Valtakunnan hallituksen sote-uudistus on saanut tamperelaiset ja pirkanmaalaiset varpailleen, kun pesuveden mukana ovat menossa alueen terveydenhuollon helmet Coxa, Fimlab ja Sydänsairaala. Asiaan otti perustellusti kantaa myös Aamulehti pääkirjoituksessaan (AL 21.2.). Kaikkia yksiköitä on kehitetty pitkäjänteisesti ja ne edustavat aloillaan maan terävintä kärkeä, joten syytä huoleen todellakin on.

Coxan perustamisesta tullee näinä päivinä 20 vuotta, ja minulla oli suuri ilo ja kunnia olla synnytystalkoissa mukana kaupungin elinkeinojohtajan ominaisuudessa. Nyt lienee sopiva hetki muistella syntyvaiheita ja idean kehittelijöitä. Ja kuten olemme viimeaikaisesta savolaisten sairaalakiistasta oppineet, sairaalatkin voivat olla tärkeä osa kaupunkikehitystä.

Mutta Coxaan. Idean ensimmäinen esittäjä lienee omaperäinen ja näkemyksellinen  tamperelaisortopedi Juha Nevalainen, joka oli siirtynyt Lääkelaitoksen (nyk. Fimea) palvelukseen. Juha oli siellä tutkaillut tekonivelleikkausten tilastoja ja havainnut, että hajontaa oli paljon ja että esimerkiksi maineikas Orton oli kallis muttei erityisen laadukas. Niinpä hän kutsui neuvottelun koolle Aulangolle, puoliväliin Helsinkiä ja Tamperetta. Pienessä ryhmässä oli Ortonin johtoa ja Tampereelta allekirjoittaneen lisäksi Finn-Medin toimitusjohtaja Matti Eskola sekä sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Ossi Auvinen.

Nevalainen avasi tilannetta ja tilastoja ja teki ehdotuksen uuden tekonivelsairaalan perustamiseksi Tampereelle. Mukana olisi Orton ja muitakin osakkaita, jolloin saataisiin laajemmin kehitettyä alan osaamista. Me tamperelaiset innostuimme asiasta, Ortonin väki ei ehkä niinkään. Ossi Auvinen hankki ajatukselle tuen sairaanhoitopiirin johtajalta Rauno Ihalaiselta, joka muutenkin oli aina aktiivisesti mukana, kun Kaupin kampuksen asioita kehitettiin. Ymmärsimme toki, että asia oli poliittisesti hieman arkaluontoinen: julkisyhteisöjen edustajat puuhasivat osakeyhtiömuotoista sairaalaa, johon kaikki tekonivelleikkaukset keskitettäisiin, myös siis vaikkapa silloisesta kaupungin ylläpitämästä Hatanpään sairaalasta.

Ensimmäisen vaiheen valmistelu keskitettiinkin Matti Eskolan johdolla Finn-Medin vetämän osaamiskeskusohjelman suojiin neutraalille maaperälle. Jossain vaiheessa käytännön valmisteluun liittyi Matti Lehto, josta tuli sittemmin Coxan ensimmäinen toimitusjohtaja.

Aulangon keskustelu oli sovittu ehdottaman luottamukselliseksi, mutta joku oli kuitenkin vuotanut asian medialle. Ossi  myönsi Aamulehden toimittajalle, että tällaista pohditaan, mutta minä totesin, että mitään virallista valmistelua ei ole käynnissä. Kävin pikimmiten antamassa katsauksen kaupunginjohtaja Jarmo Rantaselle ja kerroin, että tällaista asiaa työstetään. Tapansa mukaisesti hän hahmotti hetkessä mahdollisuudet ja totesi hankkeen olevan hyvän. Samalla hän linjasi, että kaupungin kannalta kysymys on elinkeinopoliittisesta hankkeesta ja että valmisteluvastuu on minulla.

Asiat etenivät nopeasti ja osakaspohjaksi oli syntymässä Tampere 20 %, sairaanhoitopiiri 30% ja muut kaupungit ja sairaanhoitopiirit 50 %. Kävi niin hyvin, että suuri saksalainen erilaisia leikkausten jälkeisiä kuntoutushoitoja tarjoava Wittgensteiner Kliniken oli kuullut hankkeesta ja he halusivat mukaan. Tämä sopi hyvin konseptiin, toi kansainvälistä väriä ja hienon public-private -vivahteen. Mieleeni on jäänyt sopimuksen allekirjoitusmatka Düsseldorfista etelään sijainneeseen pieneen kylään, jossa perinteikäs yhtiö piti päämajaansa. Matkan varrella omistuspohja on muuttunut, Wittgensteiner luopui ”rönsystä”, kun jenkkiyhtiö osti sen.

Eipä aikaakaan, kun Coxa oli pystyssä ja Matti Lehto ryhtyi laittamaan sen toimintaa käyntiin. Sain seurata kehitystä yhdeksän vuoden ajan hallintoneuvoston puheenjohtaja. Olin tuossa vaiheessa lähdössä toisaalle töihin, mutta kaupunginjohtaja toivoi jatkuvuutta ja mielihyvin jatkoin. Alusta pitäen oli selvää, että koko toiminnan keskiössä on sekä laadukas että tehokas hoito potilaan näkökulmasta. Kalliit leikkaussalit pyrittiin pitämään koko ajan käytössä, ortopedit saivat keskittyä leikkaamiseen paperitöiden sijaan ja hoitajat vastasivat prosesseista. Potilastyytyväisyys ja henkilökunnan työtyytyväisyys olivat ainakin alkuvuosina maan kärkeä, varmaan myöhemminkin. Kaiken lisäksi toiminta oli taloudellisesti kannattavaa.

Usein kuulee sanottavan, että lääkäreitä ei pitäisi päästää johtamaan, mutta ainakaan Coxan tapauksessa se ei pitänyt paikkansa. Matti kirjoitti johtamiskysymyksestä artikkelinkin arvovaltaiseen Harvard Business Review -lehteen. Matin työtä jatkoivat ansiokkaasti Kari-Matti Hiltunen sekä Tarmo Martikainen, joka nousi sieltä sittemmin koko sairaanhoitopiirin johtajaksi. Että sellainen laitos.

Tampereen ja Pirkanmaan vaikuttajille ja päättäjille toivon taitoa ja energiaa Coxan, Fimlabin ja Sydänsairalaan säilyttämiseksi sote-puristuksessa.