Mitä jos etätyö vapauttaakin ihmiset siirtymään maalta kaupunkiin?

Osa työssäkäyvistä on jo kesälomansa viettänyt ja loputkin palaavat vähitellen sorvin ääreen. Vaikka koronan suhteen tilanne näyttääkin meillä hyvältä, työpaikoilla joudutaan pohtimaan turvallisia järjestelyjä. Kevään ja kesän pakollinen etätyö opetti monia organisaatioita hyödyntämään uudenlaisia viestinnällisiä välineitä ja nyt linjauksia etätyön hyödyntämisestä sekä sallittavuudesta joudutaan pohtimaan myös.

Etätyöstä ja monipaikkaisuudesta on riittänyt keskustelua paljonkin, muun muassa kollegani, professori Kimmo Lapintie, on pitänyt aihetta perustellusti esillä. Muutamat keskustelijat ovat intoilleet sillä, että nyt työtä voi tehdä mistä tahansa ja että enää ei ole pakko asua kaupungissa – ikään kuin aikaisemmin siihen olisi joku pakottanut.

Professori Mika Pantzar nosti eräässä Facebook-keskustelussa esiin termin kaupunkivihamielisyys ja muistutti meitä 1950-luvulla maalailluista kaupunkielämän kauhukuvista. Minustakin kevään aikana on ollut sellaista henkeä, että korona ja etätyöt pelastavat maaseudun kaupungeilta. Osana tätä niskavuorelaisuudesta puskevaa maalaisromanttista kuvitelmaa on, että todellisuudessa ihmiset haluavat asua maaseudun sydänmailla, mutta ovat – kuka mistäkin syystä – pakotettuja alistumaan kaupunkielämän ikeeseen.

Kun vielä kiinteistövälittäjät hehkuttivat mökkikaupan kuumuutta, muutosta näyttikin olevan ilmoilla. Hypon toimitusjohtaja ja mainio keskustelija Ari Pauna yritti sanoa faktoja, mutta ei tainnut tulla kuulluksi. Suomen Kuvalehti (17.7) selvitti asiaa, sen mukaan rantamökkikauppoja tehtiin tammi-toukokuussa  (edit 22.7 klo 20.40) 743 kappaletta, kun vuotta ennen tehtiin 646 kauppaa, eli kokonaista sata kauppaa enemmän kuin vuosi sitten. Sinänsä on ymmärrettävää, että ihmiset ryntäsivät mökeillensä: siellä oli turvassa koronalta ja toisaalta kaupungissa kaikki paikat olivat kiinni. Jos kaupunkiasumisesta ottaa pois kaupunkielämän, niin eihän siitä jää jäljelle kuin seinät.

Mutta palataan etätyöhön. Olisin taipuvainen ajattelemaan, että sen voisi jakaa kahteen eri kategoriaan. Lähellä tapahtuvaan etätyöhön, joka voi olla monipaikkaista siinä mielessä, että sitä voidaan tehdä kotona, kirjastossa tai kahvilassa ja se voi jaksottua sopivasti toimistotyön sekä vaikkapa asiakastapaamisten kanssa. Tämä on itse asiassa tuttua monille asiantuntijoille, freenlancereille ja yrittäjille. Sopivan paikan voi valita työvaiheen luonteen mukaan. Sopii kaikille, joilla on lapset päiväkodissa tai koulussa ja omat tai lasten harrastukset lähellä. Tai niille, joiden tarvitsee ehkä lyhyelläkin varoitusajalla tulla tärkeään tapaamiseen.

Toinen kategoria ovat sellaiset etätyöt, joita tehdään todellakin melko etäällä varsinaisesta työpaikasta, esimerkiksi vapaa-ajan asunnolta, toisesta kaupungista tai toisesta maasta käsin. Osalle asiantuntijoista tällainen on mahdollista edellyttäen, että heillä on mahdollisuus pitää vaikkapa toista asuntoa tai vapaa-ajan asuntoa ja että he ovat muuten vapaita liikkumaan. Lapsiperheellisille tämä ei ole kovin toimiva ratkaisu lasten päivähoidon ja koulun sekä harrastusten takia.

Kaikki tämä herättää muutamia kysymyksiä puuttumatta tässä lainkaan työnantajan mielipiteeseen etätyön käytännöistä. Ensinnäkin miksi ihmiset haluaisivat pidemmän päälle pääsääntöisesti työskennellä kotoa käsin? Kuulostaa hieman tylsältä ainakin sosiaalisten suhteiden näkökulmasta. Onko tosiaan niin, että ihmiset pääsääntöisesti haluavat pyöriä verkkareissa kotona? Oma kysymyksensä ovat sitten riittävän hyvät työskentelyolosuhteet. Vapaa-ajan asunon osalta taas kysymys kuuluu, kuinka laajasti sinne halutaan töitä viedä. Itse en mielelläni vie, koska se on nimenomaan vapaa-ajan asunto.

Ehkä kiinnostavin kysymys on kuitenkin se, että jos työtä voi tehdä mistä tahansa, miksi asuisin Pieksämäellä, jos voisin asua vaikkapa Tampereella. Tarkoitan siis sitä, että ei ole itsestään selvää, että ihmiset haluaisivat asua maaseudulla, haja-asutusalueilla tai pikkukaupungeissa, vaan voi käydä niin, että vetovoimaisimmat kaupungit saavat hyödyn. Puhumattakaan siitä, että ihmiset voisivat työskennellä vaikkapa synkät syys- ja talvikuukaudet edullisessa portugalilaisessa kalastajakylässä. Varsinkin kun näyttäisi kohta koronarokotettakin pukkaavan.

Mukava on mökillä vaikkapa kaupunkiaiheisia blogeja kirjoittaa, mutta onko meistä vapaa-ajan asukkaista maaseudun pelastajaksi? Mainitun Suomen Kuvalahden mukaan mökeillä ollaan keskimäärin 79 päivää vuodessa. Laskeskelimme rouva puolison kanssa, että koko lailla tuollaisen määrän mekin vietämme Tammelan Susikkaassa, joka on oikein joviaali paikka. Teimme myös karkean arvion kontribuutiostamme aluetalouteen. Varsin usein tankkaamme ja käymme ruokakaupassa lähtiessä Helsingissä, joten perusviikonloppuna ajamme pysähtymättä mökin pihaan. Ainoa raha jää puolimatkassa olevalle jäätelökioskille Riihimäellä. Vuoden ajalta paikkakunnalta ostettu ruoka, pikku remontit, klapit, rautakauppa, mökkitien lumen auraus, kiinteistövero, tankkaus, suoraan tilalta ostetut marjat ja vihannekset yms. tuottaa yhteensä meiltä kahdelta aluetalouteen noin 5000 euroa. Ei nyt aivan valtava summa, mutta jotakin kuitenkin. Ja tarvittavat palvelut toimivat kyllä erinomaisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s