Keskustelu kaupungistumisesta jatkuu ja viime aikoina on tuotu esiin näkemystä, jonka mukaan varsinaisen maaseudun tilanne on muuton suhteen tasoittunut ja että nyt väkeään menettävät keskisuuret kaupungit. Menemättä tällä kertaa syvemmälle tilastojen tai tutkimuksen syövereihin lähestyn asiaa omakohtaisiin, Forssassa ja Tammelan Susikkaassa tehtyihin havaintoihin perustuen. Näkökulma on satunnaisen mökkiläisen.

Forssan asukasluku on reilut 17 000, väkimäärä on viime vuosikymmenet pienentynyt joitakin poikkeusvuosia lukuun ottamatta. Taustalla lienee erityisesti teollisuuden rakennemuutos. Maantiekuljetusten mielessä Forssan sijainti on hyvä ja esimerkiksi rakennustuoteteollisuutta on alueelle keskittynyt, samoin elintarviketeollisuutta.

Rautatieyhteydet sen sijaan puuttuvat kokonaan, mikä estää osaltaan Helsingin, Tampereen tai Turun seutujen työmarkkinoiden hyödyntämistä. Asuminen kun olisi halpaa: asiallisen keskustakaksion saa 60 000 eurolla. Ongelmia tulee vasta, kun putkiremontti on edessä, remontin kustannukset nousevat nimittäin helposti yli puoleen asunnon arvosta. Opiskelumahdollisuuksia on aina ammattikorkeakouluun asti HAMK:n noin 500 opiskelijan yksikössä.

Kasvun puuttuminen näkyy tyhjinä liiketiloina, kauppa näyttäisi keskittyvän selkeästi keskustan valtavaan Prisma-keskukseen, jonka etumyymälätkin ovat täynnä päinvastoin kuin kilpailijan Citymarketissa, joka on kylläkin tyylikkäästi sijoitettu vanhaan teollisuuskiinteistöön. Autolla pääsee aina kaupan eteen, ja pysäköinti on pääsääntöisesti ilmaista.

Kulttuuritarjonnasta ei ole erityisiä havaintoja, mutta ruokakulttuurin lipunkantaja on selvästi ravintola Vispilä, joka tarjoaa erinomaisia vaihtoehtoja paikallisia raaka-aineita hyödyntäen. Urheilun osalta tyydyn muistelemaan 1970-luvun hienoa mailataitelijaa Timo Sutista.

Forssan kaupunki syntyi vasta vuonna 1923, kun teollisuusyhdyskunta irtaantui emäpitäjä Tammelasta.

Vanhassa emäpitäjässä Tammelassa maa- ja metsätalouden osuus työpaikoista on suhteellisesti merkittävä ja maisemaa hallitsevatkin suuret ja hoidetun näköiset peltoaukeat sekä hyvässä kunnossa olevat talot ja niiden kauniiksi laitetut pihapiirit. Missään ei näy niin monelta suomalaiselta hiljentyneeltä maaseutupaikkakunnalta tuttua, surullista näkymää: huonossa maalipinnassa olevia töllejä, joiden pihalla retkottaa ruostuneita, käyttämättömiä työkoneita ja puolittain romahtaneita unohdettuja talousrakennuksia.

Tammelassa maaseutu sen sijaan näyttää voivan hyvin. Tammelassa on lisäksi paljon pieniä järviä ja paljon mökkiläisiä, joten tämä palvelumahdollisuus on selvästi oivallettu. Esimerkiksi Makulihan pittoreskissa tilamyymälässä on perjantai-iltapäivisin pitkä jono vapaa-ajan asukkaista, joka nappaavat mökkimatkan varrella mukaan monenlaiset grilliherkut. Olemme hyödyntäneet tämän lisäksi erään paikallisen tilan palveluita, joka on erikoistunut mansikan ja herneen viljelyyn sekä pihvikarjan kasvattamiseen.

Mainitun tilan isäntä toi viime lauantai-iltana klapikuorman, totesipa siinä jutellessamme, että heiltä saa elintarvikkeiden lisäksi myös kasvimaahan multaa ja vaikka talvella aurausta. Erikoistuminen, erilaisten palveluiden tarjoaminen ja pitkät työpäivät näyttäisivät pitävän leivässä.

Hieman yllättävästi Tammelan väkiluku on kasvanut tämän vuosikymmenen alkuun asti, mutta sitten kääntynyt laskuun. Osasyynsä lienee työpaikkojen vähenemisellä Forssan puolella, jossa on käyty töissä. Eteläinen Häme on otollista aluetta maatalouden näkökulmasta ja ehkäpä nyt ollaan saavuttamassa tilanne, jossa maa- ja metsätalous työllistää ja elättää olemassa olevan väkimäärän. Kausityöntekijöitä haetaan sitten muualta.

Forssan kaltaisten kaupunkien, jotka eivät saa ”säteilyä” lähellä olevasta suuresta kaupungista, päinvastoin kuin vaikkapa samankokoiset kaupungit Tampereen ympärillä, haasteet ovat suuria talouden rakennemuutoksen myötä. Muualle opiskelemaan lähteneet eivät palaa, kun koulutusta vastaavaa työtä ei ole. Teollisuuden suorittavaa työtä taas automatisoidaan, mikä osaltaan heikentää työmahdollisuuksia. Laadukkaan asumisen ja monipuolisten palveluiden kokonaisuutta, jota esimerkiksi Hämeenlinna voi tavoitella edullisen työmarkkinasijaintinsa vuoksi, ei ole yhtä helppo saada aikaan, kun lähialueet eivät tarjoa korkean jalostusasteen työpaikkoja. Keskikokoisissa kaupungeissa tarvitaan nyt poikkeuksellista strategista näkemystä ja poliittista yksituumaisuutta.