Aallon kiinteistötalouden professori Seppo Junnila ja tutkija Sanna Ala-Mantila arvioivat Helsingin Sanomien (HS 25.4.) pyynnöstä kaupungin käsittelyssä olevaa päästövähennysohjelmaa. Tutkijat kiinnittivät huomiota siihen, että ohjelmassa keskitytään lähinnä vain niihin päästöihin, jotka tuotetaan suoraan Helsingissä. Sen sijaan epäsuorat päästöt kuten matkustaminen, muualla tuotettu ruoka ja tavarat tai rakennusmateriaalit jäävät ulkopuolelle. Toisaalta näihin asioihin kaupungin on myös paljon vaikeampi vaikuttaa.

Suomen Ympäristökeskuksen tutkijat Marja Salo ja Ari Nissinen toteavat viime vuonna julkaistussa raportissaan Consumption choices to decrease personal carbon footprints of Finns, että 72 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuu kotitalouksien (kansainvälisesti käytetty kulutusyksikkö) kulutuksesta. Suomessa loppukäytön kasvihuonekaasupäästöistä kotitalouksien kulutus aiheuttaa 68 prosenttia. Salon ja Nissien raportin pyrkimyksenä on tunnistaa keinoja, joiden avulla kuluttajat voisivat vähentää päästöjään helpoilla keinoilla nykyistä teknologian soveltaen.

Salo ja Nissinen jakavat erinomaisessa raportissaan keinot neljään kulutuksen pääluokkaan, jotka ovat liikkuminen, ruoka, asuminen sekä tavarat ja palvelut. Monet ehdotukset ovat sinänsä tuttuja: asuntojen lämpötilan alentaminen, lämpimän käyttöveden kulutuksen vähentäminen, uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen, kävely, pyöräilyn ja joukkoliikenteen suosiminen, lentoliikenteen vähentäminen, ruokahävikin vähentäminen, siirtyminen naudan lihasta kalaan ja siipikarjaan ja lähiruoan hyödyntäminen.

Vaikka monet asiat ovatkin kuluttajan valintoja, kaupungit (tai kunnat) voivat vaikuttaa niihin. Toimiva joukkoliikenne syntyy vasta, kun väestötiheys on riittävän suuri, käyttäjäkokemukseltaan ratikka on ylivoimainen. Kävely on kiinnostavampaa, kun kävely-ympäristö on virikkeellinen ja houkutteleva, esimerkkiä voi hakea vaikkapa Portlandista. Yksi karuimmista mieleeni muistuvista oli Tampereella verkatehtaan satojen metrien muuri Hatanpään valtatiellä 1970-luvulla: ainoa erottuva kohta oli Gorilla-diskon keltainen kyltti. Pyöräily vaatii kunnolliset väylät. Vanhoissa rakennuksissa lämpötilaa voi alentaa, sen sijaan uusien määräysten mukaisesti rakennetuissa energiatehokkaissa asuinrakennuksissa ongelma tahtoo olla lämpötilojen nousu. Kaukolämpötalossa kuluttaja ei voi vaihtaa lämmöntoimittajaa, mutta kaupunkien energialaitokset voivat siirtyä vähemmän päästäviin polttoaineisiin.

Sinänsä keinot ovat tuttuja ja epäilemättä tunnettujakin. Jos kuluttajien päästövähennykset olisivat kansanvalistuskysymys, ongelma olisi epäilemättä jo ratkaistu. Junnila ja Ala-Mantila ehdottavat mainitussa jutussa, että kaupunki rakentaisi kuluttajille esimerkiksi neljä vaihtoehtoista ”palvelupolkua”, joita seuraamalla päästöjään voisi vähentää. Tämä on heidän mukaansa parempi lähestymistapa kuin syyllistäminen. Syyllistämisen sijaan voidaan tietysti hyödyntää lainsäädäntöä, määräyksiä ja erilaisia päästömaksuja kuten Ruotsi on tehnyt lentoliikenteen osalta.

Olen ollut pitkään sitä mieltä, että oleellista olisi löytää keinoja, joilla vähäpäästöisyys muodostuu tavoiteltavaksi ja haluttavaksi. Merkittävän askeleen tähän suuntaan on ottanut Sitra tuoreessa raportissaan Fiksu kuluttaminen Suomessa – motivaatioprofiilit apuna liiketoiminnan suunnittelussa. Raportti on suunnattu yrityksille heidän kehittäessään uusia kestävän kehityksen mukaisia tuotteita ja palveluita.

Keskeisenä lähtökohtana on ollut tunnistaa erilaisia motiiveja ja arvoja kuvaavia profiiliryhmiä. Kaikkiaan tunnistettuja profiiliryhmiä on seitsemän: mukavuudenhaluinen nautiskelija, seuraileva suunnanetsijä, arjen selviytyjä, impulsiivinen heräteostaja, perinteinen tolkun ääni, fiilisvihreä suunnannäyttäjä ja neuvokas arkivihreä. Jokaisen profiiliryhmän osalta on pohdittu tekijöitä ja argumentteja, jotka johdattelisivat juuri tätä ryhmää kestävämpien kulutuspäätösten tekoon, mutta myös tekijöitä, jotka toimivat esteenä.

Olin tunnistavinani itsessäni fiilisvihreän suunnannäyttäjän piirteitä. Meille kannattaa korostaa ympäristöystävällisyyden ohella omannäköisyyttä, tuotteen erityisyyttä, laatua ja pitkäikäisyyttä. Potentiaalisia fiksun kuluttamisen tekoja olisivat esimerkiksi etäpäivien lisääminen, tavaroiden korjaamista helpottavien palveluiden käyttö ja siirtyminen kasvissyöjästä vegaaniksi tai lihattomasta lokakuusta lihattomaan loppuelämään. Viimeksi mainittu tuntuu haastavalta, mutta perheemme syö yhä vähemmän punaista lihaa ja siitä riistan osuus kasvaa joka vuosi. Mutta yhtä kaikki, Sitra on työstänyt erinomaisen kiinnostavan ja ajankohtaisen raportin. Maailma pelastuu, kun yritystoiminnan luovuus saadaan käyttöön.