Professori Markku Sotarauta – oppi-isäni aluetieteissä – on kirjoittanut yhdessä Teemu Makkosen, Sami Moision ja Heli Kurikan kanssa mielenkiitoisen raportin Suomen aluekehityksen skenaarioista vuoteen 2040. Työn tilaajana on työ- ja elinkeinoministeriö. Skenaariot ovat Globaalisti valikoitunut Suomi, Raaka-aineiden ja turismin Suomi, Tilkkutäkki sekä Tasapainoinen Suomi. Ennen kuin katsomme itse skenaarioita, jotka ylittävät tyylikkäästi viime vuosien paikoillaan junnaavan kaupunki-maaseutu-keskustelun, haluan nostaa esiin muutamia työn tärkeitä teoreettisia lähtökohtia.

Ensinnäkin kirjoittavat toteavat tärkeän perusasian eli että paikat, kaupungit, alueet ja valtiot ovat samaan aikaan olemukseltaan taloudellisia, kulttuurisia ja poliittisia. Eikä aina ole selvää missä talous alkaa ja toisaalta politiikka päättyy, pikemminkin alueiden kehittämisessä ollaan tekemisissä poliittisen talouden kanssa. Toinen kiinnostava teoreettinen huomio on paikkaperusteisen ja paikkasokean kehittämisen erittely. Paikkaperusteisessa kehittämisessä painotus on kontekstissa, historiassa ja kehityspoluissa. Paikkasokea kehittäminen puolestaan painottuu yleistettävissä olevissa taloudellisissa mekanismeissa kaikilla alueilla ja kaikissa kaupungeissa samalla tavalla.

Kolmas tärkeä teoreettinen huomio on kehityspolkujen tutkimuksen esiin nosto. Kehityspolulla viitataan uuden teollisuuden tai taloudellisten aktiviteettien syntyyn ja muutokseen alueilla. Kehityspolut voivat olla uusia, diversifioituvia tai päivyttyviä eli tavalla tai toisella myönteisiä, mutta myös negatiivisia kuten downgreidaus, supistuminen tai delokalisaatio. Taustalla on evolutionäärisen taloustieteen polkuriippuvuuden käsite, mutta viime vuosina tutkimus on jalostanut ajatusta erilaisten kehityspolkujen suuntaan. Pientä kritiikkiä saa käytännön työssä vallalla oleva elinvoima-ajattelu, joka ei kirjoittajien mukaan vastaa vaikkapa pienentyvästä verokertymästä ja ikääntyvän väestön kasvavasta palvelutarpeesta kärsivien alueiden kehitystarpeisiin. Ehkäpä hyvinvointialueet hoitavat nämä ongelmat? Epärealististen kasvustrategioiden sijaan taantuvilla alueilla pitäisikin keskittyä älykkääseen sopeutumiseen tai tyylikkääseen taantumaan.

Mutta sitten varsinaisiin skenaarioihin. Globaalisti valikoitunut Suomi -skenaariossa kehitys määräytyy pitkälti sen mukaan mitkä toimialat ja toimijat menestyvät globaalissa talouskilpailussa. Valtion, alueiden, kuntien ja korkeakoulujen ja yritysten strategioiden keskiössä ovat innovatiivisuus, teknologia ja kansainväliset markkinat. Aluerakenne jatkaa keskittymistä ja uudet kehityspolut syntyvät pääosin Etelä-Suomen verkostometropolin alueelle. Maaseutu sekä pienet ja keskisuuret kaupungit (PiKe) lukkiutuvat paikalliin markkinoihin ja negatiiviisiin kehityspolkuihin. Tampere ja Turkukin saattavat ajautua pääkaupunkiseudun satelliiteiksi, joista käydään tunnin junalla töissä silloin, kun käydään. Muualla eräät turismiin, kaivosteollisuuteen ja metsäperusteisiin bioteollisuuteen voivat menestyä.

Raaka-aineiden ja turismin Suomi olettaa kansallisen itsekkyyden kasvavan ja kansainvälisen politiikan kiristyvän. Globaaleista markkinoista tulee vaikeasti ennakoitavia ja monet Suomen avainyritykset siirtävät toimintojaan ulkomaille ja suuntaavat sinne myös TKI-investointinsa. Talouden ytimeen nousevat alat, joiden on edes jollakin tavoin mahdollista kiinnittyä kansainväliseen talouteen kuten turismi, kaivosteollisuus ja metsäraaka-aineiden hyödyntäminen sekä tuulivoimapuistot ja datakeskukset. Suomesta muodostuu raaka-aineiden varassa elävä tytäryhtiötalous. Tämä kaikki tarkoittaa myös kaupunkien vetovoiman hiipumista ja suurten kaupunkien suhteellisen merkityksen kasvun pysähtymistä. Kaupunkien työmarkkinat ohenevat ja aluekehityksen ”voittajiksi” nousevat ne PiKe-kaupungit ja maaseutualueet, jotka sijaitsevat resurssi- ja matkailualueiden ytimessä. Heikosti kehittyvä talous ei mahdollista merkittävää vaikutusta kehitykseen ja aluekehittyminen pelkistyy infrastruktuurin ja saavutettavuuden kehittämiseen raaka-aine- ja turismikeskittymissä.

Tilkkutäkissä talouden ydin ja kiinnittyminen globaaliin talouteen eriytyy pienemmiksi saarekkeiksi kuin kahdessa edellisessä skenaariossa. Innovaatioiden ja teknologian merkitys on tärkeä, mutta keskittymät ovat pistemäisiä ja pienehköjä ja erikoistuminen on aikaisempaa kapeampaa. Vastaavasti tapahtuu myös raaka-ainetaloudessa. Suomen sisäiset verkostot jäävät hennoiksi tilkkujen ydintoimijoiden verkostojen suuntautuessa alan kansainvälisiin keskittymiin. Kokonaisuudessaan taloudellinen kehitys jää heikoksi, vaikka osa yrityksistä ja joidenkin yliopistojen jotkin alat menestyvät. Valtaosa Suomesta jää kiinni negatiiviisiin kehityspolkuihin, mutta tilkkuja voivat olla Otaniemi, Hervanta, Äänekoski ja Ylläs. Kaupungistuminen hidastuu ja resurssi- ja turismikeskittymien suhteellinen merkitys kasvaa.

Tasapainoisessa Suomessa kehitys on kauttaaltaan tasaista kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Suomessa painotetaan kansallista koheesiota, eikä globaalin toimintaympäristön haluta antaa ohjata maan kehitystä. Strategisten valintojen tekemistä ei nähdä tarpeellisena, koska niiden pelätään horjuttavan institutionaalista tasapainoa. Kehitys on vahvasti polkuriippuvaa, eikä Suomi ole synnyttämässä uusia polkuja. Taloudellinen kehitys jää jälkeen verrokkimaista. Pääkaupunkiseutu ja maakuntakeskukset muodostavat aluekehityksen rungon, mutta mikään seutu ei nouse erityisen vahvaksi kasvukeskukseksi. Paikkaperusteisen aluekehityksen suhteellinen merkitys korostuu.

Skenaariot eivät ole ennusteita, eivätkä sellaiseksi tarkoitettujakaan. Mutta ne avaavat vaihtoehtoisia ja mahdollisia kehityskulkuja huomattavan monipuolisesti. Jatkuva kaupungistuminen on vain yksi vaihtoehto, ääripäänään pääkaupunkiseudun dominanssi. Sen viesti on myös se, että Oulun, Tampereen ja Turun on harjoitettava aktiivisista omaehtoista kehitystyötä. Jos taas innovaatiopolitiikassa ei kyetä uudistumaan ja TKI-investointeja kasvattamaan, voidaan olla vähintäänkin tilkkutäkkien tiellä, myöhemmin ehkä raaka-aineiden ja turismin Suomessa, joka taas osaltaan tarjoaa mahdollisuuden myös kaupunkien ulkopuolisen toimeliaisuuden kehittämiselle. Maaseudulla ja PiKe-kaupungeissa uusien kehityspolkujen luominen resurssipohjan kapeuden vuoksi työlästä, joten laajaa paikallista yksituumaisuutta tarvitaan. Ehkä suurin oppi raportista on kuitenkin se, että mikään kehityskulku ei itsessään ole vääjäämätön, vaan paljon on kansallisissa käsissä. Hieno esimerkki aktiivisesta kehitysotteesta on tänään (14.12) julkaista tieto Tampereen uusista lentoyhteyksistä.