Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama Smart Energy Transition -hanke ja Sitra ovat julkaisseet erittäin mielenkiintoisen raportin nimeltään Uusia näkymiä energiamurrokseen Suomessa. Raportissa tarkastellaan laaja-alaisesti niin energian tuotantoa kuin kulutustakin ja esitetään perusteltuja ehdotuksia energia- ja ilmastopolitiikan suuntaamisesta. Mediassa on noussut esiin ainakin raportin esitys kaukolämpöverkkojen avaamisesta myös käyttäjien syöttämälle energialle.
Raportissa tarkastellaan asumisen energiankulutusta ja tehdään konkreettinen ehdotus, että asumisväljyyttä pyrittäisiin alentamaan alle 35 neliöön asukasta kohti vuoteen 2030 mennessä. Ehdotus osuu keskelle aktiivista keskustelua pienistä asunnoista ja ns. miniasunnoista. Raportti on erittäin suositeltavaa luettavaa kaikille energia- ja ilmastopolitiikasta kiinnostuneille, mutta tässä yhteydessä tartun vain tuohon asumisväljyysehdotukseen. Tällä hetkellä asumisväljyys koko maan tasolla on 40,3 m2/hlö, Uudellamaalla se on 36,8 m2/hlö, mutta Helsingissä vain 33,8 m2/hlö. Voidaan siis todeta, että tehostaminen on perusteltua erityisesti Helsingin ulkopuolella, missä taas asuinneliöt ovat tyypillisesti edullisempia.
Kun tarkastellaan asuntokuntien keskikokoa, havaitaan, että se on laskenut trendinomaisesti vuoden 1960 3,34 henkilön tasosta nykyiseen 2,03 henkilön tasoon. Helsingissä keskikoko on enää 1,87 henkilöä. Tämä selittää ainakin osaltaan, miksi muutamissa suurissa kaupungeissa markkinoiden tarjonta on suuntautunut kohti pienempiä asuntoja. Osaselitys on myös asuntopohjien parantunut suunnittelu eli toiminnallisuus on parantunut ja hukkaneliöiden määrä vähentynyt. Pääkaupunkiseudulla myös pitkään liian alhaisesta asuntorakentamisen tasosta johtunut hintojen nousu on tukenut kehitystä. Jos ajatellaan nykyistä asuntokantaa suhteessa kutistuviin kotitalouksiin, ei ole todennäköistä, että koko maan tasolla asumisväljyys alenee alle 35 neliöön.
Jos taas tarkastellaan pelkästään Helsinkiä, ollaan uudistuotannon osalta suurin piirtein mainitun raportin suosituksen tasolla. Vuonna 2015 valmistuneiden asuntojen keskikoko oli 65,5 m2 eli täsmälleen 35 m2/hlö. Vuonna 2016 oltiin sitten jo hieman alle suosituksen. Energia- ja ilmastopolitikan näkökulmasta kehitys on siis ollut toivottavaa. Todellisuudessa keskiarvot eivät tietenkään kerro mitään, siitä kuinka moni asuu lopulta ahtaasti tai erittäin väljästi.
Tarkasteltaessa hieman yksityiskohtaisemmin Helsingin asuntotuotantoa voidaan havaita, että vapaarahoitteisen omistusasuntotuotannon keskiarvo on 71,3 m2 ja vuokra-asuntotuotannon 47,5 m2. Käytännön kokemus osoittaa, että omistusasuntotuotannossa liikutaan tosiaankin kerrostaloissa 70 neliön kahta puolta.
Asuminen on keskeinen hyvän elämän osatekijä, eikä ilmastopolitiikka riitä ainoaksi tarkastelun näkökulmaksi, vaikka tietysti maapallo kannattaisi pelastaa. Kysytään siis asukkailta. Huolellisesti laaditussa Suomen Ympäristökeskuksen asukasbarometrissa 11 prosenttia vastaajista asui keskustassa, mutta 30 prosenttia vastaajista piti sitä toiveasumisena nykyisessä elämäntilanteessa. Keskustoissa hinnat ovat yleensä kalliimpia kuin esikaupungeissa, joten siellä joudutaan tyytymään vähempiin neliöihin ja etsimään lähiympäristöstä lisäarvotekijöitä. YIT:n toteuttamassa laajassa Asumisen heimot -tutkimuksessa puolestaan yleisinä trendeinä nousivat esiin halu käyttää vähemmän rahaa asumiseen, mutta myös neliöiden tarve oli vähentynyt.
Samaisen tutkimuksen mukaan 22 prosenttia asukkaista on ns. varikkoasujia, joille asunto on ennen kaikkea paikka nukkumiseen, pyykinpesuun, peseytymiseen ja aamupalan nauttimiseen. On siis selvästi ryhmä, joille asunnon suuri koko ei ole itseisarvo. Toisaalta epäilemättä on suuri joukko ihmisiä, jotka asuisivat väljemmin, jos siihen olisi varaa. Entä mikä on oma mielipiteeni sopivasta asumisväljyydestä? Meidän perheessä väljyys on 31 m2/hlö, joka riittää oikein hyvin erinomaisen toimivan pohjan ansiosta. Arvostamme hyvää sijaintia neliöitä enemmän.
Nokkela Kaupunki 
Keskimääräinen asumisväljyys antaa turhan yksinkertaisen kuvan tilanteesta. Ympäristöministeriö tutki asiaa tarkemmin asumisen tukien kohtaantoa selvittäessään. Kun jaetaan ruokakunnat lapsettomiin, yksinhuoltajaruokakuntiin ja muihin lapsiperheisiin sekä toisaalta tulokvintiileihin, saadaan mielenkiintoinen tulos.
Väljimmin (henkeä kohti) asuvat ylimmän tulokvintiilin lapsettomat ruokakunnat, mikä ei ole yllätys. Näiden perässä tulevat muut lapsettomat ruokakunnat, joista pienituloisinkin kvintiili asuu väljemmin kuin suurituloisin yksinhuoltajaruokakuntakvintiili. Vastaavasti seuraavina ovat järjestyksessä siis yksihuoltajaruokakunnat tulokvintiileittäin. Vasta näistä pienituloisimman jälkeen tulevat ylimmän tulokvintiilin kahden aikuisen lapsiperheet, joita muut tulokvintiilit seuraavat.
Tätä voi tulkita siten, että lasten tai puolison muutettua pois ei ole pääosin ollut syytä muuttaa pienempään asuntoon, ja väljyys on tällöin kasvanut. Pienruokakunta tarvitsee samat pesu- ja keittiötilat kuin suurempi, joten keskiväljyys on korkeampi. Perhepoliittiset tulonsiirrot taas ovat niin vähäiset, että niillä ei paranneta merkittävästi lapsiperheiden asumisväljyyttä.
Tästä päädytään paradoksaaliseen johtopäätökseen: jos rakennetaan pieniä asuntoja, niihin saadaan ruokakuntia, joiden asumisväljyys on keskimääräistä korkeampi, etenkin, jos asunnot ovat keskimääräistä kalliimpia.
Asutko kaupungissa ’säilössä’ viikolla, jotta pääsisit maalle rentoutumaan viikonlopuiksi, tai matkustamaan tunteaksesi itsesi ’vapaaksi’, tai… ja siis miten mitataan hiilijalanjälki oikeasti? Jos väljästi asuva ihminen ’maalla’ onkin tyytyväinen yhteen hyvään – sairastaa vähemmän (kuluttaa sairaalaneliöitä vähemmän), lentää vähemmän (kun asuntolainaltaan ei pysty), kuluttaa vähemmän (kun kauppakeskuksiin on pitkä matka ja verkkokaupan postikuljetuskin tökkii), tekee töitä kotona ja …. En tiedä – enkä väitä edellisiä todeksi – luulen vain, että emme voi kaikkea tilastoida ja vetää niistä johtopäätöksiä kuinka kaikkien suomalaisten tulisi elää. Tämä kansa on kuitenkin asunut korvessa tuhansia vuosia , että kyllä se jonkin jäljen on geeneihin jättänyt:)