttiin. Esimerkiksi Espoo on tekemässä päätöstä yhden sairaalansa myynnistä sijoittajille 295 miljoonalla ja näin varautuu tulevaan.

Onkin kiinnostava kysymys, miten ”elinvoimakunniksi” kutsutuilla kunnilla ja kaupungeilla on jatkossa mahdollisuuksia investoida elinvoimansa kehittämiseen. Entistä tärkeämmäksi tulonlähteeksi kaupungille muodostuvat maanvuokra ja kiinteistövero. Helsingissä kiinteistöverojen osuus verotuloista nousee 7,4 prosentista 17,5 prosenttiin vuonna 2023 (SK 1.7.). Monissa kaupungeissa voi olla painetta nostaa kiinteistöveroprosenttia. Kaupunkien vuokratonteilla asuvien tai toimivien kannattaa varautua siihen, että tilanteen salliessa tonttien vuokrat päivitetään käypään markkinatasoon. Segregaation eston nimissä suurissa kaupungeissa on perinteisesti toteutettu sosiaalista asuntotuotantoa myös arvokkaille paikoille. Jatkossa varmasti harkitaan tarkoin, myydäänkö tai vuokrataanko arvokkaat tontit mieluummin vapaarahoitteiseen tuotantoon?

Kaupunkitalouden tiukentuessa on todennäköistä, että rakentamisesta pyritään ohjaamaan entistä enemmän olemassa olevan yhdyskuntarakenteen sisään ja että riittävästä tiiviydestä huolehditaan. Uusia, neitseellisiä alueita ei oteta käyttöön kevein perustein varsinkaan omakotirakentamiseen. Kestävyyden kannalta onkin järkevää hyödyntää olemassa olevaa infrastruktuuria. Vastaavasti kestävyyssyistä paine käyttötarkoituksen muutoksia kohtaan kasvaa, jos kohta taloudellisesti ne saadaan parhaiten toimimaan suhteellisen arvokkailla alueilla.

Keskustamaisilla alueilla tarvitaan myös työpaikkoja, eikä ainostaan kauppaa ja palveluita, vaan myös toimistoja. Luulen, että paatuneimmatkin etätyöntekijät alkavat kahden koronavuoden jälkeen kaipaamaan lajikumppaneidensa seuraa, ja yrityksilläkin on tarvetta kiinnittää ihmisiä yrityskulttuuriin ja varmistaa hiljaisen tiedon välittyminen. Oma kysymyksensä on pääkaupunkiseudulla tyhjillään olevien noin miljoonan toimistoneliön kohtalo. Vanhanaikaisista ja huonoilla sijainneilla olevista toimistoista ei oikein tahdo asuntoja saada. Mainiota inspiraatiota tarjosi New York Postin Steve Cuozzo (26.12.) ideoidessaan tyhjiin toimistoihin museoita, elokuvastudioita ja huvipuistoja. Kotoperäisistä esimerkeistä eräs hienoimmista on Maria 01, vanha sairaala täynnä start-uppeja.

Jos oli Tampere viime vuoden muuttomagneetti, kotimaisessa kuntien välisessä muutossa varsinkin Helsinki oli suuri menettäjä. Paikkausta tuli kuitenkin kansainvälisestä muutosta ja syntyvyyden enemmyydestä. Pääkaupunkiseudun suurista kaupungeista virta vei kehyskuntiin, ja esimerkiksi Nurmijärvi ja Järvenpää menestyivät. Olisi harhaanjohtavaa pitää sitä vain koronan ”ansiona”, koska määrätietoista kehitystyötä on tehty molemmissa. Tunnin junat tarjoavat osaltaan mielenkiintoisen kehityspotentiaalin Uudenmaan kunnille. Ratojen varsille voi hyvin syntyä pienempien 15 minuutin kaupunkien verkosta, kunhan kunnat eivät hajauta rakenteitaan.