Aalto yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie on tutkinut kollegansa Mina Di Marinon kanssa työskentelyä ”kolmansissa paikoissa”[1]. Kolmansilla paikoilla he viittaavat uudenlaisiin työnteon paikkoihin kuten kahviloihin, kirjastoihin ja erilaisiin co-working -tiloihin. Työn muuttuessa tietointensiiviseksi ja aiempaa joustavammaksi toimistoissa tapahtuvan sekä ”perinteisen” kotona tehtävän etätyön rinnalle on syntynyt uudenlaisia työnteon muotoja. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tavanomaisten kaupunkitilat toimintojen – asuminen, työ. vierailut – rajat tulevat entistä epämääräisemmiksi ja erilaiset toiminnot elävät rinnakkain. Ja uusia toiminnallisuuksia syntyy, kun käyttäjät ottavat tilaa uudenlaiseen käyttöön. Lapintien ja Di Marinon laadulliset tutkimukset keskittyvät Helsinkiin ja kuten he toteavat, tuloksia ei voi sellaisenaan yleistää. Joka tapauksessa on tärkeää, että uusista ilmiöistä saadaan empiiristä näyttöä ja että niitä pystytään käsitteellistämään.

Yhdessä osatutkimuksessa haastateltiin Cafe Köketin, Meetingpointin ja Helsinki Think Companyn tiloissa etätyötä tekeviä henkilöitä. Käyttäjät työskentelivät liiketoiminnassa, sosiaalipalveluissa, valtion hallinnossa, tutkimuksessa ja taiteen sekä kulttuurin aloilla, mutta myös yrittäjinä. Mainituissa paikoissa työskenneltiin, koska ne olivat hyvien joukkoliikenneyhteyksien ääressä, lähellä asiakkaita, lähellä omaa työpaikkaa tai lähellä omaa kotia. Yrittäjille varsinkin Helsinki Think Company oli samalla verkostoitumispaikka. Myös erilaisia tapaamisia järjestettiin mainituissa paikoissa. Käyttäjät liikkuivat lisäksi eri paikkojen välillä riippuen ohjelmastaan.

Vaikka kysymyksessä oli laadullinen tutkimus, eikä itse ilmiön laajuutta pyrittykään selvittämään, herättää se paljon kysymyksiä. Helsingin ydinkeskustan alueelta on hävinnyt vuoden 2000 jälkeen noin 15 prosenttia työpaikoista, siis noin 17 000 työpaikkaa. Yritykset ovat siirtäneet toimintojaan toisaalle: parempien (joukko)liikenneyhteyksien äärelle, nykyaikaisempiin toimistoihin, lähemmäs yhteistyökumppaneita tai lähemmäs vaikkapa tutkimuslaitoksia. Mutta tekijät kuitenkin näyttäisivät viihtyvän urbaanissa ympäristössä.

Katz & Wagner totesivat jo vuonna 2014 Brookings Instituutin julkaisemassa raportissa, että perinteiset business parkit ja tiedepuistot ovat jäämässä ajastaan jälkeen ja että asiantuntijatehtävät siirtyvän insinöörireservaateista urbaaneihin ympäristöihin. Ilmeisesti Tukholmassa on tehty jotakin oikein, kun siellä ydinkeskustan työpaikkamäärä on kasvanut vuodesta 2000 noin 15 prosentilla. Espoo ja Vantaa ovat myös havainneet muutoksen. Espoossa Keilaniemeä ja Aalto yliopiston kampusta kehitetään mixed-use -pohjalta ja nopeasti kasvavaan Vantaan Aviapolikseen on tulossa myös asumista.

Mi Marino ja Lapintie tuovat keskusteluun myös uuden käsitteen, post-functional city. Vaikka funktionaalista kaupunkisuunnittelua onkin kritisoitu pitkään, edelleen se hallitseva tapa lähestyä kaupunkisuunnittelua. Tutkijoiden viesti on kuitenkin se, että todellisuudessa on yhä vaikeampi ennakoida, miten ihmiset kaupunkia käyttävät. Kolmannet paikat ovat tästä oivallinen esimerkki, ja siksi suunnittelijoiden, päättäjien ja sijoittajien täytyy pohtia ja ymmärtää entistä paremmin joustavuutta, mixed-usea ja ylipäätään uusia tapoja käyttää kaupunkia. Suosittelen lämpimästi tutustumista mainittuihin tutkimuksiin.

Joka tapauksessa näyttää siltä, että tämän päivän tietotyöläinen suosii tilojen sekakäyttöä, mihin vuosituhannen vaihteen monoliittinen yrityspuisto ei enää pysty vastaamaan. Vantaa ja Espoo ovat jo heränneet kultivoimaan perinteisiä toimitilakeskittymiään aiempaa monipuolisempaan käyttöön. Otaniemessä ja Aviapoliksessa uudet siemenet itävät jo voimakkaasti. Monella muulla nämä päätökset ovat vielä edessä.

[1] Di Marino, M. & Lapintie, K. (2017): Emerging Workplaces in Post-Funtionalist Cities. Journal of Urban Technology.

Di Marino, M. & Lapintie, K. (2015): Libraries as transitory workspaces and spatial incubators. Library & Information Science Research.