Brittijulkaisu The Guardian tarjoaa jatkuvasti kiinnostavia artikkeleita kaupunkikehityksestä ja hiljattain on tullut ulos kaksi perusteellisesta juttua vähittäiskaupasta. Toinen käsittelee suurten kaupunkien kauppakeskuksia, toinen vähittäiskaupan muutosta Englannin ja Walesin kaupunkikeskustoissa. Molemmat liittyvät hyvin meillä käytävään keskusteluun.
Monet suomalaisetkin kaupunkientusiastit ovat iloinneet yhdysvaltalaisesta mall is dead -ilmiöstä ja ajatelleet, että siitä seuraa kivijalkaliikkeiden paluu. Itse asiassa meillä ei oikeastaan ole kovinkaan montaa varsinaista kauppakeskusta irrallaan yhdyskuntarakenteesta, enkä nyt laske peltomarketteja kauppakeskuksiksi.
Guardian väittää, että kauppakeskukset ovat siirtymässä osaksi kaupunkikeskustojen urbaania rakennetta. Esimerkkejä ympäri maailmaa: Calatravan suunnittelema Oculus New Yorkin Brookfield Placella, jonka yhteydessä olevien maanlaisen ja lähijunien aseman kautta kulkee 50 000 ihmistä joka päivä (vähemmän kuin Triplassa!); Lontoon Boxpark, joka on koottu nimensä mukaisesti konteista; Friedrich Ludewigin suunnittelema vanhan kauppakeskuksen laajennus Melbourneen, jossa ankkuritoimijana on kirjasto. Chris Law on suunnitellut pekingiläiseen business districtiin San Li Tun, jossa kaupat ovat kahden aukion ympärillä ja sinne on tehty parkkipaikan sijaan kävelyalueet puineen ja istutuksineen. Hong Kongin Langham Place yhdistää kaupat, 5 tähden hotellin, A-luokan toimistoa ja 100 000 vuorokausikäyttäjän metroaseman.
Ajatuksena on siis rakentaa kauppakeskus urbaaniin rakenteeseen, hyödyntää joukkoliikenteen solmukohtia, yhdistää kauppaan hotelleja, palveluita ja toimistoja, ainakin osassa pyrkiä kylämäiseen ympäristöön ja usein myös tehdä näyttävää arkkitehtuuria, lukuun ottamatta Lontoon Boxparkia. Meillä, jossa asiakasvirrat ovat luonnostaan pienempiä kuin miljoonakaupungeissa, ostovoimaa täytyy pyrkiä keskittämään, jotta kansainväliset brändit vaivautuvat paikalle.
Kivijalkakaupalla näyttää olevan haasteita myös muualla. Vaikka suomalainen kehitys ei seuraakaan englantilaista, kannattaa katsoa mitä siellä on tapahtunut. Guardian on koonnut vuodesta 2013 alkavan, 88 kaupunkikeskustaa kattavan tilaston Englannista ja Walesista. Suurin häviäjä on vaatekauppa, kaikkiaan näissä kaupungeissa vaatekauppojen määrä on vähentynyt 750:llä! Harrastus- ja urheiluliikkeet ovat vähentyneet 638:lla, puhelinkaupat 369:llä, ravintolat 434:llä, kirjakaupat 463:lla ja kenkäkaupat 279:llä.
Entä mitä on tullut tilalle? 79 leipomoa, 121 tatuointiliikettä, 282 pubia ja baaria, 284 kahvilaa, 325 take a way -ravintolaa sekä 1006 kampaamoa ja kauneushoitolaa. Lisäksi ketjuihin kuulumattomien supermarkettien ja lähikauppojen määrä on kasvanut. Verkkokauppa on selvästi vaikuttanut, mutta ei ehkä niinkään ruokakauppaan, ja toisaalta edulliset ajanviettopaikat -pubit ja kahvilat – ovat lisääntyneet, kun taas ravintoloiden määrä laskenut. Liiketiloja on monissa keskustoissa paljon tyhjillään ja toisaalta kiinteistöomistajat joutuvat tottumaan alhaisempiin vuokriin, kun kasvavien palveluiden vuokranmaksukyky on usein alhainen.
Nokkela Kaupunki 
Käynnissä olevaa kaupan murrosta on hyvä lähestyä vuokralaisrakenteessa näkyvien muutosten kautta. Hyvä nosto, Juha! Nopea (ja kenties liian nopea) johtopäätös on, että keskustojen kivijalat ovat muuttumassa paikoiksi, joissa käydään edelleen varsin tiuhaan mutta siellä kulutetaan vain vähän aikaa ja rahaa. Isommat ostokset tapahtuvat muualla. Jos kivijalkojen liiketilojen koko, sijainti ja laatu ymmärretään oikein suunnittelussa, voimme vielä nähdä vetovoimaisia keskustoja, joissa kaupoilla käydään sekä Strögetillä, että Lafayettessa. Kunhan molemmat sijaitsevat samassa kaupungissa ja keskustassa.
Erittäin hyvä huomio tärkeään aiheeseen!
Vastaväite Juhalle; kyllä meillä on lähes joka kaupungissa kauppakeskuksia keskustarakenteen ulkopuolella. Lisäksi peltomarkettien yhteydessä on lähes poikkeuksetta erikoisliikkeitä.
Tekemissämme kaupunkien elinvoimalaskennoissa ja toimialakartoituksissa, keskustan kivijalkaan (ja kauppakeskuksiin) on kaupan vähentyessä siirtynyt erilaisia palveluja, kuten kauneushoitoloita ja tatuointipajoja, pizzerioita ja pubeja unohtamatta. Ei voi välttyä siltä havainnolta, että näiden yritysten liikevaihto ei voi olla sama kuin väistyneiden kauppaliikkeiden, ja siten ilmeisesti kiinteistönomistajat ovat joutuneet tinkimään vuokratasosta. Myös monissa keskustassa sijaitsevissa kauppakeskuksissa on nykyään vaikeuksia pitää vuokralaisia kakkos- ja kolmoskerroksissa. Näihin on alkanut ilmestyä kuntosaleja ja julkisen hallinnon palveluja..
Kaupunki on ihmisten viihtymistä ja kuluttamista varten, joten tärkeinta on, että liiketiloille löytyy käyttäjiä, eivätkä ne jää tyhjilleen. Siitä huolimatta kaavoittajan tulisi päätöksillään tukea elävää kaupunkikeskustaa, sijoittamalla kauppakeskukset keskustaan, viheraluiden sijaan – tämän tukisi kestävää yhdyskuntarakennetta ja vähentää autoriippuvuutta.
Elinvoimaisimmat kaupunkikeskustat ovat niitä, joissa merkittävin kauppakeskus /-keskukset löytyvät aivan kaupungin ytimestä. Tästä löytyy evidenssiä keräämistämme elinvoimalaskenta-aineistoista – kaupunkien vuosittaiset elinvoimaluvut julkaistaan Elävät Kaupunkikeskustat ry:n kanssa toukokuun lopussa.
Samaa mieltä ehdottomasti. Mitä tulee erilaisiin yhdyskuntarakenteen ulkopuolisiin kaupan suuryksiköihin, en kutsuisi niitä pääosin kauppakeskuksiksi.