Meillä on ollut vajaat kolme vuotta vapaa-ajan asunto Tammelan Susikkaassa, kohtuullisen mukavan ajomatkan päässä Helsingistä. Käytämme sitä läpi vuoden, korona-aikana hieman tavallista enemmänkin, tosin etätyötä emme sieltä juurikaan tee. Se ei ole työn, muuta tekemistä kyllä riittää, vaan rentoutumisen paikka.

Mökkijärvemme on pienehkö ja matala, ja paikkaa hankkiessamme olimme selvillä rehevöitymisestä. Se aiheutti vähän huolta, mutta eipä aikaakaan, kun mökkiläiset olivat perustaneet vesiensuojeluyhdistyksen ja ryhdyimme toimeen tilanteen parantamiseksi. Toimintaa lähti vetämään jo pitempään paikalla majaa pitänyt osaava ja aktiivinen pariskunta, ja me muut olemme touhunneet mukana kykyjemme mukaan. Oleellista on, että emme jääneet odottamaan, että joku muu – valtio tai kunta – hoitaisi homman. Oma intressi on tietysti kaikilla: hyväkuntoisesta järvestä on paljon enemmän iloa virkistyskäytössä ja omaisuuden arvokin säilyy paremmin.

Järvemme rehevöityminen lienee tavanomainen tapaus Suomessa. Ympäristössä ei teollisuutta, maanviljelyä tai vakituista asutusta paria poikkeusta lukuun ottamatta. Sen sijaan ympäristön suot on ojitettu perusteellisesti ja vuosikymmenten ajan ojat ovat puskeneet järveen ravinteita. Soiden ojittaminen oli maan tapa ja varsinkin sodan jälkeen oli tarvetta elannolle metsiä hyödyntämällä. Kansantalous lienee hyötynyt, vaikka seuraukset vesistöille ja luonnon monimuotoisuudelle ovat olleet vakavat, kuten esimerkiksi reilu vuosi sitten ilmestyneestä Juha Kauppisen loistavasta tietokirjasta Monimuotoisuus voimme lukea.

Meillä on perusteellisten selvitysten jälkeen edetty kahtena kesänä niitoilla, jotka on toteutettu heinäkuun loppupuolella, kun lintujen pesintä on ohi, ja elo-syyskuun vaihteessa. Ensi kesänä on taas sama malli. Kolmen vuoden projektin kustannukset katetaan mökkiläisten omarahoituksen ja talkoontyön sekä ELY-keskuksen ja parin muun avustuksen avulla. Valtio tukee kunnostusta hyvän suunnitelman perusteella, toki toisesta hanasta edelleen tuetaan myös ojien kunnostusta!

Niitto on eräänlaista väliaikaista apua, sillä oleellista on saada valumat kuriin. Tähän päästään tekemällä ojiin pohjapadot ja niiden tekeminen on nyt Metsäkeskuksen projektiputkessa. Patojen huolto ja kunnossapito jää lopulta meille. Tänä vuonna valmistuneessa ansiokkaassa AMK-lopputyössä pohjapadoista ja niiden sijoittelusta tehtiin suunnitelmat, joita Metsäkeskus voi hyödyntää omassa projektissaan. Toivottavasti tämä nyt etenee pikaisesti.

Mökkiläiset ovat kaikki kaupunkilaisia, joille paikka on rakas ja monet ovat olleet alueella vuosikymmeniä. Vaikka muut ovat aiheuttaneet ongelman ja keränneet ojittamisen hyödyt, kaikkien mielestä on oikein, että me teemme asialle jotakin. Syyttelyn ja päivittelyn sijaan on tartuttu toimeen. Aloitteellisuutta ja yhteisöllisyyttä onkin riittänyt ja näkyviä tuloksia on saatu aikaan. Yhdessä tekeminen on tutustuttanut ihmisiä muutenkin toisiinsa ja erilaista naapuriapua on helpompi pyytää ja antaa, kun tuntee toiset. Se lisää turvallisuutta ja kiinnittää ihmisiä mökkipaikkakunnalle.

Kaikki mökkeilijät tietysti hyötyvät suoraan projektista, mutta voittaja on myös mökkipaikkakunnan luonto, kun järven rehevöityminen saadaan kuriin. Suomessa lienee satoja tai tuhansia järviä, jotka hyötyisivät vastaavista toimenpiteistä. Heitänkin tässä haasteen isoille mökkipitäjille: koulutettujen, tietotyötä tekevien kaupunkilaisten vapaa-ajan asukkaiden osaamisessa on iso resurssipotentiaali esimerkiksi juuri tällaisissa projekteissa. Miten siihen päästäisiin kiinni?