Kaupungin älykkyys ei ole pelkkää digitaalisuutta

Smart city -tematiikka näyttää pysyvän sitkeästi kaupunkiaiheisten seminaarien otsikoissa ja useiden kaupunkien omien kehittämistoimien agendalla. Älykkyyteen liitetään luonnollisesti ajatus digitalisoitumisesta. Mutta älykkyyttä voi tarkastella hieman laajemminkin.

Vanhimmat kaupungit lienevät yli 10 000 vanhoja, joten jotakin älykkyyttä itse konseptissa on, kun se on säilynyt näin pitkään, lisäksi konseptin markkinaosuus näyttäisi olevan kasvussa. Itse idea on hyvin yksinkertainen: kaikki asiat ja toiminnot oliat lähellä toisiaan, kävellen tai hevosella saavutettavissa. Tämän idean murtuminen alkoi oikeastaan vasta 1900-luvun alussa autoistumisen myötä, ja autoilukaupunki on ollut dominoiva suunnitteluperiaate ainakin läntisessä maailmassa näihin päiviin asti.

Kaupunkiälykkyyden ytimessä on kuitenkin edelleenkin kolme keskeistä ominaisuutta: tiiviys, toimintojen sekoittuneisuus ja saavutettavuus. Ilman näitä ei oikein voida puhua kaupungista. Nukkumalähiössä voi olla tiiviyttä ja hyvä saavutettavuus, mutta ei monipuolisesti toimintoja. Päinvastoin kuin suomalaisesta keskustelusta voisi päätellä, kaupungin koko ei ole sinänsä keskeinen tekijä, vaan nimenomaan urbaanius. Hyvin toimivassa ja älykkäässä kaupungissa voi olla 10 miljoonaa tai 100 000 asukasta. Professori Kim Dovey on puhunut 20 minuutin kaupungista. Kaiken pitäisi siis olla saavutettavissa 20 minuutissa.

Älykäs kaupunki on myös kestävä. Se tyydyttää nykyisten asukkaiden tarpeet viemättä seuraavilta sukupolvilta mahdollisuuksia toteuttaa omia tarpeitaan ja se käyttää luonnonvaroja säästeliäästi. Käytännön lähestymistapoja on monia kuten hiilineutraalius, jakamistalous ja kiertotalous. Varsinkin kiertotalous näyttäytyy kaupunkikehityksen näkökulmasta toimivalta ja se sisältää myös esimerkiksi rakennetun ympäristön korjauksen ja uudistamisen, siis vaikkapa alueiden täydennysrakentamisen, konversiot ja palveluiden kehittämisen. Sitra on tehnyt kiertotalouden edistämisessä erinomaista työtä.

Digitalisuus on itsestään selvästi keskeinen osa kaupunkien älykkyyttä. Digitalisaation suuret mahdollisuudet liittyvät kaupungin (energia)tehokkaaseen ja miellyttävään käyttöön kuten liikkumisen reaaliaikaiseen ohjaukseen, erilaisten resurssien käyttöasteen nostamiseen ja jakamiseen (toimitilat, julkiset tilat, autot tms.) ja siirtymiseen omistamisesta käyttöön. Tiiviys on hyvä kumppani digitalisaatiolle: tiiviissä ympäristössä jakaminen on helpompaa ja jaettavat resurssit moninaisempia.

Ja lopulta erityisen älykästä on tehdä ja toimia yhdessä. Kaupunkisuunnittelu-termi antaa ymmärtää, että kaupunkeja voisi suunnitella, mutta monesti kaupunkien kehitys tapahtuu todellisuudessa emergentisti ja ”orgaanisesti”. Suomessa kiinnostavaa tutkimusta aihepiiristä on tehnyt TTY:n tutkijatohtori Jenni Partanen. Joustavuudelle on järkevää antaa tilaa, koska kukaan meistä ei tiedä minkälaisia kaupungit ovat 50 ja 100 vuoden päästä. Tästä taas päästään takaisin kiertotalouden periaatteeseen siitä, että kaikki pitäisi suunnitella muutettavaksi, purettavaksi ja uudelleen käytettäväksi.

Mutta siis yhdessä. Asukkaat, palveluiden käyttäjät, yritykset, kolmas sektori ja julkinen hallinto. Eri osapuolilla on erilaista osaamista ja tietoa erilaisista tarpeista. Menetelmiä ja toimintamalleja on lukuisia pehmo-GISsistä deliberatiiviseen demokratiaan. Moniäänisyydestä syntyy parempia kaupunkeja.

On hyvä muistaa, että digitaalisaatio ei ole ainoa älykkään kaupungin tunnusmerkki, vaan se luo ikään kuin uuden kerroksen, jonka kautta kaupungin vanha – jopa vuosituhantinen – älykkyys voi löytää uusia tapoja kehittyä ja toimia.

2 kommenttia artikkeliin ”Kaupungin älykkyys ei ole pelkkää digitaalisuutta

  1. Hei,
    hyvä kiteytys tämä saavutettavuus, tiiviys, sekoitettavuus / urbaanius. Yhtä asiaa kommentoin: ”Kaupungin koko ei ole sinänsä keskeinen tekijä, vaan nimenomaan urbaanius. Hyvin toimivassa ja älykkäässä kaupungissa voi olla 10 miljoonaa tai 100 000 asukasta.” Tästä tuli mieleen fragtaalisuus, skaalautuminen ja skaalaedut. Fragtaaliominaisuudet ovat sellaisia, että ne näyttäytyvät samankaltaisina skaalasta riippumatta. Esim. maankäytön ja liikenteen yhteensovittamisessa ja liikenneverkoissa tätä voi hyödyntää. Mutta muuten kaupunkiaineistoista näkyy tietty säännönmukaisuus koon vaikutuksesta esim. melkein minkä tahansa palvelun yksiköitymisessä tai vaikkapa infrastruktuurin tarpeessa. Kaupungin koon kaksinkertaistuessa palvelu- tai infratarve kasvaa vain n. 85%. Viime aikoina tätä on tutkittu mm. Santa Fe -instituutissa (kompleksiset järjestelmät) — Geoffrey Westin kirja Scale on varmaan tuttu. Vastaava säännönmukaisuus löytyy myös monista sos.taloudellisista ilmiöistä. Toinen pointti kokoon on se, että 10 miljoonan asukkaan konurbaatio on jo monen kaupungin verkosto, jonka osia olisi hyvä ajatella esim. 20 min. saavutettavuusperspektiivistä. Toimivuuden kriteetit skaalautuvat myös.

  2. Kiitos Harri. Westin kirjasta olen lukenut vain kommentaarin, mutta näkökulma on kiinnostava. Tiivistymällä tapahtuva kasvu tuottaa erityisesti mainitsemiasi hyötyjä ja siksikin täydennnysrakentamisesta kannattaa edistää. YK:n habitat-ohjelma sanoo, että 15 000 asukasta neliökilometrillä takaa, että kaikki keskeiset palvelut ovat kävellen saavutettavissa, meillä tuohon päästään vain Kalliossa. Kaupungin koon kasvaessa sitten pitäisi pohtia alakeskusten roolia. Täytyy hankkia tuo West.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s