Viime viikkoina on keskusteltu huomattavan paljon Helsingin keskustan kaupallisen vetovoiman hiipumisesta ja varsinkin Aleksanterin kadun tyhjenevistä liiketiloista. On epäselvää, kuinka merkittävästä ilmiöstä on kysymys ja minkälaisia ovat eri tekijöiden kuten koronan tai verkkokaupan kasvun vaikutus.

Mutta katsotaanpa ensin tilastoja. Suomen ympäristökeskuksen Liiteri-tietokannan mukaan keskustan kävelyvyöhykkeeltä on vuosien 2000-2117 välillä hävinnyt 8218 työpaikkaa, vastaavasti asukkaiden määrä on kasvanut aikavälillä 2000-2019 yhteensä 8412:lla henkilöllä. Työpaikat tilastoituvat hieman pidemmällä viiveellä kuin asukkaat. Kun tarkastellaan 250 x 250 metrin ruutuja, voidaan havaita, että väestönkasvua on ollut erityisesti Jätkäsaaressa, kun taas työpaikkojen määrä on vähentynyt nimenomaan Aleksilla. Työpaikkojen merkittävää kasvua on ollut Kampissa, Ruoholahdessa ja Salmisaaressa.

Toimistotyön osalta laaja siirtyminen etätöihin on hiljentänyt keskustaa, enkä usko, että vanhaan työskentelytapaan sellaisenaan palataan. Pikemminkin toimistolla olla vähemmän aikaa ja osa etätöistä tehdään kotoa tai kotia lähellä olevasta satelliitista käsin. Toimitilaneliöiden tarve ei välttämättä vähene määrällisesti, mutta tiloissa on kerrallaan vähemmän ihmisiä. Tällä on väistämättä vaikutusta esimerkiksi lähialueen lounasravintoloille ja muille palveluille.  Myös kilpailutilanne muuttuu. Esimerkiksi Keilaniemen ja Otaniemen alueet kehittyvät voimakkaasti ja nyt nimenomaan urbanisaatio edellä. Toimistojen ohella panostetaan myös asumiseen, palveluihin, kävely-ympäristöihin ja joukkoliikenteeseen. Vastaavasti Kalasatama kehittyy nopeasti, samoin Pasila. Molemmat sekoittuneina ympäristöinä.

Vähittäiskaupan muutos kohti verkkokauppaa on trendi, jota vastaan ei kannata käydä viivytystaistelua. Sen sijaan kannattaa miettiä, miten luoda kiinnostavia hybridejä eli fyysisen ja verkkokaupan yhdistelmiä, mutta se onkin sitten enemmän kaupallisten toimijoiden kuin kaupungin asia. Juuri nyt kauppaa on tietysti verottanut puuttuva turismi ja paikallisten vähentyneet vierailut keskustassa.

Vähentyneet vierailut ja etätyön kasvu näkyvät myös joukkoliikenteen käyttöasteessa. Osittain ongelmana on huoli itse joukkoliikenteen turvallisuudesta, vaikkakaan näyttöjä altistumisista ei ainakaan julkisuuteen ole raportoitu. Päivän aviisissa (HS 4.10) uusseelantilainen Rob Mayo antoi hyviä neuvoja miten käyttäjien toiveita ja huolia pitäisi kuunnella ja miten niihin pitäisi vastata.

Olen itse erilaisissa kirjoituksissa ja puhetilaisuuksissa väittänyt, että joukkoliikenne on ”tykkäämisbisnestä”, ei välityskykyä, kapasiteettia tai sinänsä rahoituksen kannalta tärkeää maankäyttöä. Termin opin aikoinaan pitkän linjan markkinointigurulta, Timo Ropelta, tosin hänen näkemyksensä oli, että kaikki liiketoiminta on tykkäämisbisnestä. Joukkoliikenteen tapauksessa tykkäämiseen vaikuttavat luonnollisesti vuorovälit, luotettavuus, vaihtojen sujuvuus, siisteys tai turvallisuus. Ja varsinkin ratikan osalta erityinen kokemus läsnäolosta kaupungissa. Niin sanottu helsinkiläinen vaihto ei ole erityisen innostava kokemus.

Professori Mari Vaattovaara haastoi taannoin eräässä tilaisuudessa Turun tunnin junan etuja näyttämällä, miten seuraava tunti pääkaupunkisedulla menee julkisilla pyrittäessä Keran toimistokeskittymään. Kokonaisuus ratkaisee.

Mutta mitä pitäisi tehdä, jotta keskusta säilyisi, vaiko mitään? Ensimmäinen vastaus on, että kaupungin pitäisi elää orgaanisesti muuttuvien tarpeiden mukaan. Rakennetun ympäristön kiertotaloutta ovat korjaukset ja käyttötarkoituksen muutokset eli konversiot. Teoreettisesti ei ole olemassa oikeaa suhdetta työpaikoille ja asukkaille ja siksi konversiot kannattaa sallia, sillä ne pitävät kiinteistöt käytössä ja tuovat käyttäjiä palveluille. Joukkoliikenteen turvallisuuteen on hyvä panostaa ja erityisesti kertoa siitä käyttäjille. Erilaisia tapahtumia on opittu järjestämään turvallisesti, tosin ravintolat ja kahvilat kärsivät hallituksen, ministeriöiden, viranomaisten hieman koordinoimattomasta viestinnästä.

Kaupungin ja kaupunkiseudun kasvaessa ei välttämättä ole kiinnostava ajatus, että kaikella on yksi keskusta. Kun funktionaalisesta kaupunkisuunnittelusta luovutaan ja tehdään yhä enemmän yleisesti urbaania ympäristöä, erilaisille asioille syntyy erilaisia keskuksia ja sopiva kilpailu kasvattaa kokonaisuuden vetovoimaa. Tyhjien liiketilojen osalta markkinat hoitavat lopulta asian eli kiinteistön omistajan kannattaa ottaa käyttäjä vaikka vähän halvemmalla kuin pitää tilaa tyhjillään.